Siirry pääsisältöön

Tekstit

LUKU 22

  NYT JOHAN 22 Viidestoista tikari    He olivat maastoutuneet aluskasvillisuuden joukkoon. Kevät oli hyvää vauhtia muuttumassa kesäksi ja lehdet kasvaneet pensaikkoihin. Johan, Alex, Ferus, Sahar ja Hronan olivat tarkkailleet kylää jo muutaman päivän. Rajaseudun rotat ja Ingrid lapsivankkureineen olivat leirissä puolen päivän matkan päässä. Rautaleuka vietti siellä lokoisia päiviä. Sata soturia oli riittävästi taatakseen päivittäin runsaasti ylimääräisiä herkkupaloja.    Meriviikinkejä oli kylässä parikymmentä. Rottia oli kuollut ensimmäisessä taistelussa pari tusinaa. Heillä olisi selvä ylivoima. Maraudere kyllä kukistuisi, mutta ongelmana oli aitaus kylän keskellä. Naiset ja lapset olivat siellä takeena siitä, että miehet eivät yrittäisi enää vastarintaa. Panttivangit pitäisi saada pelastetuksi.    Muutaman kalastajan ruumis oli ripustettu pelotteeksi kylää ympäröivälle muurille, joka oli rakennettu maahan isketyistä hirsipuista. Sitä vartioi...

LUKU 21

  ENNEN ZAAN 21 ” Ne kädet, ne kädet.”    Inex Theian omat kammiot olivat kuulusteluhuoneiden yhteydessä Keskuspalatsin kellareissa. Inex väitti sillä tavalla olevansa mahdollisimman tehokas. Tosiasiassa hän pelkäsi kuollakseen Roman II:n näkemistä. Hän heräsi vieläkin öisin siihen kuristavan kauhun tunteeseen, jonka Roman II oli pakottanut hänet kokemaan. Pelko teki Inexistä tehokkaan. Ellei hän murtaisi kuulusteltaviaan, Roman II tulisi tekemään sen itse.    Inex katseli kaltereiden takana liikuskelevia miehiä. Tai oikeastaan ihmisen kuoria. Ne söivät ja paskansivat vielä, mutta eivät kyenneet juurikaan muuhun. Rauniot olivat tyhjiä. Heidät oli löydetty soluttautuneina satamaan. Olivat olleet tarkkailemassa huomenlaivoja muka kauppiaina.    Renata oli toimittanut vakoojat Inexille. Kävi ilmi, että he olivat itseasiassa laivanrakentajia. Molemmat olivat olleet suunnittelemassa Dux Malorin ensimmäisiä huomenlaivatelakoita, joita oli tarkoitus r...

LUKU 20

  NYT ALEX 20 Solmuja soturipalmikkoon    Käskijä Feldon oli ärtynyt ja turhautunut. Hän olisi voinut olla joukkueineen jahtaamassa mustan kantajaa ja lampeen uponnutta. Ne olivat päässeet pakoon sen valerehuoran kanssa Refugiassa. Toista kertaa niin ei kävisi. Dyer Morgar oli kuitenkin syrjäyttänyt hänet. Ykkösnyrkki oli muiden joukkueiden kanssa haravoimassa Kaksosvuoristojen välistä Pohjoismetsää.    Tarjolla olisi kunniaa ja ehkä kultaakin. Ainakin paremmin kuin täällä, ajatteli Feldon tympääntyneenä. Hän oli ryöstellyt seudun lukuisia, mutta pieniä kyliä antaen miestensä rellestää vapaasti. Käskijä oli huomannut saman, minkä kaikki valloittajat olivat kautta aikojen oivaltaneet. Köyhiä on helppo ryöstää, koska heillä ei ole mitään arvokasta.    Ennen nykyistä nöyryytystä he olivat olleet kokoontuneina Vapaudenjoen haarojen yhtymäkohdassa. Päättyvän talven merkiksi ensimmäiset jäälautat olivat kulkeutuneet virran myötä pohjoisesta heidän oh...