NYT DYER MORGAR
69
Rakkauden vangiksi
Tajuton Dyer Morgar pomppi holtittomasti
jäälautan päällä. Hait tökkivät kidoillaan sitä aavistaen palkinnon olevan
lähellä. Yllättäen kuhina lautan ympärillä alkoi rauhoittua. Pian se loppui
kokonaan. Vedestä lautan viereltä nousi jotain. Vesikulkija dom Uku Tamir kömpi
lautalle. Hän oli erittänyt itsestään limaa, joka karkotti hait.
Vesikulkijoiden kyky pelottaa pedot tiehensä
eritteillään oli pitänyt muinaiskansan hengissä läpi maailmankauden. Uku Tamir
tutki Dyer Morgaria ja alkoi erittää toista limaa kehostaan. Se peitti
tajuttoman miehen tyrehdyttäen verenvuodon.
Kaksikko ajelehti lautalla virran mukana. Ei
kestänyt kauaa, kun vastaan tuli soutuvene. Uku Tamir puhui veneen tultua sen
viereen.
”Pelkkä tämä. Nyt limassa. Ehkä elää, ehkä
ei.”
Jaxia katsoi ilmeettömänä Dyer Morgaria.
”Nostetaan tänne. Viedään Zanialle.”
Zindaren laivat eivät olleet kaukana. Niitä
oli puoli tusinaa. Zania oli tuonut mukanaan iskunyrkkinsä pystyäkseen
tarvittaessa auttamaan saattuetta. Vesikulkijat eivät kyenneet ylittämään
valtameriä, joten Uku Tamirille oli rakennettu oma häkki kiinni laivan perään.
Merirosvot kantoivat tajuttoman Dyer
Morgarin ruumaan. Zania näki haukkapääskyn lentävän laivan perään zindaren
haukkapuhujan käsivarrelle, vaikka ilta oli jo muuttumassa yöksi. Puhuja tuli
pian kertomaan viestin.
”Johan on Gwenin armeijan hallussa.”
Zania alkoi hymyillä.
”Otetaan mukaan se, jonka löysimme ja
lähdetään kotiin.”
Zanialle selvisi vasta myöhemmin, että se
oli Johan, joka olisi kipeämmin tarvinnut vesikulkijan parantavaa limaa.
Viestin lähettänyt algidere oli yksinkertaistanut asiaa haukkapuheen tasolle ja
valinnut mielestään tärkeimmän tiedon. Hän oli muutenkin joutunut toimimaan
salassa. Zindare oli onnistunut värväämään hänet Zanaaqissa.
Dyer Morgarin paluu pimeydestä oli
ikimuistoinen. Hänen poskeensa napsahti jotain. Meriviikinki tunsi olevansa
lämpimässä. Hän ei hahmottanut todellisuutta. Henki alkoi ymmärtää pala
kerrallaan sitä, mikä hän oli ja mitä oli tapahtunut. Se ei kuitenkaan kyennyt
käsittämään, missä oli. Jotain osui uudestaan soturin poskeen. Hän avasi
silmänsä.
Dyer Morgar katseli lasta, joka heitteli
häntä pikkukivillä. Hän tajusi makaavansa alasti lämpimällä hiekalla ohi
virtaavan veden vieressä. Hänen ja lapsen välissä oli jonkinlaisia kaltereita.
Dyer Morgar tajusi olevansa ulkona isossa häkissä.
Hänen vieressään oli pieniä ruukkuja, joissa
oli vettä ja syötävää. Dyerin onnistui haparoida muutama lihapala suuhunsa. Hän
puhui lapselle.
”Missä minä olen?”
”Vankilassa.”
”Miksi?”
”Olet paha.”
”…mutta kuka...kenen vankila tämä on?”
”Sinun.”
Dyer Morgar ärtyi heikon kuntonsa läpi.
”Kuka sinä olet?”
”Vartija.”
Tyttö hihitti omaan nokkeluuteensa
tyytyväisenä. Meriviikinki karjaisi raivosta, vaikka ei olisi jaksanut tehdä
sitäkään. Lapsi kipaisi pakoon ja Dyer vaipui takaisin pimeyteen. Seuraavana
päivänä hän onnistui pääsemään istumaan ja sai syötyä enemmän.
Vankila oli iso häkki, jonka läpi virtasi
pieni puro. Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöön tottumaton
meriviikinki hikoili vuolaasti. Lapsi tepasteli takaisin paikalleen häkin
viereen. Dyer päätti muuttaa taktiikkaa. Hänellä ei ollut juurikaan aiempaa
kokemusta lasten kanssa puhumisesta.
”Mikä sinun nimesi on?”
”En kerro.”
”Minä olen Dyer Morgar.”
”Minä tiedän.”
”HAE NYT PERKELEEN IPANA JOKU AIKUINEN
PAIKALLE!”
”Olisit heti sanonut.”, puhui lapsi ja
juoksi pois.
Pian alkoi kuulua raskaampia askeleita. Dyer
Morgar hieraisi silmiään. Pitkä vaalea nainen tuli paikalle melkein alastomana.
Valere, joka oli pukeutunut vain kummallisiin vartaloaan kiertäviin
nahkasuikaleisiin. Valeren piirteet vaikuttivat hämärästi tutuilta, vaikka hän
ei ollut nähnyt tätä aiemmin.
”Kuka olet?”
Nainen hymyili herttaisesti.
”Zania.”
Dyer Morgar kirosi mielessään. Hän oli
zindaren vankina, mutta miten se oli mahdollista. Hän oli taistellut sen pojan
kanssa jäätiköllä ja ajelehtinut merelle. Zania luki hänen kasvojaan.
”Vesikulkija nousi lautallesi ja limasi
sinut. Pelastimme sinut varmalta kuolemalta haiparven hampaista.”
”Missä olen?”
”Olet minun kotonani Zanian Salissa.”
Dyer Morgar oli hetken hiljaa ja mietti. Hän
ei ymmärtänyt.
”Miksi olen vielä hengissä?”
”Ehkä haluan teloittaa sinut yhtä
näyttävästi kuin sinä kaksitoista sidottua miestäni Suistossa.”
”Dyer Morgar ei vaivautunut vastaamaan.
Zania katseli vankiaan tiiviisti ja jatkoi.
”Kiersit teloittamassa julkisesti
Pohjoismetsän kylien kauneimmat naiset. Orjuutit tai tapoit myös muut vauvoja
myöten. Hirmutekosi ovat lukemattomat. Tiesitkö, että tapoit tyttäreni?”
Kysymyksen aikana Zanian muuten rauhallinen
ääni oli särkyä. Dyer Morgar tajusi, miksi nainen oli näyttänyt tutulta. Hänhän
oli itseasiassa kuin ilmetty Ferus. Meriviikinki tuhahti.
”Soturit taistelevat. Parhaat voittavat.”
”Myrkkynuolilla ja sata yhtä vastaan. Minun
pitäisi kuohita sinut. Voisin lähettää rakkaat kiveksesi munattomalle
käskijällesi.”
Zanian pehmeä ääni muuttui teräkseksi. Dyer
Morgar yritti näyttää halveksuvalta ja käänsi katseensa taivasta kohti mitään
puhumatta. Zania veti henkeä. Hän jatkoi puhuen lempeästi kuin toruva äiti
rakkaalle lapselleen.
”Sinulla ei ole oikeutta elää. Ainakaan
tuollaisena. Jäät tänne vieraakseni, kunnes olen parantanut sinut.”
Dyer Morgar tuhahti taas halveksivasti.
”Miten aiot muuttaa miehestä sen, mikä hän
on?”
Zania hymyili Dyerille herttaisinta hymyään.
”Rakkaudella.”
Yllättäen Dyer Morgar tunsi itsensä Zanian
katseen alla yhtä alastomaksi kuin olikin. Ensi kertaa elämässään.
Zindarekuningattaren lähdettyä lapsi palasi tuijottamaan häntä. Dyer ärsyyntyi
uudestaan.
”Mitä tuijotat? Etkö ole aikaisemmin nähnyt
alastonta miestä?”
Lapsi oli pitkään hiljaa ennen kuin puhui.
”Haluaisitko olla minun ystäväni?”
Dyer Morgar tuijotti kakaraa uskomatta
korviaan. Hän sulki silmänsä ja pusersi kätensä nyrkkiin. Se ei häntä
tuijottavaa lasta häirinnyt.
”Minun nimeni on Valerie.”
SEURAAVA LUKU KAHDEN VIIKON KULUTTUA.