ENNEN DYER MORGAR 6 Kohtalon hetki Odinin sudet olivat jääneet jo kauas taakse. Huomenlaiva halkoi merta tasaisessa myötätuulessa. Repaleinen pilviverho täytti puolet taivaasta. Lamar ei ollut keksinyt mitään. Kahletta ei otettu pois edes yöksi. Mereen hyppääminen oli jäänyt haaveeksi. Samoin meriviikinkien taivuttelu. Kukaan ei suostunut edes puhumaan hänen kanssaan. Tieto allastelakoiden määrästä oli saatava kotiin Rautavaltakuntaan. Marauderen laivasto oli liian vahva. Virile ei pärjäisi sille, vaikka oli aloittanut omien huomenlaivojen rakentamisen. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi liitto zindaren kanssa. Zania ei ollut Komentajaliiton suosikkeja, mutta vaihtoehdot olivat vähissä. Virilen ja zindaren liitto hallitsisi Sisämerta suvereenisti. Lamarin oli pakko myöntää, että Zania kontrolloi nykyään merialueita muutenkin. Kyse oli vain siitä, pääsisikö Valtakunta mukaan. Merirosvot olivat toistaiseksi tyytyneet verottamaan kauppalaivoja, mutt...