Viikinkisotien saaga

NYT JOHAN 37 Vajoaminen pimeyteen    Johan katseli zindaren huomenlaivasta lähestyvää rannikkoa. Hän tunsi olonsa yksinäiseksi. He olivat jättäneet Salin pitkän talven jälkeen. Tosin talvea ei lämpimässä kraatterissa muusta ollut huomannut kuin pohjoisen taivaan pitkistä öistä. Rose ja Jaxia olivat lähteneet Zanian määräyksestä kohti vuoristoa noutamaan pelastettuja lapsia. Sen tarkemmin asiasta ei ollut kerrottu.    Aenis oli kutsunut Feruksen Valereen. Syytä ei ollut kerrottu. Hronan oli lähtenyt omille teilleen tapansa mukaan tärkeilevänä ja salaperäisenä. Johanin oli lähdettävä Rautavaltakuntaan. Muutakaan vaihtoehtoja ei näyttänyt olevan tarjolla. Vastuu painoi raskaana. Mikä hän oli ja miksi?    Lähetti oli matkalla Apiariin. Ruberin johtamat rotat siirtyisivät tilaisuuden tullen Apiarista Valereen. Se olisi paras paikka odottaa Johania. Hän oli ilmoittanut ykskantaan, että oli aivan sama, mitä enkelikaupunki Takarunissa paljastuisi. Sen jälke...

NYT KARIN 36 Viimeinen laulu    Kesäinen aurinko lämmitti Karinin kasvoja. Hän oli sulkenut silmänsä vaipuen muistoihinsa. Aurinko oli paistanut silloinkin, kun hän oli livahtanut Jennyn kanssa alasti uimaan Johanin ja Alexin silmien edestä. He olivat antaneet nuorten vartaloidensa näkyä katsellakseen itse poikien jähmettyneitä ilmeitä. Nämä olivat tulleet veteen perässä, eikä kesä loppunut milloinkaan.  Se oli ollut nuoruutta parhaimmillaan.    Karin oli luullut verihäiden olleen jonkinlainen kauhun ääripiste ja viimeinen keino vetää ihmisyys lokaan. Niiden jälkeen verimorsiamet olivat maanneet alastomina häkeissä Roman II:n toreilla. Väki oli saanut käydä sylkemässä ja kusemassa heidän päälleen. Uhkailu ja pelottelu oli ollut jatkuvaa. Se ei ollut enää tehonnut.    Nyt Karin tosin ymmärsi, että verihäät olivat olleet vasta alkua. Ensimmäinen askel matkalla tähän. Karin istui kannon päällä. Hän sai olla rauhassa, koska oli viimeisillään raska...

ENNEN ZANIA 35 Vaellus kansaksi    Maailman kuuluisin vaellus alkoi puolipilvisenä päivänä nimettömäksi jääneen kukkulan laelta. Se sijaitsi Sisämeren pohjoisrannikolla. Zania katseli ylhäältä ratsunsa selästä alempana rantaviivalla sijaitsevaa pientä kaupunkia, jonka nimi on sekin unohtunut menneisyyden hämärään.  Joskus teot ovat tärkeämpiä kuin nimet.    Vastaavia rannikkokaupunkeja oli Sisämerellä paljon. Oikeastaan useimmat niistä olivat vain isoja kalastajakyliä, mutta asukkaat itse pitivät tiukasti kiinni kaupunki -nimityksestä. Moni olikin saanut kaupunkioikeudet joltain Sisämeren sotamahdilta ja maksoi suojelustaan veroja. Enemmistö ei kuitenkaan näihin valtapiireihin kuulunut ja yritti jättää taakseen mahdollisimman vaurasta historiaa, miten parhaiten taisi.    Kaduilla hevosellaan lönköttelevä Zania keräsi katseita. Monet olivat nähneet valereita, mutta yleensä he eivät tulleet rannikkokaupunkeihin. Zania suuntasi satamaan. Rähjäisin...

  NYT SAHAR 34 Valerie    Sahar tuijotti liekkien läpi nappisilmiä. Nuotio lämmitti mukavasti. Vuoriapinakin näytti vain apinalta, kun siltä oli riisuttu pois lapsen vaatteet. Sahar ei ollut varma, mitä hän tunsi. Toisaalta hän oli helpottunut siitä, että oli elossa. Toisaalta hän halusi paiskata apinan niin pitkälle kielekkeen reunalta kuin mahdollista.    Pudotessaan Sahar oli nähnyt silmäkulmastaan vilaukselta jonkun ison viuhahtavan ohitseen. Hän oli tuntenut painetta selässään ja vauhti oli alkanut hidastua. Sama oli tapahtunut uudestaan. Nyt painetta oli ollut enemmän ja putoamisvauhti oli alkanut loppua kokonaan.    Sahar oli luullut näkevänsä näkyjä. Ehkä tämä oli kuolema. Hän oli tuntenut leijuvansa ilmassa ja alkavansa hiljalleen nousta. Sahar oli nähnyt silmäkulmastaan vilauksen…jostain. Se oli ollut kuin…iso siipi. Oivallus oli iskenyt. Häntä kannatteli jokin, jolla oli siivet. Paksut turkit! Taivasihmisillä oli niiden alla siivet! ...