NYT ALEX 20 Solmuja soturipalmikkoon Käskijä Feldon oli ärtynyt ja turhautunut. Hän olisi voinut olla joukkueineen jahtaamassa mustan kantajaa ja lampeen uponnutta. Ne olivat päässeet pakoon sen valerehuoran kanssa Refugiassa. Toista kertaa niin ei kävisi. Dyer Morgar oli kuitenkin syrjäyttänyt hänet. Ykkösnyrkki oli muiden joukkueiden kanssa haravoimassa Kaksosvuoristojen välistä Pohjoismetsää. Tarjolla olisi kunniaa ja ehkä kultaakin. Ainakin paremmin kuin täällä, ajatteli Feldon tympääntyneenä. Hän oli ryöstellyt seudun lukuisia, mutta pieniä kyliä antaen miestensä rellestää vapaasti. Käskijä oli huomannut saman, minkä kaikki valloittajat olivat kautta aikojen oivaltaneet. Köyhiä on helppo ryöstää, koska heillä ei ole mitään arvokasta. Ennen nykyistä nöyryytystä he olivat olleet kokoontuneina Vapaudenjoen haarojen yhtymäkohdassa. Päättyvän talven merkiksi ensimmäiset jäälautat olivat kulkeutuneet virran myötä pohjoisesta heidän oh...