Tervehdys!
Kiitos, kun tulit. En löytänyt teokselleni kustantajaa, joten julkaisen sen täällä. Lähetellessäni käsikirjoitustani ympäriinsä kävi ilmi pari toistuvaa seikkaa. Ensinnäkin tekstini on liian pitkä painettavaksi ja ilmeisesti myös luettavaksi. Se on käsittääkseni useimmiten hylätty parin kymmenen sivun jälkeen (sivuja on 538 ja lukuja 71). Tämä tuskin muuttuu miksikään tekstiä hiomalla,
Viikinkisotien saaga on kuitenkin vasta alussa ja sen syntyhistoria siinä määrin erikoinen, että se kannattaa kertoa. Sain yli vuosikymmen sitten pari aivoveritulppaa. Olin sokeutua ja kuolla. Makasin pahimmillaan kuukausikaupalla sairaalassa vintti pimeänä, enkä muista koko ajasta yhtään mitään.
Toipuminen alkoi, kun opettelin käymään rollaattorilla WC:ssä pussiin ulostamisen sijasta. Pari vuotta myöhemmin oli aika ihmetellä, saataisiinko pääni ja sormieni välinen koordinaatio enää kuntoon. Ajattelin, että kirjoittaminen olisi hyvää harjoitusta. Viikinkisotien saaga sai alkunsa.
Lopulta tulin kirjottaneeksi (2016-21) scifi/fantasia -genreen (?) lukeutuvan kirjan. Julkaisin sen alun perin luku kerrallaan Bloggerissa alkaen 3.3.2023 (pvm ei ole sattumaa, sillä olen numerofriikki). Se ei kuitenkaan ole ehtinyt vielä loppuun asti.
Samalla selvitin esipuheessa perusteellisemmin sairaskertomustani saadakseni entiset kollegani (toimittajia ja opettajia) sekä opiskelijani ymmärtämään, miten voin olla sairaseläkkeellä ja kirjoitella samaan aikaan kirjoja. Lisäksi halusin kaikkien tietävän, että en enää tunnista ketään, koska en näe selkeästi ihmisten kasvoja.
Näköhermojeni pysyvä vaurioituminen olikin ensisijainen syy työkyvyttömyyseläkkeelle joutumiseen amk-lehtorin virastani. Näen edelleen kaiken, mutta en mitään kunnolla. Sujuva lukeminen ei onnistu, älylaitteiden käyttö on mahdollista, mutta hidasta, kömpelöä ja virhealtista. Uuden softan opettelu ei onnistu ilman henkilökohtaista opastusta.
Kirjoittamiseksi kutsuttu tihrustusräpellykseni on hidasta ja väsyttävää. Tekstiä kuitenkin syntyy pikkuhiljaa, kun aikaa on tarpeeksi. En aio lopettaa Saagani kirjoittamista. Siihen tulee vielä neljä osaa: Kruunuton kuningas, Joutsensoturi, Savannikuningatar ja Tähtilapsi. Luultavimmin kirjoitan ne kahdeksi romaaniksi saadakseni aikaan trilogian.
Tulin sairaalassa pimeydestä valoon painajaisten ja harhojen kautta. Niillä oli vaikutuksensa Saagaan, kun Karin päätyy verimorsiamena vauvarämeille (luku 36) tai Imore löytää yön pimeydessä Nardrogan kolmannen saaren kauhut (luku 55). Se liene myös selvää, mistä on peräisin Rex Arctican pimeäkansan valoriistalleen tarjoama kohtalo (luku 60).
Ristin toisen käärmeeni luomani Imore -hahmon (lausutaan (I-moo-re) mukaan. Olen muutenkin normaalista elämänmenosta vieraantuneena erakkona sulauttanut Saagaa osaksi arkeani. En osannut päättää, mihin genreen tarinani tarkemmin ottaen kuuluisi, joten keksin omani. Saagani on uuden hardcore -fantasian uraauurtava teos.
Jos kerran tekoäly (AI) kykenee kohta tuottamaan eri lajityyppeihin kuuluvia tekstejä, niin miksi luovien ihmisten pitäisi lakkoilla kehitystä vastaan? Eihän se onnistunut musiikin ja elävän kuvan levityksenkään suhteen. Tallenteet jäivät historiaan ja saimme suoratoistopalvelut.
Nyt rannalle ovat jäämässä kaiken maailman pikkupäälliköt, tuottajat, kustannustoimittajat sun muut tärkeilijät, joiden ammattitaitona on lähinnä luovien ihmisten työn pakottaminen tiukasti rajattuihin genreihin, jotka on todettu myyvimmiksi vaihtoehdoiksi.
Olisiko jo aika panostaa siihen, että ihmiset loisivat jotain täysin uutta. Korostetusti ja kokeillen jotain muuta kuin mitä aina ennen on tehty. Osa jää elämään, osa ei. Ihminenhän luovan (?) tekoälynkin keksi.
En näytä vajaa-aistisena vanhana äijäerakkona enää oikein kelpaavan osaksi alkeellisintakaan työelämää ja päivät ovat joskus pitkiä. Sävelsin aikani kuluksi itselleni sen joutsenlaulun, jota nyt laulan. Olkoonkin, että olen täysin epämusikaalinen ja lauluääneni taitaa kuulostaa lähinnä nuhasta kärsivältä varikselta äänenmurroksen aikaan.
En kyennyt tekemään itselleni uutta etusivua edes Bloggeriin, joten ostin palvelun (kiitos WebDesign Miia Ylinen). Samalla julkaisen Kaikkien tarinoiden äidin, Viikinkisotien saagan, ensimmäisen osan kokonaan ja vetäydyn luovan työn pariin. Joutsensoturille matka on tärkeämpi kuin päämäärä, ja minä laskeudun vasta sateenkaaren päähän.
Tarkoituksena on tietysti löytää Saagalleni lukijoita, sillä en usko Facebook -kavereideni edustavan kohderyhmääni, mikä se sitten ikinä onkaan.
Saagan toisen osan aikanaan valmistuttua avaan sen julkaisun kanssa samaan aikaan nettiin omamediani. Siihen tulee monipuolista multimediasisältöä, joista osa niveltyy Saagan teemoihin. Kytken yhteen faktan ja fiktion käsittelemällä esimerkiksi ikääntymistä, sukupuolten välistä tasa-arvoa ja päihteiden käyttöä niin tarinan voimin kuin oman kokemuksenikin perusteella.
Painetaanko tekstistäni mitään (esimerkiksi omakustanteena) jää nähtäväksi. Olisi hienoa löytää joku kääntämään tämä englanniksi, niin voisin saman tien valloittaa maailman. Kyse on myös 2AI (anti-Artificial Intelligence) -tuotannosta. Aikanaan tekoäly voi toki tuottaa lähes Saagani kaltaista tekstiä, vaikka se uutta genreä edustaisikin.
Sen sijaan en usko, että AI kykenee luomaan mitään synnyttämääni kokonaisuutta vastaavaa. Senhän pitäisi keksiä jotain täysin epäloogista, kakaramaisen kypsymätöntä ja kaoottista: minut ja henkilöhistoriani.
Käynkin yhden miehen sotaani tekoälyjä vastaan kuin olisin tasapaino-ongelmista (yksi neurologisista oireistani) kärsivä Don Quijote, joka hyökkää sähköpotkulaudallaan ylämäkeen tuulivoimaloiden kimppuun aseenaan vain asenteensa. Onhan sitä tietysti siinäkin.
Eikä minulla sitä paitsi ole muutakaan järkevää tekemistä.
Tätä kaikkea uutta ja ihmeellistä odotellessa olet tervetullut perehtymään lihan ja hengen maailmaan!
Järvenpäässä 13.6.2024
Pasi Särkelä
