NYT VIG T
52
Toinenkin laiva kohti pohjoista
Roman II oli järjestänyt esikuntansa tulevaa
sotaa varten omalla tavallaan. Hän oli ottanut mallia päävihollisensa Dux
Malorin kehistä, mutta kääntänyt kehäjärjestyksen päinvastaiseksi.
Keskuspalatsin hovikatedraali oli rakennettu uudestaan.
Roman II istui itse keskellä pyöriväksi
muutetulla luuvaltaistuimellaan. Se oli nostettu jalustalle, josta Roman II
pystyi hallitsemaan katseellaan koko katedraalia. Hänen ympärillään oli
maanpiirin kohokartta. Siihen oli kuvioitu läntiset valtakunnat, joihin
aseteltaisiin marauderen ja vastustajien joukkoja kuvaavat pienoismallit.
Roman II:n ja kartan ympärillä ensimmäisellä
kehällä istuivat tärkeimmät päälliköt. Geb Manda oli pääesikunnan päällikkö ja
vastuussa koko sodan johdosta suoraan vain Roman II:lle. Lähes häntä
vastaavassa asemassa oli merivoimien osalta amiraali Argon Meleagor.
Ensimmäiselle kehälle olivat yltäneet myös
tiedustelupäällikkö Renata Zen ja erikoistehtäviä rottineen hoitava Roman II:n
ykkösnyrkki Dyer Morgar. Moni heistä ihmetteli, mihin kohtaan kehiään
hallitsija sijoitti salaperäiset ja kauhua herättävät apostolinsa. Heidän
osaltaan Roman II oli vaiti. Edes Renata ei saanut tietoa siitä, mihin Roman II
apostoleitaan käytti. He saivat salaiset ohjeensa suoraan hallitsijalta itseltään.
Arkkitietäjä Kyril oli ainoa, joka tuli ja
meni ensimmäisellä kehällä kuin makuukammiossaan. Kyril kävi usein kesken
tärkeänkin neuvonpidon kuiskimassa omiaan Roman II:n korvaan. Tämä ärsytti
monia, mutta kenellekään ei tullut mieleenkään näyttää sitä millään tavalla.
Toisen kehän olivat miehittäneet kenraali-
ja amiraalikunta, jotka hoitivat käytännössä ylempiensä käskyjen toimeenpanon.
Kolmannella kehällä vierailivat tarpeen mukaan ylimmät upseerit saadakseen
osansa Roman II:n loistosta. Seuraavilla kehillä eri tasoisten käskijöiden oli
tarkoitus vierailla sodan aikana. Vierailu olisi palkinto sankaruudesta.
Vaihtoehtokin oli. Yhdellä seinustalla oli
valtava häkki, jossa oli joukko sapelitiikereitä. Ne söivät vain ihmislihaa.
Häkki oli lempinimeltään Pelkurikievari. Sodan aikana hovikatedraalin istunnot
alkaisivat tiikereiden ruokinnalla.
Vastapäätä tiikerihäkkiä hovikatedraalin
toisella laidalla oli aitio lähettiläille ja muille Roman II:n arvovieraille.
Sitä kutsuttiin nimellä Vieraskoti. Sinne oli tarkoitus kutsua Roman II:a
tapaamaan tulleita muiden hallitsijoiden viestinviejiä, jotta nämä saisivat
omin silmin todistaa marauderen sotakoneiston tehon ja laajuuden. Tällöin toki
peitettäisiin strategisesti tärkeä tieto. Aitiossa oli kaksi vakituista
vierasta: Inex Theia ja Myrdeth. Keskenään meriviikingit kutsuivat
vierasaitiotaan Teurastuvaksi.
Myrdethin ja Inexin suhde hämmensi monia.
Naisten välistä lihallista kanssakäymistä ei katsottu yhtä ehdottoman
kielteisesti kuin miesten, jos se tapahtui miesten viihdyttämiseksi. Inex ja
Myrdeth eivät kuitenkaan viihdyttäneet kuin toisiaan ja se oli uutta sekä
kiehtovaa. Myrdethän ei ollut edes meriviikinki eli ei orjaa kummoisempi. Itse
Roman II oli kuitenkin tehnyt selväksi, että alkuperänsä takia Myrdeth oli
tärkeä lisä Roman II:n voimaan ja häntä tultaisiin vielä tarvitsemaan.
Pääesikunnan päällikkönä Geb Manda kävi läpi
tilannetta.
”Me emme ole vielä puhaltaneet
sotatorviimme, mutta käytännössä sota on jo alkanut Rex Arcticalla. Lähetämme
sinne saattueen ja sen palattua kaikki on viimein valmista.”
Rex Arcticalta oli tullut tiuhaan viestejä.
Zerkon Ren oli kerännyt sapelisoturit yhteen ja odotti vahvistuksia. Pohjoisen
Thanos oli jo lähtenyt liikkeelle, mutta liian aikaisin. Tendere oli hyökännyt
valoruhtinaansa johdolla kohti etelää. Hän oli luullut mammuttiheimojen
kukistuvan helpolla. Näin ei ollut tapahtunut ja taistelut riehuivat verisinä
ympäri Pohjois-Arcticaa.
”Ilmeisesti joku on yhdistänyt heimot ja
johtaa niitä odottamattoman kovaan vastarintaan. Tämä uusi johtaja on joku
nainen, joten hänen lyömisensä ei olisi pitänyt olla vaikeaa. Vastarinta on
silti ollut sinnikästä, eikä murru. Olemme ryhtyneet erityisiin toimiin
päästäksemme eroon tästä disat Gwen Lumimyrskystä kuten algidere johtajaansa
kutsuu.”
Maraudere tekisi asian kerralla selväksi.
Rex Arcticalle lähtisi kymmenen kertaa kymmenen huomenlaivan saattue. Puolet
laivoista kantaisi mukanaan meriviikinkisotureita. Puolet olisi varattu
sapelisotureiden laivaukseen Arcticalta mantereelle. Ensin puhdistettaisiin
Arctica mammuttinyhjääjistä. Geb Manda oli halunnut vielä tuotavaksi
mantereelle muutaman laivallisen tenderen lepakkosotureita, koska uskoi niillä
olevan tärkeä rooli Dux Malorin valloituksessa.
Arctican kuriin panon jälkeen tultaisiin
kotiin ja lähdettäisiin todelliseen sotaan. Myös rämesoturit alkaisivat
marssinsa kohti etelää. Kunnian päivät eivät olisi enää kaukana. Yllättäen itse
Roman II nousi seisomaan luuvaltaistuimelta puhuakseen. Se oli poikkeuksellista.
Yleensä hän antoi vähäisempiensä olla äänessä.
”Yksi tehtävä on ylitse muiden. Sitä
Pohjoismetsän poikaa ei saa päästää Izaq-vuorille. Hän yrittää läpi. Minulla on
aika hyvä käsitys siitä, mitä hän sieltä löytää. Näin ei saa tapahtua. Mammuttiheimot
ovat toissijaisia. Poika pitää ottaa vangiksi ja tuoda minulle. Minusta tulee
vielä enemmän kuin nyt, kun kahlitsen hänen voimansa käyttööni. Tappakaa, jos
se ei onnistu.”
Roman II oli vähän aikaa hiljaa ja ivallisen
hymyn sijasta näytti mietteliäältä ennen kuin jatkoi.
”Yksi apostoleistani on pojan lähellä, mutta
jokin sanoo minulle, että hänen aikansa toimia ei ole vielä. Tämä epävarmuus on
minulle…hämmentävää. ”
Roman II istui alas otsa kurtussa. Renata
Zen vaipui ajatuksiinsa. Roman II oli aiemmin ilmaissut hänelle, että
solavakoojan tuli ottaa käskyjä hänen apostoliltaan. Ennen sitä vakooja ei
saisi toimia. Renata ja Inex olivat varmistaneet miehen kuuliaisuuden, mutta
Renata ei voinut olla ihmettelemättä, mihin kaikki johtaisi.
Tiedustelupäälliköllä oli ollut täysi työ
selvittää, koska saattueen laiva lähtisi Dux Malorista ja ketä olisi mukana.
Lucreziasta ei ollut kuulunut vieläkään mitään ja Renata alkoi ensi kertaa
vakavissaan epäillä tämän uskollisuutta. Kenties kuningattaren asema etuineen
oli rahvaan huoralle liikaa, mutta täytyihän tytön ymmärtää Renatan tapattavan
hänet mahdollisen petturuuden johdosta. Hinnalla, millä hyvänsä.
Toisaalta hän ymmärsi hyvin Lucrezian
hiljaiselon. Kuningattareksi yltäminen oli ollut huikea saavutus, eikä sitä
saanut vaarantaa turhalla viestimisellä. Alkoi kuitenkin olla aika rikkoa
hiljaisuus. Renata ei myöskään ymmärtänyt, miten Roman II:n apostoli saattoi
olla lähellä Johania. Roman II:n täytyi tietää paljon enemmän kuin hänen oma
tiedustelupalvelunsa.
Marauderen oman laivastosaattueen lähtöä ei
yritettykään salata. Päinvastoin. Sodan alla tuli näyttää voimaa. Väki oli
kerääntynyt Kidesillalle, jonka alta laivat näytöksenomaisesti purjehtisi
matkaan. Marauderessä saattuetta johtavaa lippulaivaa ei nimetty naisen mukaan.
Se olisi ollut voimaa halventavaa. Lippulaiva kantoi aina koko retkikunnan
päällikön nimeä. Se ei ollut amiraali Argon Meleagor, vaikka tämä olikin
vastuussa merimiesten valinnasta. Asialle oli haluttu merimahdin kokeneimmat
miehistöt.
Lippulaivan nimi oli peitetty kankaalla ja
paljastettiin laivan kulkiessa Kidesillan ali saattueen johdossa. Samaan aikaan
kaukana taivaanrannassa alkoi salamoida. Jyrinää ei kuulunut. Ne olivat
harvinaisia syyssalamia!
Jo ennestään hurraava väkijoukko hurjistui
täysin. Se oli paras mahdollinen enne. Itse ikivoimat olivat heidän puolellaan
jo ennen sotaa. He olivat vahvimpia. Mikään voima ei voisi enää pysäyttää
heidän voittokulkuaan. Jopa itse Roman II nosti nyrkkinsä korkeuksiin ja hymyili
aidolta vaikuttavaa hymyä.
Saattueen itseoikeutettu johtaja seisoi
komentosillalla kapteeninsa vieressä, kun Dyer Morgar alkoi kyntää
aaltoja historiallisella matkallaan hyiseen pohjoiseen.
Muuan
mies katseli elosalamia ja saattueen lähtöä läheisen vuoren rinteeltä Roman
II:n pohjoispuolelta. Tender Viga oli liian kaukana kuullakseen kunnolla
väkijoukon ulvonnan, mutta saattoi hyvin arvata, kuinka voimakasta se oli.
Tender Vigaa pidettiin reppanana tallipalvelijana, jonka kutsumanimeksi oli
vakiintunut Vig T.
Kukaan ei olisi osannut arvata millainen
viha, vimma ja päättäväisyys riehui miehen sisällä. Hän oli hautonut vihaansa
aina siitä lähtien, kun oli poikana joutunut uhriksi. Elämä marauderessä oli
opettanut salaamaan tunteet ja kaiken muunkin, mitä sisällään kantoi.
Sodan lähestyessä Vig T oli päättänyt
riskeerata kaiken. Tender Vigalla ei oikeastaan ollut muuta hävittävää kuin
henkensä, eikä hän ollut enää varma halusiko pitää edes sen.
Vig T oli etsinyt muut. Hän oli koko ajan
pitänyt lukua siitä, kuka missäkin oli. Hän epäili, että ei kantanut tuskaansa
yksin ja oli ollut oikeassa. Tender Viga oli kutsunut paikalle kaikki, jotka
oli uskaltanut. Hän ei vieläkään jaksanut uskoa, että oli tehnyt sen. Pian hän
saattaisi saada aikaan jotain ainutkertaista marauderen historiassa.
Luultavampaa olisi, että hänet vangittaisiin ja kidutettaisiin kuoliaaksi.
Tender Viga tutkaili vielä kerran päättäväisyyttään ja oli varma asiastaan.
Vig T aikoi nostattaa kapinan.