NYT KARIN 36 Viimeinen laulu Kesäinen aurinko lämmitti Karinin kasvoja. Hän oli sulkenut silmänsä vaipuen muistoihinsa. Aurinko oli paistanut silloinkin, kun hän oli livahtanut Jennyn kanssa alasti uimaan Johanin ja Alexin silmien edestä. He olivat antaneet nuorten vartaloidensa näkyä katsellakseen itse poikien jähmettyneitä ilmeitä. Nämä olivat tulleet veteen perässä, eikä kesä loppunut milloinkaan. Se oli ollut nuoruutta parhaimmillaan. Karin oli luullut verihäiden olleen jonkinlainen kauhun ääripiste ja viimeinen keino vetää ihmisyys lokaan. Niiden jälkeen verimorsiamet olivat maanneet alastomina häkeissä Roman II:n toreilla. Väki oli saanut käydä sylkemässä ja kusemassa heidän päälleen. Uhkailu ja pelottelu oli ollut jatkuvaa. Se ei ollut enää tehonnut. Nyt Karin tosin ymmärsi, että verihäät olivat olleet vasta alkua. Ensimmäinen askel matkalla tähän. Karin istui kannon päällä. Hän sai olla rauhassa, koska oli viimeisillään raska...