Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuuta 5, 2023.

LUKU 10

  ENNEN ROMAN II 10 Ensimmäisestä toinen    Renata seisoi käskykorokkeen edessä katsellen mietteissään hänet kutsuneita miehiä. Geb Manda istui klaanipäällikön paikalla. Dyer yrmeili hänen toisella puolellaan ja päätä pidempi Transroman toisella. Renata kammoksui Romanin hymyä. Pikimustat silmät tuntuivat pistelevän reikiä hänen lävitseen.    Tuore meritietäjä oli juuri kuullut kolmikon tai nelikon, Renata ei ollut aivan varma, kertoman uutisen Ragghu Zain surullisesta poismenosta. Ei tarvinnut olla älyn jättiläinen arvatakseen, mitä oli tapahtunut. Renata mietti nopeasti. Ei ollut oikeastaan väliä, mitä he halusivat. Pääasia olisi olla myöntyväinen. Hän päätti auttaa paljastamalla tietoonsa tulleen salaisuuden.    ”Hyvä. Yksi homo vähemmän. Kai te sen tiesitte?”    Renata tajusi heti, että se oli oikea veto. Geb halusi kuulla asiasta kaiken. Renataa pyydettiin levittämään asiasta saman tien sanaa. Turhia arvauksia piilohomon kuolem...