Siirry pääsisältöön

Tekstit

LUKU 9

  NYT JOHAN 9 Kissat ja koira    Ferus ei aikaillut. Hän veti miekkansa rynnätäkseen hirviön ja Johanin väliin. Kaartinpäällikkö ei ehtinyt kuin ensimmäisen askeleen. Zarog nykäisi päänsä taaksepäin yhtä nopeasti kuin oli sen Johanin eteen syössyt. Saman tien se kääntyi sukeltaen takaisin syvyyksiin.    Ferus jäi katsomaan hölmistyneenä sen perään.    ”Ei kai se minua pelästynyt?”    ”Se oli kiinnostunut vain Johanista.”, sanoi Hronan ihmetellen osoittamatta sanojaan oikeastaan kenellekään.    Valonvälähdys tuntui leviävän kaikkialle. Päät kääntyivät vaistomaisesti. Kaukana Yläjärven reunalla Eintan oli noussut pystyyn. Alkavan kevään tulvavedet olivat täyttäneet kraatterijärven ääriään myöten. Uroszarogia ei usein erottunut niin kauas, mutta oli sininen hetki. Laskevan auringon viime säteet osuivat Eintanin eväsiipiin ja heijastuivat .    Siivet taittoivat valoa kuin prisma ja hetken se osui joka puolelle lu...

LUKU 8

  ENNEN RENATA ZEN 8 Luodon Thanos    Inex Theia ja Renata Zen tupsahtivat viileästä kellarista ulos helteeseen. Tytöt siristelivät silmiään kirkkaalta taivaalta helottavassa auringossa. He huomasivat pojat toisella puolella pihaa. Renatan velipuoli, Zerkon Ren, ja Zoran Greb harjoittelivat miekkataistelua hikeä pursuten.    Dyer Morgar ja Geb Manda seisoskelivat ylimielisen näköisenä katselemassa. Kaksikon olemuksesta näki, ketkä olivat lähdössä miehuuskokeeseen ja ketkä tarvitsivat vielä harjoittelua. Kuumuus oli sietämätöntä, mikä oli Razanissa harvinaista. Tytöt siirtyivät pihapuiden varjoon. He olivat usein nuorten tapaan keskustelleet, mitä haluaisivat elämällään tehdä. Renata päätti epäröinnin jälkeen uskoa Inexille salaisuutensa.    ”Osallistun naisten kokeeseen. Haluan meritietäjäksi.”    ”Oletko hullu? Et pääse tietäjäksi, vaikka selviäisit hengissä. Yksikään nainen ei ole päässyt.”    ”En jää kenenkään kodinh...