ENNEN DYER MORGAR
6
Kohtalon hetki
Odinin sudet olivat jääneet jo kauas taakse.
Huomenlaiva halkoi merta tasaisessa myötätuulessa. Repaleinen pilviverho täytti
puolet taivaasta. Lamar ei ollut keksinyt mitään. Kahletta ei otettu pois edes
yöksi. Mereen hyppääminen oli jäänyt haaveeksi. Samoin meriviikinkien
taivuttelu. Kukaan ei suostunut edes puhumaan hänen kanssaan.
Tieto allastelakoiden määrästä oli saatava
kotiin Rautavaltakuntaan. Marauderen laivasto oli liian vahva. Virile ei
pärjäisi sille, vaikka oli aloittanut omien huomenlaivojen rakentamisen.
Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi liitto zindaren kanssa. Zania ei ollut
Komentajaliiton suosikkeja, mutta vaihtoehdot olivat vähissä.
Virilen ja zindaren liitto hallitsisi
Sisämerta suvereenisti. Lamarin oli pakko myöntää, että Zania kontrolloi
nykyään merialueita muutenkin. Kyse oli vain siitä, pääsisikö Valtakunta
mukaan. Merirosvot olivat toistaiseksi tyytyneet verottamaan kauppalaivoja,
mutta kukaan ei tiennyt, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Zanian päämäärät olivat
täysi arvoitus.
Dux Malor oli ajettu lähes kokonaan pois
Sisämereltä. Ritarit olivat vetäytyneet turvaamaan Vihersaarta. Palanderen
uudet huomenlaivatelakat eivät olleet kummoinen salaisuus. Toistaiseksi vanha
merivalta sai kuitenkin pysyä saarellaan. Ennen niin ylpeät ritarit eivät
kyenneet edes suojelemaan kauppalaivojaan. Ne maksoivat kiltisti veroja ja
tulleja kaikille, jotka niitä voimalla kykenivät vaatimaan.
Morfian pohjoisrannikko oli Kallioiden
jälkeen täynnä kalastajakyliä. Heidän huomenlaivansa keinui kolmannen kylän
kohdalla. Lamar oli ollut onnekas. Meri oli syvä Kallioiden edustalla. Vain
satunnaiset karikot rikkoivat merenpintaa. Ne oli helppo havaita märssykorista.
Lamarin rooliksi oli jäänyt nyökkäillä tietäväisesti ja viittoilla
epämääräisesti eteenpäin. Se ei voisi jatkua kauaa.
Dyer Morgar ja Geb Manda olivat saaneet
mielestään varman vihjeen meriviikingeiltä kaapatusta vauvasta. Se oli myyty
välittäjille ja kaupattaisiin yleisölle sadonkorjuun lapsimarkkinoilla.
Voimalla sitä ei saataisi takaisin. Kaksikon täytyi lähteä ostamaan Arex,
mikäli tieto pitäisi paikkansa.
Dyer ja Geb valitsivat mukaansa puoli
tusinaa soturia. Loput jäisivät vartioimaan laivaa. Kylästä saataisiin hevoset.
Osa matkasta sujuisi jokireittejä, mutta kestäisi silti melkein kuunkierron.
Heidän ei tarvitsisi salata henkilöllisyyttään. Markkinat olivat vapaat.
Riitti, kun mukana oli ostettavaa, myytävää, vaihdettavaa tai -mikä tärkeintä-
jotain, millä maksaa. He olivat Morfiassa.
Lamar katseli helpottuneena kaksikon lähtöä.
Hän sai rutkasti lisää elinaikaa. Geb Manda oli ollut tiukkana. Kahletta ei
irrotettaisi. Lamar sai ruokaa ja juomaa. Tarpeensa hän joutui tekemään laidan
yli. Kuoleman uhan väistyminen edes hetkeksi tuntui silti uudelta
mahdollisuudelta.
Sen hän sai jo seuraavana päivänä. Kylästä
saapui palvelijoiden soutuvene täynnä ruokaa ja muita tarvikkeita. Rahvaan
joukossa oli tuttu. Dragoslav! Helpotuksen tunne syöksyi Lamarin läpi.
Dragoslav oli hänen toverinsa tiedustelukoulutuksesta. He olivat molemmat
uskollisia Rautavaltakuntaa hallitsevalle Komentajaliitolle. He olivat
suorittaneet yhdessä ensimmäiset tehtävänsä. Dragoslav oli pelastanut hänet
vangitsemiselta pohjoisen rämeheimojen kapinoidessa.
Dragoslavia pidettiin tiedustelun
ihmelapsena. Hänelle ennustettiin loistavaa tulevaisuutta. Dragoslav saattaisi
nousta jopa Komentajaliittoon, mikäli juorut hänen suhteistaan Veljeskuntaan
pitivät paikkansa. Lamar oli haukottelevinaan. Samalla venytellessään hän sai
näytettyä kahlettaan vanhalle toverilleen.
Yöllä Dragoslav ui laivalle. Kiipeäminen
ankkuriketjua pitkin oli helppoa. Vartija tuskin ehti tajuta, mitä tapahtui.
Tunkeilija veti takaapäin hänen kurkkunsa auki. Vanhat toverit pysyivät hiljaa.
Puhetta ei tarvittu. Dragoslav tiirikoi kahleen auki. Ääntäkään ei kuulunut,
kun kaksikko liukui ankkuriköyttä pitkin mustaan veteen.
Hevoset odottivat rannalla. Miehet antoivat
niiden löytää itse reittinsä puolikuun valaisemassa metsässä. Kun aurinko
nousi, he olivat jo kaukana. Metsä oli
harvaa, kun he pysähtyivät lähelle meren rantaa. Virilen lipun alla purjehtiva
kauppalaiva oli ankkuroitu kivenheiton päähän. Lamar oli nolona.
”Tästä taitaa tulla tapa. Minun pitää löytää
sellaista tekemistä, jonka osaan.”
”Et voinut tsunamille mitään. Ole iloinen,
että selvisit. Laiva vie sinut Vapaasatamaan. Saat siellä uudet ohjeet.”
”Marauderen allastelakat rannikolla…”
”Älä huoli. Et ole ollut ainoa. Tieto on jo
Virilessä.”
”Entä sinä?”
”Lähden Morgarin ja Mandan in perään.
Kadonnut klaanipäällikön poika on vaivan arvoinen. Sinusta kuulin, kun etsin
häntä kylässä. Olit onnekas.”
Dyer Morgar ja Geb Manda istuivat miehineen
jokiproomun kannella. Orjat soutivat sitä hitaasti vastavirtaan. Taivas oli
pilvinen. Sadetta vihmoi, eikä se parantanut valmiiksi ärtyneiden soturien
mielialaa. Kaksikko oli päässyt sopuun. Riitely vain hankaloittaisi Arexin
löytämistä, mikä olisi muutenkin vaikeaa. He molemmat tiesivät sen olevan
toivotonta, mikäli he olisivat nyt väärillä jäljillä.
Matkanteko oli hidasta. Proomut pysähtelivät
kylien kauppalaitureilla. Välillä he ostivat uudet hevoset vain myydäkseen ne
seuraavassa kylässä. Hevosen kantavia proomuja oli harvassa. Morfiassa oli
paljon ristiin rastiin virtaavia jokia, jotka halkoivat Morfian enimmäkseen
täyttävää sekametsää lehti- ja havupuineen.
Nopeimman reitin löytäminen oli
ulkopuolisille hankalaa. Se tiedettiin hyvin. Riippui puhujasta, väittikö hän
jokireittiä nopeammaksi kuin samaa matkaa ratsain. Se oli kiinni siitä, oliko
hänellä myytävänä proomupaikkoja vai hevosia.
Dyer Morgar oli usein vähällä tulistua. Geb
rauhoitteli. Joukko hurjia meriviikinkejä ei voinut olla Morfiassa
jokapäiväinen näky. Marauderen maine hillitsisi pahimpia huijareita. Dyer olisi
halunnut usein kaivaa totuuden miekalla esiin maksamisen sijasta. Hän ei
kuitenkaan tarvinnut kohtalotoveriaan vakuuttamaan, että se olisi ollut
typerää.
Morfian kaupparuhtinaat maksoivat
palkkasotureilleen, Legionalle, hyvin rauhan ylläpidosta. Se oli kaiken kaupan
tärkein edellytys. Maaseudulla Legionan partioita ei ollut tiheässä, mutta ne
eivät hevin luovuttaneet tehtävän saatuaan.
He olivat menossa Filiuksen lähistölle, joka
oli Morfian keskus. Riehuminen ei heitä auttaisi. Filiuksen lummekaupunki
levittäytyi Merijärven päälle, mutta he eivät joutuisi menemään sitä
lähellekään. Lapsimarkkinat oli piilotettu rannan hökkelikaupunginosien
laitamille. Poissa silmistä, poissa mielestä. Ruhtinaiden oli helppo kieltää
markkinoiden olemassaolo, vaikka käyttivät niitä itse vailla omatunnon tuskia.
Filiuksen slummit alkoivat heti Merijärven
rannoilta. Ne ulottuivat peninkulman päähän, kunnes alkoivat harveta metsän
sekaan. Se oli ollut hyvä sijainti lapsikaupalle, joka oli laajentanut
markkinapaikan pienen kylän kokoiseksi. Dyer ja Geb etsivät miehineen majapaikan.
Muka kielletty lapsikauppa oli poikinut koko joukon majataloja ja kievareita
lähiseudulle.
Lisää ihmisiä kerääntyi paikalle jatkuvana
virtana huutokaupan lähestyessä. Meriviikingit olivat saapuneet sopivasti.
Heidän pitäisi odottaa vain kaksi päivänkiertoa. Väkeä oli paljon ja meno
riehakasta. Viljasatoa ja paljon muutakin oli myynnissä. Suurin raha liikkui
lapsikaupassa. Se tiedettiin ja kiehtoi uteliaisuutta. Köyhä perhe saattoi
saada vauvan hinnalla jaetun mökkipaikan aivan rannan tuntumasta.
Köyhien lapsista ei saanut yhtä paljoin kuin
paremman syntyperän omaavista jälkeläisistä. Huono-osaisuutta pidettiin
enimmäkseen periytyvänä ominaisuutena. Huudettavat ja huumatut vauvat
laitettiin häkeissään yleisön arvioitavaksi päivää ennen myyntiä.
Syntyperän todistavia kääröjä oli
liikkeellä, mutta monikaan ei uskonut niiden aitouteen. Varauksella
suhtauduttiin myös niihin, jotka väittivät myyvänsä oman lapsensa.
Vauvavarkauksia varten oli perustettu omia liigoja.
Maraudereltä kaapattu lapsi ei ollut
jokapäiväinen juttu. Sen lähtöhinta oli kalleimmassa luokassa. Tyttöjen
hinnoittelu synnytysbonuksineen oli erilainen, mutta se ei Dyeriä ja Gebiä
kiinnostanut. Raivattuaan tiensä häkille tungoksen läpi he tuijottivat poikaa.
Yritykset puhua vauvalle olivat turhia. Se ei huumattuna reagoinut. Dyer oli
turhautunut.
”Onko se Arex vai ei?”
”Mistä minä tiedän? Naiset kuulemma
erottavat nämä toisistaan. Minä en.”
”Silmien väri, tukka, syntymämerkki.
Täytyyhän nyt jotain olla.”
”Kerro minulle yhden toukan silmien väri.”
”Ei Ragghukaan erota. Ukko alkaa olla vanha.
Ostetaan tämä. Sana leviää. Se riittää. Laivalla on varmuudella Ragghun
vakooja.”
”Synnyttäjä tunnistaa. Jos haluaa. Ajattele
todennäköisyyttä. Montako toukkaa maraudereltä on kaapattu? Varsinkaan näinä
aikoina. Jos sekään on totta. Tämä on paras vaihtoehto huonoista.”
Yksimielisinä he lähtivät markkinapaikalle.
Huutokaupassa oli ruuhka. Rahvas oli tullut katsomaan, mutta myös ostajia oli
tungokseksi asti. Kaupparuhtinaat olivat lähettäneet senesalkkinsa paikalle.
Itse he eivät voineet näyttäytyä. Pääsystä kaupparuhtinaan kartanonherraksi
kilpailtiin Morfiassa verisesti. Se teki monesta senesalkista häikäilemättömän
vastustajan, kun kyse oli juonittelusta.
Alkusyksyn sateet olivat väistyneet. Aurinko
helotti kirkkaalta taivaalta palauttaen helteisen kesän kuumuuden torille,
jossa huutokauppa pidettiin. Senesalkit pälyilivät toisiaan. He olivat kovan
luokan tekijöitä. Turha yrittääkään huijata, tuntuivat yrmeät ilmeet sanovan. Legionan
vartiosoturit piirittivät torin. Kaupparauha oli Morfiassa pyhä asia.
Markkinakylää kutsuttiin yleisesti
Kersalaksi. Dyer ehdotti vaihtoehtona Arexin ryöstöä. He pääsisivät nopeasti
miehineen metsän suojaan. Legionan eksyttäminen ei voisi olla liian vaikeaa.
Geb tuhahti moiselle. Legiona lähettäisi haukkapääskyt. Heitä odotettaisiin
rannikolla. Jo laivaan pääsy olisi ihme. Luultavasti sekin olisi miehitetty.
Pahimmassa tapauksessa kaupparuhtinaat lähettäisivät viestin liittolaisilleen
Dux Maloriin. Merellä he saisivat vastaansa ritarien sotalaivat.
Heidän rahavaransa olivat rajalliset. Häviö
ei ollut vain mahdollinen, vaan jopa todennäköinen. Gebin mielestä heidän
tulisi siinä tapauksessa neuvotella Arexin ostajan kanssa. Marauderepäälliköinä
he voisivat tarjota kansansa kiitollisuuden vihjaten tuleviin palveluksiin. Geb
tiesi itsekin kuulostavansa toiveikkaalta hölmöltä.
Pojat huutokaupattiin ensin. Hinnat nousivat
korkeiksi. Liian korkeiksi. Arexin vuoro tuli. Ensimmäiset huudot olivat tunnustelevia.
Morfian kolikoita, Dux Malorin hopeapaloja. Hinta lähti nousuun. Kultapalat
tulivat mukaan. Ensimmäinen leimattu harkko tarjottiin.
Geb Manda kuunteli. Hintakehitys ei
vaikuttanut lupaavalta. Gebillä oli suunnitelma. Hän oli silti huolissaan.
Räikeän vihreään pukeutunut senesalkki näytti kyllästyneeltä. Hänellä oli
tuuhea kokoparta ja pitkät kiharat hiukset.
Geb huomasi miehen tosi asiassa silmäilevän tarkasti muita huutajia
karvapehkonsa keskeltä. Huudot jumiintuivat. Kaksi hopeaharkkoa ja pussillinen
kultapaloja. Ketään ei näyttänyt kiinnostavan tarjota enempää. Geb Manda iski.
”Kolme harkkoa. Leimattua marauderen
kultaa.”
Hiljaisuus levisi. Kaikki tuijottivat
tarjouksen tehnyttä meriviikinkiä. Se oli terveen tyttölapsen kokonaishinta
vailla velvoitteita synnytysbonuksista. Kolmella harkolla olisi saanut uuden
viikinkilaivan. Geb oli tyytyväinen. Siinä oli kaikki heidän rahansa.
”Kolme harkkoa kultaa ja yksi hopeinen. Dux
Malorin leimat.”
Vihreäpukuinen senesalkki hymyili pilkallisesti.
Geb Manda kirosi itsekseen. Hän oli mennyt lankaan.
”Neljä kultaharkkoa.”, Dyer huusi Gebin
korvan vieressä.
Vihreä näytti yllättyneeltä. Hän teki
luovuttamista kuvaavan eleen ja nyökkäsi kaksikolle.
”Idiootti. Eihän meillä ole. Ylitarjoajilta
leikataan käsi.”, Geb suputti.
”Käytetään voimaa.”
Kukaan ei olisi kyennyt käyttämään voimaa
lunastusluukulla. Yrittäjiä oli ollut. Geb ja Dyer miehineen ympäröitiin
Legionan soturijoukolla. Kaikkien varsijouset olivat vireessä. Heidät
suljettiin läheiseen vankilaan, joka oli tehty hirsistä ja näytti ulkoapäin
kievarilta.
Meriviikingit viruivat tyrmässä päivästä
toiseen odottamassa tuomiotaan. Päätös heidän kohtalostaan alistettiin
kaupparuhtinaalle. Kukaan ei silti halunnut tehdä sitä. Vastuun kanto
marauderepäälliköiden käsien irti hakkaamisesta saattoi tuoda koston aikanaan
kotiovelle.
Odotuksen aikana Geb Manda onnistui
neuvottelemaan vartiopäällikön kanssa lahjuksista. He menettivät kolme
harkkoaan, mutta saivat pitää kätensä. Pelastuneet vangit eivät tienneet
päällikön saaneen ohjeet kaupparuhtinailta tulla lahjotuksi. Kaikenlainen
kauppa oli Morfiassa hyvä tapa ratkaista kiusalliset tilanteet.
Huonot uutiset odottivat ulkona. Arex oli
kaupattu uudestaan heti tyttöjen jälkeen. Ostajana oli ollut vihreään
pukeutunut senesalkki. Kaiken lisäksi vihreä oli ollut Morfian Dux Malorin
suurlähettilään asialla. Arex oli matkalla Vihersaarelle, ellei ollut jo
siellä.
Kun meriviikinkejä heitettiin tyrmään,
peruukkiin ja irtopartaan pukeutunut Dragoslav aukaisi kievarissa huoneensa
komeron oven. Köytetty ja suukapuloitu senesalkki tuijotti häntä. Katse oli
sekoitus raivoa ja pelkoa.
”Poika on nyt minulla. Sinut tullaan
vapauttamaan huomenna. Vie mukaasi mytty ja sano perillä, että poika kuoli
matkalla kuumeeseen. Kukaan ei syytä sinua mistään.”
Dragoslav näki oivalluksen pilkahduksen
miehen silmissä. Hän tiesi osuneensa oikeaan. Senesalkin tappaminen olisi ollut
toinen vaihtoehto, mutta sen jälkeen poikaa olisi etsitty raivoisasti. Enää
piti palkata joku vapauttamaan sidottu mies. Senesalkki kiduttaisi auttajaansa
päästäkseen hänen jäljilleen, mutta turhaan.
Dragoslav huokasi riisuen peruukkinsa. Matka
kotiin Rautavaltakuntaan huutavan kakaran kanssa olisi pitkä. Hän kulkisi
kauppakaravaanin mukana. Toivottavasti kauppiaiden naiset olivat hyviä
lastenhoitajia. Muuten pitäisi palkata oma ja siinä piili riskinsä.
Pojasta kasvaisi hyvä panttivanki, mikäli
olisi vähääkään isänsä näköinen. Sota Virilen ja Razanin välillä oli
väistämätön. Jos klaanipäälliköstä saataisiin kiristettyä petturi, operaatio
olisi vaivan arvoinen.
Geb Manda ja Dyer Morgar eivät riidelleet
enää paluumatkalla. Molempien mielestä se olisi ollut turhaa. Arex oli
tavoittamattomissa. He olisivat ehkä voineet varastaa lapsen Dux Malorin
ensimmäisen kehän takaa. Suurlähettiläs asuisi vähintään viidennen kehän
sisäpuolella. Sotakehien taakse pääsyyn ei olisi mitään mahdollisuuksia.
Yksikään marauderen vakooja ei ollut ikinä saavuttanut edes kolmatta kehää.
Nyt olisi kohdattava vaihtoehdoista
vaarallisin: Ragghun viha. He molemmat saattaisivat kuolla palatessaan ilman
Arexia. Ragghu oli uhannut tappaa toisen, mutta puheet olivat eri asia kuin
teot. Pakeneminen ei ollut vaihtoehto. He olivat maraudere. Se pysyisi.
Syksyn keskelle ilmestyneet aurinkoiset
päivät jäivät taakse. Sateet alkoivat. Paluumatka oli työläs. Heillä ei ollut
rahaa. Meriviikingit taivalsivat tympääntyneinä jalan. Dyer joutui
pidättelemään raivoaan. He olisivat voineet ottaa hevoset voimalla tai ryöstää
veneen. Legiona kuitenkin seurasi heitä. He huomasivat välillä partioita ja
tiesivät olevansa silmällä pidon alaisia. Geb teki miehille selväksi, että
kaikesta voimankäytöstä pidättäydyttäisiin.
He pohtivat pitkään erilaisia tapoja tappaa
Ragghu. Epäonnistuminen olisi todennäköistä. Äijä olisi varautunut siihen. Hän
ei olisi suojaton. Ehkä klaanipäällikkö oli kuitenkin liioitellut. Tuskin hän
tappaisi, mutta rangaistukselta he eivät välttyisi. Käsi tai jalka
saatettaisiin katkaista. Sekin olisi parempi kuin julkinen häpäiseminen, joka
veisi uskottavuuden loppuiäksi. Kuohitseminen oli ikivanha tapa, jota vielä
joskus käytettiin.
Perillä kylässä kaikki oli pielessä. Lamar
oli karannut. Hän oli saanut apua. Se viittasi vahvasti siihen, että hän ei
ollut ollut se, mikä oli väittänyt olevansa.
Geb Manda oli harkinnut pistävänsä kaiken
Dyerin syyksi, mutta epäröi. Maraudere ei arvostanut kantelupukkeja. Sitä
paitsi hänellä ei ollut todisteita Dyeriä vastaan. Muut soturit saattaisivat
puhua kumman puolesta tahansa omaa etuaan tavoitellessaan.
Geb ei sitä tiennyt, mutta Dyer oli jo
taivutellut monta soturia puhumaan puolestaan. Epäluulo palasi. He kyräilivät
toisiaan ja miettivät, pelastaisiko toisen tappaminen ja syyllistäminen
klaanipäällikön vihalta. Molemmat tulivat siihen tulokseen, että äijä tapattaisi
varmuudeksi tappajankin. Kaksikko teki vielä kerran sovinnon. He vannoivat
kohtaavansa yhdessä sen, mitä kotona tulisi vastaan.
Paluuseen he eivät tarvinneet Sisämeren
luotsia. Odinin susien ohittaminen tuntui merkkipaalulta. Etsintä oli ohi. Arex
oli menetetty. He pysähtyivät telakoilla. Geb halusi tutustua paremmin Argon
Meleagoriin. Telakkapäällikkö oli vain vähän nuoria miehiä iäkkäämpi, mutta
vaikutti viisaalta ja päättäväiseltä. Dyeriä ei kaksikon syventyminen merisodan
taktiikkaan jaksanut kiinnostaa.
Geb Ja Argon tunnustelivat toisiaan.
Molemmat kaipaisivat liittolaista tulevaisuudessa ja uskoivat löytäneensä
oikean miehen. Dyerin mahtailevaa käytöstä ja jatkuvaa voimannäyttöä he pitivät
lapsellisena. Morgar itse puolestaan ylenkatsoi ainaista puhetta strategiasta
ja näytti sen. Asiat otettiin voimalla, kun niitä tarvittiin.
Paluumatkasta tuli pitkä. Tuulet eivät
olleet suotuisia. Lisäksi he pysähtelivät milloin milläkin tekosyyllä. Dyerille
se oli usein naisen nälkä. Kerrankin Geb ei halveksunut hänen mahtailevaa
irstailuaan. He eivät puhuneet siitä, vaikka tunnustivat asian itselleen. He
pelkäsivät palata.
Geb Mandan analyyttinen äly vei lopulta
voiton venkoilusta. Hän määräsi kapteenin purjehtimaan keskeytyksittä perille
asti. Dyer ei voinut kasvojaan menettämättä antaa vastakkaista käskyä.
Marauderen myytteihin paluusta on syntynyt
aivan toisenlainen tarina. Siinä kaksikko onnistuu Arexia etsiessään
purjehtimaan jokiproomuun piiloutuneena sotakehien läpi. Vasta Aranean
palatsisaarien liepeillä he saavat vastaansa vakoojakuningas Chironin.
Soturien leirinuotioilla kaksikon taistelu
Chironia vastaan saa sankarillisia piirteitä ja päättyy täpärään pakoon. Arex
jää kasvamaan Dux Malorin hoviin, mutta ei unohda syntyperäänsä. Tarinoiden
maailmassa mahtavien perilliset eivät kauaa vietä vauvaikäänsä.
Todellisuus kohtasi tarinan, kun Dyer ja Geb
ilmestyivät Razanin satamaan ilmaisten itsensä. Kaksikko näytti ulospäin
tyyneltä, vaikka molemmat pelkäsivät. Lapsia ei marauderessä rakastettu
ylenpalttisesti, mutta perilliset olivat eri asia. Dyer laski viime kädessä sen
varaan, että kaulassa riippuvan hainhammaskaulanauhan myötä kiirinyt maine
pelastaisi hänen henkensä. Geb Manda uskoi olevansa liian arvokas uhrattavaksi.
Klaanipäällikkö Ragghu Zai istui
ilmeettömänä turkistuolissaan pääsalin käskykorokkeella. Valtava Transroman
seisoi hänen vieressään taistelukirves käsissään. Kaksikko toljotti
hämmentyneenä jättiä ja polvistui päällikkönsä eteen. Ragghu oli ytimekäs.
”Ette tuoneet Arexia. Toinen teistä kuolee.
Kumpi?”
Transroman astui kaksikon eteen kohottaen
kirveensä.
Kaikki sopimukset unohtuivat. He puhuivat
toistensa päälle.
”Dyer teki virheen.”
”Geb sähläsi meidät tyrmään…”
Transromanin vartalo esti kaksikkoa
näkemästä kumpaa kohti Ragghu nyökkäsi. Jättiläinen kääntyi ja löi. Isku
katkaisi siististi Ragghun pään. Veri suihkusi kaulan tyngästä. Transroman
viskasi torson syrjään ikään kuin se olisi ollut tuolille unohtunut viitta.
Irronnut pää vieri hitaasti suut auki tuijottavan kaksikon väliin. Transroman
istui rauhallisesti turkistuolille.
”Pysykää siinä. Meillä kolmella on paljon
puhuttavaa. Oikeastaan minulla on. Te kaksi kuuntelette.”
Roman aloitti aivan alusta. Hän aloitti
kohdusta. Samalla Roman kurotti mielellään kohti nuorten miesten henkiä. Dyer
oli helppo. Hän oli soturi. Paljon lihan suoraa voimaa, jota henki tuki. Dyeriä
ei olisi tarvinnut käsitellä, mutta Roman teki sen varmuuden vuoksi. Oli
helppoa tehdä perustasta myötämielinen Romanin suunnitelmalle. Dyer näki voiton
ja itsensä sen keskellä.
Geb Manda oli hankala. Roman ei vielä ollut
nähnyt sellaista mieltä. Geb Manda analysoi samaan aikaan ulkopuolista
todellisuutta ja itseään. Hän tiedosti muutokset ja omat reaktionsa niihin. Geb
Mandaa ei voisi käsitellä salaa. Hän huomaisi sen. Se teki Gebistä vaarallisen,
jopa uhan. Roman harkitsi hänen tappamistaan. Toisaalta Gebin mieli oli selkeä
ja suoraviivainen. Hän ymmärtäisi logiikan Romanin suunnitelmassa.
Roman kertoi tavoitteestaan. Hän perusteli
sen aukottomasti. Romanin mielestä maailma oli epätäydellinen. Se ei käynyt
päinsä. Roman tekisi siitä paremman, ehkä aikanaan täydellisen. Dyer ja Geb
voisivat seurata Romanin viitoittamaa tietä. Sillä tavalla he pääsisivät
pitkälle. Paljon pidemmälle kuin he voisivat päästä omaa kohtaloaan
seuraamalla.
Roman kertoi yksityiskohtia. Hän paljasti,
missä järjestyksessä ja miten tapahtumat etenisivät. Roman maalasi heidän
eteensä upeita visioita kunniasta, joka heitä odottaisi. Hän antoi nuorten
soturien ymmärtää olevansa valittuja. Ainoastaan Roman itse olisi heidän
yläpuolellaan. Hän kutoi verkkoaan, josta ei enää ollut ulospääsyä. Yö oli jo
pitkällä, kun Roman lopetti. Transroman nousi pystyyn ja veti miekkansa esiin.
”Näin minä olen asiat miettinyt. Te olette
minun valittuni. Suuteletteko miekkaani uskollisuutenne ja sitoutumisenne
merkiksi?”
Dyer tuijotti Transromania kuin ylempää
olentoa ja painoi kumartuessaan huulensa terään. Geb Manda katsoi Romania
silmiin. Hän oli melko varma, että suutelematon miekka katkaisisi hänen päänsä.
Kun Roman oli kertonut kyvystään hengen manipulointiin, Geb Manda oli
tarkkaillut itseään herkeämättä.
Geb oli varma, että hänen mielensä oli
puhdas. Geb ei ymmärtänyt syytä, koska Roman oli selvästi auttanut Dyeriä
sisäistämään suunnitelmansa. Geb tajusi Romanin tajuavan hänen kykynsä
itsetarkkailuun. Se merkitsi sitä, että Roman ymmärsi Gebin tajuavan oman
parhaansa ja suostuvan eli Roman tiesi nytkin…
Päättelyketju oli aukoton. Geb Manda hymyili
nyökäten Romanille ja kumartui suutelemaan miekkaa.
”Hyvä. Liitto on syntynyt. Se on aluksi
salaliitto, mutta siitä tulee historiaa.”
Aamulla palvelijat veivät Ragghun jäänteet
pois. Asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Ei ollut heidän asiansa kysellä sen
kummempia. Sydänkohtaus oli kaatanut vanhan soturin. Se oli meriviikinkien
klaanipäälliköiden yleisin kuolinsyy. Jäänteet poltettiin vähin äänin
sisäpihalla, kuten välillä tehtiin. Soturin kuoleminen sairauteen ei ollut
sankaritarinan aihe.
Joskus tuhkajaiset olivat silti komeat.
Palvelijoista vain vanha Elsa ihmetteli, eikö Ragghu olisi sellaisia ansainnut.
Olihan hän tehnyt marauderessä pitkän ja ansiokkaan uran. Kun huhut pian
levisivät, Elsa oli ensimmäinen maahan sylkijä. Tieto siitä, että Ragghu olisi
ollut poikiin päin syntyi kuin tyhjästä, mutta levisi kuin kulopalo. Totta tai
ei, mitäpä sitä kuolleen kunniaa puolustamaan tai ihmettelemään.
Geb Manda julistettiin uudeksi
klaanipäälliköksi. Transroman ja Dyer toimisivat hänen tärkeimpinä
alipäälliköinään. Päivän kääntyessä kohti iltaa viimeiset savuhaituvat Ragghun
kotiroviosta katosivat näkyvistä. Elsa kävi itse potkimassa nuotion jäänteet
pitkin pihahiekkaa, johon ne katoaisivat lopullisesti parissa päivässä.
Dyer katseli ikkunasta, kuinka Romaniksi
kutsuttu ikivanha kulkukoira raahautui omituisella tavallaan haistelemaan
hiekkaa. Se nosti jalkaansa, mutta sai aikaan vain katkeilevan noron.