Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuuta 27, 2023.

LUKU 9

  NYT JOHAN 9 Kissat ja koira    Ferus ei aikaillut. Hän veti miekkansa rynnätäkseen hirviön ja Johanin väliin. Kaartinpäällikkö ei ehtinyt kuin ensimmäisen askeleen. Zarog nykäisi päänsä taaksepäin yhtä nopeasti kuin oli sen Johanin eteen syössyt. Saman tien se kääntyi sukeltaen takaisin syvyyksiin.    Ferus jäi katsomaan hölmistyneenä sen perään.    ”Ei kai se minua pelästynyt?”    ”Se oli kiinnostunut vain Johanista.”, sanoi Hronan ihmetellen osoittamatta sanojaan oikeastaan kenellekään.    Valonvälähdys tuntui leviävän kaikkialle. Päät kääntyivät vaistomaisesti. Kaukana Yläjärven reunalla Eintan oli noussut pystyyn. Alkavan kevään tulvavedet olivat täyttäneet kraatterijärven ääriään myöten. Uroszarogia ei usein erottunut niin kauas, mutta oli sininen hetki. Laskevan auringon viime säteet osuivat Eintanin eväsiipiin ja heijastuivat .    Siivet taittoivat valoa kuin prisma ja hetken se osui joka puolelle lu...