NYT SAHAR 27 Ensimmäinen punamultaseiväs Huomenlaiva oli ankkuroitu yhteen lukuisista Vapaasataman laituripaikoista. Kauppalaivan lastia oli siirretty kauppakaravaaneihin, jotka merilossit olivat vieneet mantereelle. Siellä ne jatkaisivat matkaansa perinteisiä kauppareittejä pitkin eri puolille läntisiä valtakuntia. Pienet rahtialukset puolestaan kuljettivat tavaraa jatkuvalla syötöllä vaikeapääsyiseen Rautavaltakunnan Merisatamaan, jonne huomenlaivojen syväyksillä ei ollut asiaa. Sieltä jokiproomut rahtaisivat ne Virileen. Kun ruuma saatiin tyhjäksi, viimeiset tavarat kaivettiin esiin sen kätköistä. Yksittäiset ratsastajat lähtivät kuljettamaan salaa kiellettyjä tuotteita satulalaukuissaan Apiariin. Kapteeni huokaisi tyytyväisenä. Monen kuunkierron matka idän kaukomaille oli päättynyt lopulta hyvin. Voitoilla hän rahoittaisi uusia matkoja ja Filiukseen säästetty pesämuna kasvaisi entisestään. Kapteeni siemaisi leilistään Auri...