LUKU 10

 ENNEN ROMAN II

10 Ensimmäisestä toinen

   Renata seisoi käskykorokkeen edessä katsellen mietteissään hänet kutsuneita miehiä. Geb Manda istui klaanipäällikön paikalla. Dyer yrmeili hänen toisella puolellaan ja päätä pidempi Transroman toisella. Renata kammoksui Romanin hymyä. Pikimustat silmät tuntuivat pistelevän reikiä hänen lävitseen.

   Tuore meritietäjä oli juuri kuullut kolmikon tai nelikon, Renata ei ollut aivan varma, kertoman uutisen Ragghu Zain surullisesta poismenosta. Ei tarvinnut olla älyn jättiläinen arvatakseen, mitä oli tapahtunut. Renata mietti nopeasti. Ei ollut oikeastaan väliä, mitä he halusivat. Pääasia olisi olla myöntyväinen. Hän päätti auttaa paljastamalla tietoonsa tulleen salaisuuden.

   ”Hyvä. Yksi homo vähemmän. Kai te sen tiesitte?”

   Renata tajusi heti, että se oli oikea veto. Geb halusi kuulla asiasta kaiken. Renataa pyydettiin levittämään asiasta saman tien sanaa. Turhia arvauksia piilohomon kuolemasta tuskin kuultaisiin. Paras ratkaisu olisi polttaa ruumis takapihalla. Renata nyökkäsi kuuliaisesti.

   Siinä ei ollut kaikki. Geb pyysi meritietäjäänsä miettimään, miten marauderen tiedustelu tulisi organisoida. Se vuoti kuin seula, eikä vihollisista saatu tarpeeksi tietoa. Alkuhämmennyksen jälkeen oivallus iski tyrmistyneeseen Renataan. He aikoivat tehdä vallankaappauksen!

   Tiedustelu oli keskuspalatsin käsissä, eikä klaaneilla ollut siihen sanottavaa. Tempoilevan Razanin alaisuudessa se oli varmasti rapistunut lisää, mutta tämä hallitsija ei taatusti pyytäisi, eikä edes huolisi, muiden apua.

   Renatan poistuttua Roman halusi omaa rauhaa.  Hän oli huomannut Transissa hankalan piirteen. Jätin liha oli nuori ja siten parhaassa siitosiässä. Tahattomat kalun kovenemiset olivat Romanille hankalia hetkiä, eikä niitä elimen valtavan koon takia voinut piilottaa. Romanin oma alapää oli täysin surkastunut. Hän tiesi, ettei tulisi koskaan tuntemaan myöskään hengessään mitään halua naisia kohtaan.

   Roman ymmärsi hengen ja lihan, tunteiden ja himon, käsitteet, mutta ei tuntenut niitä itse. Roman aisti Transin hengen läpi rippeitä tämän himosta, mutta ne eivät olleet kovin kiinnostavia.

   Yksikään nainen ei kykenisi ottamaan Transia sisäänsä paitsi ehkä lihavimmat synnyttämisen jälkeen. Asian järjestäminen ja aikatauluttaminen jatkuvalla syötöllä olisi aivan liian hankalaa. Looginen ratkaisu oli ilmiselvä. Transroman suuntasi kärryineen navettaan.

   Roman istui kärryssä tarkkailemassa, kun Trans hoiti asian ensimmäisen kerran. Se oli onnistunut ratkaisu. Vastedes Roman pohti kärryssään omia ongelmiaan Transin tyydyttäessä tarpeitaan. Palvelijat oppivat nopeasti katoamaan paikalta nähdessään Transin siirtäneen Romanin valjaista kärryyn. He eivät halunneet tietää.

   Marauderessä suku ei ollut suurin ja kaunein, vaan valta oli klaaneilla. Niillä ei ollut nimeä. Ainoastaan päälliköt tunnettiin. Klaaniin synnyttiin, siinä elettiin ja siihen kuoltiin. Klaani oli kuin ihonväri. Sitä ei tarvinnut nimetä tai selittää. Palvelijat ja muu rahvas olivat osa klaaninsa omaisuutta. Orjien asema vaihteli. Osa heistä oli kaikkien käytössä. Lupia ei tarvinnut kysellä.

   Marauderessä hallitsija ei ollut kuningas tai keisari. Hänen valtansa oli ehdoton. Sitä ei nimetty, kyseenalaistettu tai jaettu muiden kanssa. Valtansa takia hallitsija tunnettiin vain omalla nimellään ilman titteleitä. Nyt ylin hallitsija ja kaikkien meriviikinkien käskijä oli Razan. Samalla nimellä kutsuttiin marauderen pääkaupunkia, jonka nimi vaihtui hallitsijan myötä.

   Tuuli lennätti syksyn lehtiä pitkin Razania halkovia katuja. Niitä reunustivat toinen toistaan komeammat ja koristeellisemmat kaupunkipalatsit sisäpihoineen. Kulkue saapui Keskuspalatsille Geb Mandan johdolla. Vierailu oli etukäteen sovittu, joten kuulusteluja sisälle pääsemiseksi ei tarvittu.

   Aseet jätettiin tavan mukaan eteishalliin. Transromanista oli kuultu, mutta monikaan ei ollut nähnyt häntä. Isoa lasta kantava jättiläinen keräsi kaikkien jakamattoman huomion aiheuttaen paljon kuiskutusta. 

   Keskuspalatsin hovikatedraali oli valtavan kokoinen muiden kaupunkipalatsien saleihin verrattuna. Vihollisen luista taidokkaasti rakennettu valtaistuin oli verhottu parkitulla ihmisnahalla. Sali oli täynnä. Koko Razanin ylimystö oli saapunut paikalle. Luvassa oli kerrankin jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Razanin senesalkki kuulutti klaanin saapuneen.

   Razanille oli kertynyt ikää, mutta hän oli yhä hyväkuntoisen näköinen. Hallitsijalla oli meriviikingeille tyypillinen kokoparta, johon oli ilmaantunut harmaita raitoja. Päälaen pälvikaljun alku oli vielä pieni ja tumman tukan ympäröimä.

   Kruunua marauderessä ei käytetty. Taistelukypärä on meidän kruunumme, oli tapana sanoa. Razan katsoi eteensä polvistuneita alamaisiaan ja meni tapansa mukaan suoraan asiaan.

   ”Pillu meritietäjänä ja vammavauva neuvonantajana. Mikä revohka te oikein olette?”

   Geb Manda ei räpäyttänyt silmänsäkään. Hän nousi ja esitteli rauhallisesti klaaninsa tärkeimmät jäsenet ansioineen. Sovitusti Dyerin vuoro tuli viimeisenä.

   ”Tämä on Dyer Morgar, herra. Olette ehkä kuulleet hänestä. Valkoisen pyytäjä ja kolmen nauhan mies. Hän on klaanin sotapäällikkö.”

   Se lepytti vajavaisuuksista ärsyyntyneen Razanin.

   ”Olenko kuullut? Koko maraudere on. Nousehan ylös, poika.”

   Razan hiveli kiinnostuneesti Dyerin kaulassaan kantamia hainhampaita. Yleensä riitti yksi kaulanauha, parhaimmilla oli kaksi. Kolme oli ennenkuulumatonta. Razan johdatti Dyerin salin seinän viereen, jossa oli iso punainen kangas. Razan ojensi kansansankarille köyden.

   ”Vedä siitä, niin katsotaan, mitä tuon alta paljastuu.”

   Dyer kiskaisi köydestä ja koko hovi kohahti, kun iso seinämaalaus paljastui. Siinä Morgar tasapainoili valtavan valkoisen hain selässä ottaen tukea siihen työntämästään harppuunasta. Kokoja oli vahvasti liioiteltu, mutta maalaus oli hyvin taidokkaasti tehty.

   ”Päätin ikuistaa tekosi. Maraudere tarvitsee kaltaisiasi poikia. Vannotko minulle ja liitytkö palatsikaartiini? Joutuisit jättämään klaanisi. Kieltäytyminen ei ole häpeäksi.”

   Dyer pudottautui polvilleen.

   ”Herra! Tämä on elämäni suurin kunnia. Suutelen miekkaanne.”

   Koko hovi taputti. Geb Manda vilkaisi Transromania. Roman hymyili ja nyökkäsi. Kaikki sujui juuri niin kuin pitikin. Ilta päättyi riehakkaaseen ryyppäämiseen ja rehvasteluun, kuten tapana oli. Geb Manda johdatti klaaninsa vaivihkaa pois ennen juhlan huipentumaa. Kukaan ei kuitenkaan muistaisi, ketkä olivat jääneet tappelemaan ja irstailemaan, ja ketkä eivät.

   Roman makoili pehmustetussa kärryssään Transin kuorsatessa isolla sängyllä. Hän oli alkanut tapailla Razanin mieltä heti valtaistuinsaliin saavuttuaan. Hallitsijan vastenmielisyys heikkoutta kohtaan oli ollut aistittavissa. Se oli ollut odotettua.

   Geb Manda oli rauhallisuudellaan tasoittanut pahimman myrskyn. Dyer taasen oli suunnannut Razanin huomion muualle. Kun taulu oli paljastettu, Roman oli onnistunut patoamaan hallitsijan pahimman raivon pitkäksi aikaa. Hän tiesi, että ilman sitä olisi lentänyt Kidesillalta alas ja Renata päätynyt rahvaan naistentaloon.

   Roman oli arvannut etukäteen Razanin haluavan omia kansansankariksi nousseen Dyerin jollain tavoin. Kutsulla palatsikaartiin hän oli kylvänyt oman tuhonsa siemenet. Dyer astuisi kaartiin vasta keväällä, joten heillä oli koko talvi aikaa tehdä seuraava siirtonsa.

   Roman oli hermostunut, mikä oli hyvin harvinaista. Hänen tiellään oli vielä yksi este. Sen ylittäminen oli aluksi näyttänyt mahdottomalta. Roman oli silti keksinyt keinon. Sitä ei ikinä aiemmin ollut edes yritetty tehdä, eikä tultaisi koskaan enää tekemään. Se olisi vaarallista ja saattaisi tappaa Romanin. Hän oli väsynyt vatvomaan vaihtoehtoja. Päätös oli tehty, eikä hän peruisi sitä. Roman vaipui uneen Transin kuorsauksen saattelemana.

   Lampikylän etsiminen talvisessa Pohjoismetsässä oli toivottoman hidasta. Meriviikingit marssivat hitaasti eteenpäin lumessa vailla selkeää suuntaa. Romanin retkikunnan taival oli kestänyt kauan. Aivan liian kauan. Dyer Morgar tajusi sylvaderen taktiikan nerokkuuden. Usea ihmisikäkään ei riittäisi kaikkien kylien löytämiseen loputtomasta Pohjoismetsästä.

   Rodjak Sotaisan hyökkäys Valereen oli ollut järjetön. Rynnätä nyt Pohjoismetsän läpi! Sylvaderen oli tarvinnut vain käydä napsimassa meriviikingeiltä henki pois pari soturia kerrallaan ja palata yöksi kotiin nukkumaan. Kyllähän nämä puskajussit osasivat juosta metsässään voimaa pakoon kuin mitkäkin jäniksen pennut.

   Oikean kylän löytyminen oli silkkaa sattumaa. He olivat saaneet kiinni metsäviikinkien jäljestäjän. Se ei ollut ensimmäinen kerta. Kidutettuna mies murtuisi ja lupaisi johdattaa vihollisen kyläänsä. Lopulta he silti päätyisivät lumen peittämälle heikolle jäälle tai huteralle sillalle. Metsäsoturi veisi mukanaan mahdollisimman monta. Dyer oli kokenut sen monta kertaa.

   Yllättäen koirat olivat saaneet vainun. Metsäviikingin rehulihapussi oli vuotanut. Reitti kylään oli ollut heidän ulottuvillaan. Dyer oli vetänyt riemuissaan itse jäljestäjältä kurkun auki.

   Kylä oli heidän tarkoituksiinsa täydellinen. Sen Pitkätalo sitä ympäröivine soturimökkeineen oli rakennettu heti lammen viereen. Pienestä pakkasesta huolimatta Mustalampi höyrysi lämpöä sille ominaiseen tapaansa. Kylä oli niin pieni, että taktiikkaa ei tarvittu. Meriviikingit vain saarsivat sen ja marssivat perille.

   Miehet tapettiin ja naiset suljettiin Pitkätaloon. Viimeiset hengissä olevat soturit saivat kaivaa kuopat ennen kuolemaansa. Vauvat ja lapset kerättiin aitaukseen snagriaa varten.

   Transroman oli metsätaipaleella seurannut sotureita marssien heiluen omalla jähmeällä, mutta vääjäämättömällä tavallaan. Roman oli suojautunut kylmältä turkisten alle. Keinuva kulku pimeässä aiheutti hänelle matkapahoinvointia. Roman oli silti päättänyt, että matka Mustalammelle oli pakko tehdä. Soturien juhliessa snagriaa Roman, Geb Manda ja Dyer kertasivat suunnitelmiaan.

   Roman oli selvittänyt Dyerille olevan taktisesti tärkeää herättää kauhua. Naiset oli pidettävä tottelevaisina rämematkansa ajan. Se onnistuisi parhaiten tappamalla nöyryyttävästi ja välinpitämättömästi heistä kaunein. Uhria oli kadehdittu ja muut olivat luulleet hänen saavan kauneudellaan kaiken. Kun kaunotar tuhlattaisiin, muut tajuaisivat oman arvottomuutensa. Heistä tulisi tottelevaista karjaa.

   Dyer ei pitänyt moisesta taktiikasta. Hän olisi mielellään mitellyt voimiaan, mutta ei saanut tyydytystä heikomman tappamisesta. Romanin ruoska ymmärsi silti suuremman tavoitteen. Rodjak Sotaisan käänteentekevät ajatukset oli elvytettävä. Vladek Heikko oli päästänyt ne hiipumaan ja Razan oli liian lyhytjännitteinen sitoutuakseen tulevaan voittokulkuun.

   Rämearmeija oli tärkein, eikä vihatun sylvaderen nöyryyttäminen ja Pohjoismetsän puhdistaminen siinä sivussa ainakaan vähentäisi kunnian määrää. Naiset olisivat voiton kannalta välttämättömiä.

   Roman raotti lisää salaisuuksien verhoja. Hän paljasti tärkeimmille päälliköilleen enemmän yksityiskohtia. Geb Mandasta tulisi esikunnan päällikkö. Hänen olisi etsittävä amiraali, joka ottaisi haltuunsa laivaston ja allastelakat. Se oli ainoa osa Rodjakin perintöä, jota Vladek ei ollut onnistunut pilaamaan.

   Rex Arctica oli ihme kyllä pysynyt salassa jopa Dux Malorin hämähäkeiltä. Nyt oli aika laajentaa se täyteen voimaansa. Zerkon Ren lähtisi sinne huolehtimaan asiasta, eikä minkäänlaista yhteydenpitoa sallittaisi. Marauderen voima Arcticalla ei saisi paljastua ennen aikojaan.

   Roman oli tyytyväinen Renatan tekoihin meritietäjänä. Sukupuolella ei ollut väliä. Vain lopputulos oli ratkaiseva. Hän kehotti alaisiaan arvioimaan naisia samalla tavalla, eikä pelkästään nautinnon lähteinä.

   ”Tämä koskee myös sinua Dyer. Gebin suhteen ongelmaa ei ole.”

   Dyer oli vaivautunut. Hän kohteli naisia ronskiin tyyliinsä, koska se oli marauderessä tapa. Miehen tuli näyttää mallia muille. Dyerille asialla ei ollut suurta väliä. Tärkeämpääkin tekemistä oli luvassa.

   Seuraavana päivänä Dyer Morgar oli ensimmäinen, joka työnsi nyrkkinsä mustaan veteen ylävartalo paljaana. Hän huusi vasta nostettuaan kätensä pystyyn. Angele oli tumma, lähes musta. Geb Manda oli seuraava. Angele jäi vaaleaksi. Rannalle kerääntyneet merisoturit hurrasivat. He tiesivät vuoronsa koittavan pian. Ensin kasteen saisi kuitenkin Transroman.

   Mökki oli valittu huolella. Se oli käytännössä kiinni lammessa. Transroman kömpi ulos joutuen kumartumaan oviaukossa. Hän nousi pystyyn. Kaikki hiljenivät. Trans oli alasti valtavien lihasten ja elimensä kanssa. Kukaan ei inahtanutkaan.

   Roman istui Transin olkapäillä. Myös hän oli alasti ja kietonut kätensä jättiläisen pään ympäri. Sormet tavoittivat toisensa otsan päällä. Surkastuneet jalantyngät roikkuivat Transin rinnalla. Romanin henki oli täysin keskittynyt pitämään kiinni niistä rippeistä, joita Transin mielessä oli vielä jäljellä. Roman ohjasi ratsunsa suoraan lampeen.

   Dyer ja Geb miehineen katselivat ääneti, kun Transroman kahlasi hitaasti syvemmälle ja syvemmälle lampeen. Lopulta Transin pää painui pinnan alle. Enää Romanin pieni pää kääntyili pinnan yllä. Sitten sekin katosi. Vesi alkoi kuohua. Se suorastaan kiehui siinä kohdassa, mihin Romanin pää oli kadonnut. Yhtäkkiä kuplinta loppui. Veden musta pinta oli tasainen ja tyyni.

   Rannalla miehet kuulivat omien sydämiensä lyönnit. Aika kului. Kukaan ei puhunut. Kaikki tiesivät, että henkeään ei voisi pidättää noin kauaa. Soturit alkoivat liikehtiä levottomasti. Sitten se tapahtui. Ensin nousi Romanin pää. Sitä seurasi Trans. Molempien iho kupli kuin kiehuva vesi.

   Transroman kahlasi rannalle. Vesi tipahteli sen valtavasta ruumiista. Höyry nousi. Transroman kumartui mökin oviaukosta takaisin sisään. Dyer kävi sulkemassa oven.

   Roman oli antanut tarkat ohjeet. Häntä ei saisi häiritä. Dyerin ja Gebin pitäisi odottaa vaikka kuunkierto, mutta ovea ei saisi avata. Jos mitään ei tapahtuisi tai mädän haju alkaisi levitä, tulisi mökki polttaa. Kaksi soturia vartioisi sitä tauotta. 

   Roman oli tiennyt olevansa altis hyökkäykselle. Hän oli ollut varma, että Dyer pysyisi uskollisena. Sen sijaan hän oli tiennyt antaneensa Geb Mandalle mahdollisuuden syöstä itsensä vallasta. Geb oli harkinnut asiaa. Uutta tilaisuutta tuskin enää tulisi.

   Geb Manda oli kuvitellut elämänsä kaapattuaan vallan Romanilta. Hän kaataisi Razanin ja nousisi marauderen hallitsijaksi. Meriviikingit marssisivat sotaan Gebin nimi huulillaan. Hänestä tulisi Geb Valloittaja, ellei hän häviäisi. Läntiset valtakunnat sortuisivat marauderen edessä tai kävisi päinvastoin niin kuin aina ennenkin historian pyörän pyöriessä hitaasti eteenpäin. Siihen verrattuna Romanin suunnitelma oli jotain muuta, jotain uutta. Suurta.

   Roman oli poikkeama. Tynkäjalkainen kääpiö oli oikku lihan ja hengen maailmassa. Omalla tavallaan hän oli ainutkertainen, eikä vastaavaa enää tulisi. Sattumalta Geb Manda oli osunut historian solmukohtaan ja saanut tilaisuuden, jota ei muille tarjottaisi. Geb ihaili omalla tavallaan Romanin suunnitelmaa. Se tarjoaisi uskomattomia mahdollisuuksia. Hän pysyisi uskollisena.

   Transromanin vetäydyttyä oli miesten vuoro. Omaan tahtiinsa he kävivät työntämässä kätensä Mustalampeen lihaksikkaat ylävartalot paljaana. Tuskan- ja voitonhuudot kaikuivat pitkälle kevättalviseen metsään. Merisoturit tunsivat uuden voiman virtaavan suonissaan ja kokivat syvää riemua.

   Dyer oli itse kerännyt miehet mukaansa eri klaaneista. Se oli poikkeuksellista. Nuoret ja kunnianhimoiset meriviikingit olivat lähteneet riemumielin uuden sankarinsa mukaan. Aikanaan heistä tulisi eliittijoukko, joka palvelisi Roman II:a kuolemaansa saakka. Myöhemmin heidät nimettäisiin. He tulisivat kylvämään kauhua nimellä Romanin rotat.

   Merisotureita oli satakunta. Melkein kaikki saivat angelen. Sen jälkeen lampi oli loppuun käytetty. Hiljalleen se jäätyisi umpeen ja peittyisi lumeen. Kesällä se olisi enää tavallinen lampi.  Seuraavana keväänä vettä ei enää ilmestyisi. Maanalaisten lähteiden vesi kulkeutuisi sen sijaan jokiin ja virtaisi pois. Paikalla olisi vain sammalta. Sylvadere olisi menettänyt jälleen yhden Mustalammen ja maraudere oli vahvistunut.

   Snagria jatkui toisen päivän. Se jatkui vielä kolmannenkin. Neljäntenä päivänä kylän leilit olivat tyhjinä, eikä uusia enää löytynyt. Viidentenä päivänä kylästä loppui ruoka. Miehet ja lapset oli tapettu, eikä naisistakaan saatu enää iloa irti. Rehuliha maistui herkuttelun jälkeen tutun ällöttävältä. Miehet alkoivat olla kärsimättömiä. Kuudentena päivänä Dyer ruoski ensimmäiset nurisijat, mutta oli selvää, että he eivät voisi odottaa loputtomiin.

   Seitsemäntenä päivänä miehet kutsuttiin rantaan. Transroman oli ilmoittanut aikovansa tulla ulos. Kaikki katselivat hievahtamatta. Kukaan ei tiennyt, mitä odottaa. Mökin ovi aukeni ja uusi Transroman kumartui oviaukosta ulos ilkosen alasti. Näky oli hyytävä. Kukaan ei edes räpäyttänyt silmiään.

   Roman oli sulanut Transiin kiinni. Jalat olivat uponneet ja kadonneet Transin rintaan. Jätin päätä kiersi ranteen paksuinen lihavanne, joka oli muovaantunut Romanin käsistä. Transin pää oli litistynyt. Päälaki oli siinä kohdassa, jossa oli aiemmin ollut nenä. Rampa kääpiö oli onnistunut sulauttamaan itsensä jättiläisen pään tilalle. Tai jättiläisen pääksi. Tai päähän. Puhe ei riittänyt kuvaamaan tapahtunutta.

   Romanin hartiat alkoivat siltä kohtaa, missä aiemmin olivat olleet Transin korvat. Romanin oma pää oli naurettavan pieni verrattuna Transin valtavaan ruhoon. Se kuitenkin ylettyi askeleen mitan tavallisten miesten yläpuolelle. Vielä korkeammalle kuin Trans oli aiemmin yltänyt.

   Romanin puuttuva silmä ei ollut kasvanut takaisin, mutta kuoppa oli täynnä sileää lihaa. Enää Roman käyttäisi silmälappua vain harvoin, mutta sitäkin useammin puhuisi kasvojensa terveen puolen kuulijaan päin kääntäneenä.

   Yksi asia ei ollut muuttunut. Roman hymyili yhä kapeine huulineen samaa ivallista hymyä kuin ennenkin.

   Roman II oli tullut lihaksi muuttaakseen historian kulun.

SEURAAVA LUKU VIIKON KULUTTUA.