Siirry pääsisältöön

Tekstit

LUKU 53

  NYT JA ENNEN HRONAN 53 Kaksoisjäänmaan synty ja amatsonien viimeinen matka    Yllättävän voimakas Nadal-merivirta kulki etelästä pohjoiseen sivuten Rex Arcticaa. Se oli paras ja nopein reitti purjehtia Arctican jäisille rannoille. Vastaavasti nopein reitti takaisin etelään oli Zakal-virta, joka sivusi matkallaan Kaksoisjäänmaata ja sen kuuluisaa tornikaupunki Awak ye Zabethia.    Kapteeni Montgomery de Finbar otti kurssin kohti Nadal-virtaa. Tämä oli hänelle vielä tuttua, mutta itse virtaa pitkin hän ei ollut purjehtinut pohjoiseen kuin lyhyen matkan komentoharjoittelussaan. Jos de Finbar oli epävarma, hän ei ainakaan näyttänyt sitä mitenkään, vaikka tunsi monen silmäparin tarkkailevan itseään.    Saattueen ja miehistön rutiini muodostui nopeasti. Miehistö nukkui riippumatoissa ruumassa. Feruksen hytit oli jaettu muiden kesken. Myös Rautaleuka oli löytänyt mielensä nukkumapaikat niin päivällä kuin yölläkin. Kovakaan merenkäynti ei häirinnyt k...

LUKU 52

  NYT VIG T 52 Toinenkin laiva kohti pohjoista    Roman II oli järjestänyt esikuntansa tulevaa sotaa varten omalla tavallaan. Hän oli ottanut mallia päävihollisensa Dux Malorin kehistä, mutta kääntänyt kehäjärjestyksen päinvastaiseksi. Keskuspalatsin hovikatedraali oli rakennettu uudestaan.    Roman II istui itse keskellä pyöriväksi muutetulla luuvaltaistuimellaan. Se oli nostettu jalustalle, josta Roman II pystyi hallitsemaan katseellaan koko katedraalia. Hänen ympärillään oli maanpiirin kohokartta. Siihen oli kuvioitu läntiset valtakunnat, joihin aseteltaisiin marauderen ja vastustajien joukkoja kuvaavat pienoismallit.    Roman II:n ja kartan ympärillä ensimmäisellä kehällä istuivat tärkeimmät päälliköt. Geb Manda oli pääesikunnan päällikkö ja vastuussa koko sodan johdosta suoraan vain Roman II:lle. Lähes häntä vastaavassa asemassa oli merivoimien osalta amiraali Argon Meleagor.    Ensimmäiselle kehälle olivat yltäneet myös tiedus...

LUKU 51

  NYT GIA JA JOHAN 51 Tähtihäät Dux Malorissa    Dolorosat olivat olennainen osa tähtihäitä. Nuoret miehet ja naiset olivat etsineet niiden kasvupaikkoja heti ensimmäisten tähtihäähuhujen jälkeen. Ne eivät olleet Vihersaarella yhtä yleisiä kuin Valeressa, mutta rakkauden ja kuolemankukkia etsivät kaikki kaupungin nuoret aikuiset. Alkusyksystä monet dolorosat olivat jo lähettäneet siemenensä tuuleen ja vetäytyneet maan alle talvehtimaan. Myöhäiskukkijoita riitti silti yllin kyllin.    Tähtihääaamuna nuoret pukeutuivat parhaimpiinsa ja lähtivät kukankeruuseen aiemmin löydetyille paikoille. Pojat keräsivät tietysti mustat ja tytöt punaiset. Ne kannettiin kekoihin Aranean varteen viidennen kehän alajuoksulle.    Dux Malorin sotakuorot olivat täysissä panssareissa ja aloittivat seremonian.    Se oli kuorolaisille juhlahetki. Yleensä laulettiin sotaan tai taisteluihin lähteville ritareille juhlallisia marsseja. Harva kuorolainen pääsi kovin...