Siirry pääsisältöön

Tekstit

LUKU 41

  NYT JOHAN 41 Maailman voimakkain aine    Leukailivat noviisit, mitä leukailivat. Agora Eon tunnettiin kolmen tornin luostarina ilman kyseenalaisia lisänimiä.   Sitä suojaava paksu kivimuuri kiersi koko vuoren ympäri jättäen rakennukset sisäänsä. Pilviin kohoavan vuorenhuipun lisäksi maisemaa hallitsi Agora Eonin kolme tiedon tornia. Ne olivat neljä kertaa sadan askeleen korkuisia ja kymmenen kertaa kymmenen askelta läpimitaltaan. Tornit olivat muinaiskansojen insinöörien rakennustaidon monumentteja.    Eteläinen tiedon pylväsjärkäle oli nimeltään Aurinkotorni. Auringon uskottiin olevan kaiken keskus ja tähän torniin se paistoi kirkkaimmillaan. Lännessä Ikitorni oli rakennettu valvomaan auringonlaskua. Se symboloi kehää. Kaikki hiipui pois, ennen kuin syntyi tavalla tai toisella uudelleen. Kehää pidettiin kaiken tosiolemuksena.    Idässä auringonnousua tervehti Sarastuksen torni, jossa mietittiin ihmisen suuntaa ja päämäärää. Miksi me ole...

LUKU 40

  ENNEN IMORE 40 Apiarin lapsihuora    Jo nuorena Erika ja Gregorius olivat neroja. He loistivat noviisien keskuudessa kuin soihdut yössä. Kaksikon oppimis- ja oivalluskyky löi tietäjät ällikällä. Itse arkkitietäjätkin kiinnostuivat uusista noviiseistaan. Moinen huomio ei voinut olla imartelematta nuoria, vaikka kumpikaan ei sellaiselle ollut erityisen altis.       Sen sijaan kilpailuasetelma oli kova. Kumpikin halusi kiivaasti päihittää toisen, vaikka ei suin surminkaan halunnut näyttää sitä. Gregorius oli lähtöisin Dux Malorin mahtisuvuista ja tottunut käskemään syntyperänsä suomin valtuuksin. Erika oli taustaltaan katulapsi uskoen vain omiin tekoihinsa. Tietäjät hyödynsivät asetelmaa ja antoivat kilpakumppaneille tarkoituksella liian vaikeita tehtäviä saadakseen noviiseistaan kaiken irti.     Se kannatti. Kun muut olivat pudonneet kärryiltä, lukivat Erika ja Gregorius vielä yötä myöden kääröjä päihittääkseen toisensa. Erika ot...