Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuuta 3, 2023.

PROLOGI ja LUKU 1

                     VIIKINKISOTIEN SAAGA                                                OSA I                    IKIVOIMIEN ESIKOINEN © Pasi Särkelä PROLOGI    Se tapahtui, kun vähiten odotin. Aivan kuten vanha lapsuudenystäväni ja kasvinkumppanini oli sanonut. Hän otti yhteyttä päivitettyäni sosiaaliseen mediaan joutuneeni työkyvyttömyyseläkkeelle. Emme olleet olleet yhteydessä enää kolmeen vuosikymmeneen, kun hän yllättäen soitti keskellä synkintä talvea.    Vanha ystäväni kertoi seuranneensa mielenkiinnolla uraani läpi koko aikuisikämme. Se oli ollut helppoa, sillä olin ollut journalisti ja sen jälkeen toiminut korkeakouluopettajana kouluttamassa seuraavaa toimittajasukupolvea.    Itse ystäväni oli kadonnut aikaa sitten näkyvi...

Esipuhe

  Tervehdys!    Kiitos, kun tulit. Olisin halunnut julkaista teokseni (tai mikä se sitten onkaan) ilman turhaa dramatisointia, mutta siihen olisin tarvinnut kustantajan. Sellaista ei löytynyt. Minkäs teet? Mennään sitten näin.    Sain ensimmäisen aivolaskimotukokseni 2009, sairaseläkepaperit 10 vuotta myöhemmin. Olin tulla sokeaksi kalloni kohonneen paineen vaurioittaessa näköhermojani, mutta päähäni porattu venttiili eli lääketieteellisesti shuntti esti sen. Näköhermoni kuitenkin vaurioituivat pysyvästi. Näen edelleen kaiken, mutta en mitään kunnolla. Sujuva lukemien ei onnistu, älylaitteiden käyttö on mahdollista, mutta hidasta, kömpelöä ja virhealtista.    Minulla on vaikeuksia tunnistaa ihmisiä, koska en erota kunnolla kasvoja. Terävän näön alueillani on sokeita pisteitä ja silmäni ovat eri paria. En näe kunnolla syvyyttä ja astun helposti portaista ohi. Maastossa kulkeminen ei onnistu kompuroimatta. Vaikeuksien lista on pitkä, mutta niiden s...