NYT THANOS
67
Roman II:n uusi apostoli
Thanos siristeli merituulessa silmiään.
Alukset lipuivat Kidesillan alta. Se ei näyttänyt aivan yhtä valtavalta kuin
silloin, kun Zerkon oli vienyt hänet pois. Thanos ei tiennyt, mitä tunsi. Se ei
ollut edes tärkeää. Hänellä oli päämäärä ja hän oli tullut saavuttaakseen sen.
Thanos ei saanut mieleensä selvää
muistikuvaa äidistään. Sekään ei ollut tärkeää. Tosin äiti oli korkeassa
asemassa, joten hänestä saattaisi olla apua. Ellei sitten äiti ollut liian
kiintynyt Zerkoniin.
Tenderen valoruhtinaalle ei jäänyt
rantauduttuaan aikaa miettiä sen tarkempia. Hänet vietiin saman tien tapaamaan
itseään Roman II:sta, mikä oli odottamaton kunnia. Thanos oli kuvitellut Geb
Mandan hiillostavan itseään pitkään, jos nyt lopulta olisi hierarkiassa päässyt
niinkään pitkälle. Thanos oli myös miettinyt, joutuisiko kenties äitinsä
kuulusteltavaksi.
Jos väärä mahtimies olisi arvannut
Arcticalta palaavan suunnitelman, olisi hän vaarassa joutua Inex Theian
kynsiin. Thanos mietti ohimennen, kauanko moista kestäisi. Sillä ei ollut
väliä, koska hänen tapauksessaan ei ollut mitään paljastettavaa. Kaikki oli
joko tai. Valta tai kuolema. Thanosin mieli harhaili. Theialla oli kuulemma
kauhua herättävä kumppani, jolle vastaavuutta ei edes tunnettu. Myrdeth.
Roman II katseli vanhalta käskykorokkeeltaan
huvittuneena pelkäämätöntä esittävää nuorta miestä. Tämä oli kumartuneena hänen
eteensä. Roman II oli pitänyt Ragghu Zain vanhan kaupunkipalatsin omassa
yksityiskäytössään. Täällä hän järjesti tapaamisia, joista ei aina halunnut
edes esikuntansa tietävän.
Roman II käski Thanosin nousta. Hän katseli
pitkään nuorta soturia tunnettu ivallinen hymy kasvoillaan. Lopulta hän puhui.
”Mitä haluat?”
”Tiedät sen, herra.”
”Haluan sinun puhuvan sen.”
”Haluan Arctican komentooni, herra.”
”Mitä sen saatuasi tekisit?”
”Aloitan sodan. Tenderen ja marauderen voima
murskaa mammuttiheimot ja Arctica on meidän, herra.”
Roman II tajusi, että Thanos ei ollut
laivamatkallaan kuullut isävaltiaiden aloittamasta hyökkäyksestä.
”Miksi juuri sinun pitäisi se tehdä?
Muitakin kyvykkäitä on.”
”Vain minä pystyn johtamaan yhtenäistä
pimeäkansaa. Isävaltiaat eivät alistu muille. Kokoan Arcticalta
ennennäkemättömän sotavoiman ja valloitan ensimmäisenä Kaksoisjään maan. Awak
ye Zabethin muurit eivät pysäytä minua, herra.”
Roman II:n kulmakarvat nousivat. Se oli
uutta. Renatan pojan verenhimo oli ajamassa häntä valloitussotiin jopa
syrjäiseltä Arcticalta. Thanos oli päässyt vauhtiin.
”Hallitsemme nyt läntisiä meriä. Awak ye
Zabethin torneista hallitsemme valtameriä. Tie uusiin valtakuntiin on meidän,
jos sellaisia maanpiirin auringonlaskusta todella löytyy. Samalla lähetämme
kauas itään asti viestin siitä, kenellä valta läntisissä valtakunnissa on,
herra. Ennen pitkää myös itäiset valtakunnat kumartavat meille.”
Roman II oli vastoin tapojaan yllättynyt.
Nuorella Thanosilla oli visioita, jotka ulottuivat ajassa ja paikassa
taivaanrantaan asti. Roman II oli mielissään. Hän oli lukenut Renatan poikaa
lapsena oikein. Zerkon Ren oli myös tehnyt hyvää työtä. Roman II:lla oli uusi
ase, jota hän oli odottanut. Jäljelle jäi vain yksi kysymys.
”Entä Zerkon?”
Thanos oli miettinyt asiaa. Tämä saattoi
olla ratkaiseva kysymys. Liika hempeys ei sopisi sotapäällikölle. Liika
ankaruus voisi kostautua, jos Zerkon oli yhä arvostettu johtaja ja vanha
kumppani. Thanos ei halunnut tapattaa Zerkonia ja mietti, vaikuttiko se hänen
vastaukseensa.
”Zerkon on kyvykäs. Teen hänestä esikuntani
päällikön, jos hän suostuu alistumaan valtaani.”
Renata Zen kiirehti kohti keskuspalatsin
hovikatedraalia. Itse Roman II oli kutsunut esikuntansa ja kaikki kenraalit
koolle. Renata oli ymmällään. Sotatorvien ei ollut määrä soida vielä ja yleensä
Roman II antoi Geb Mandan johtaa toimintaa.
Renata oli aavistuksen verran huolissaan.
Tämä oli ollut myös tapa jakaa rangaistuksia. Niiden julkisuus oli aina opetus
muille. Renata oli viime aikoina yrittänyt selvittää, keitä Roman II:n
apostolit olivat. Tämä ei itse suostunut paljastamaan asiasta mitään ja se oli
turhauttavaa tiedustelupalvelun päällikölle. Miten hänen luultiin hoitavan
tehtävänsä, jos hän ei tuntenut oman puolensa voimavaroja riittävästi?
Renata pysähtyi kuin seinään astuessaan
hovikatedraaliin. Roman II:n vieressä seisoi nuori mies, jossa oli jotain
tuttua, vaikka Renata oli varma, ettei ollut nähnyt tätä aikaisemmin. Renata
hiipi lähemmäs. Hän alkoi aavistaa, kenestä oli kysymys.
Muistikuvat täyttivät hengen. Synnytys
luodolla. Kipu ja kylmä. Veitsi. Pakottavat rinnat. Imetys. Hän katseli
aikuista poikaansa, jonka oli jo ehtinyt unohtaa. Tai yrittänyt unohtaa.
Muistikuvat eivät olleet kadonneet, vaikka hän oli kuinka yrittänyt. Ne olivat
vain haalistuneet mustavalkoisiksi. Nyt värit räjähtivät Renatan päähän.
Ulkonäkö vei Renatan kaiken huomion. Hän
tarkasteli ylpeänä poikaansa. Tämä oli pitkähkö, roteva ja hyväryhtinen.
Suorastaan komea voimakkaine piirteineen ja hivenen lainehtivine tummine
hiuksineen. Naisten täytyi suorastaan juosta hänen poikansa perässä, Renata
huokaisi hengessään.
Renatalla ei ollut aavistustakaan, mitä
hänen poikansa oli tehnyt tai miten hän oli elänyt. Tietoja oli tihkunut
verkoston kautta nihkeästi, eikä Renata ollut edes halunnut kuunnella niitä.
Zerkonista ei ollut kuulunut mitään, mutta
se oli tavallista. Marauderen miehillä ei ollut tapana ilmoitella itsestään tai
tekemisistään naisille mitään. Edes äidit eivät kuulleet maailmalle lähteneistä
pojistaan muuta kuin muiden kertomia juoruja. Roman II puhui lyhyesti.
”Tämä on Thanos. Renata Zenin synnyttämä.
Hän on nyt apostolini ja ottaa Rex Arctican.”
Hiljaisuuskin pysähtyi. Kukaan ei uskaltanut
hetkeen edes vetää henkeä. Thanos oli ensimmäinen apostoli, jolla oli kasvot.
Ensimmäinen, joka tunnettiin. Kun Renata vihdoin alkoi hengittää, hänen
ajatuksensa alkoivat laukata.
Apostolit olivat Roman II:n lähimpiä miehiä.
Hänen poikansa täytyi olla heistä merkittävimpiä. Se nostaisi Renatankin arvossa
ylös. Kaikkien yläpuolelle. Ehkä Geb Manda olisi hänen käskyvallassaan. Entä
Kyril? Voisiko hänen poikansa olla arvossa arkkitietäjän veroinen tai jopa
ohittaa hänet. Ajatus tuntui mahdottomalta.
Roman II ja Thanos siemailivat viiniä
takkatulen ääressä Renatan tullessa. Roman II antoi äidin ja pojan tuijottaa
toisiaan ennen kuin puhui.
”Olet poikasi alainen. Hän saa kaiken
tietosi käyttöösi, ellen minä toisin määrää. Lähdet poikasi mukaan Arcticalle
ja laajennat verkostosi sinne. Arctican sota tulee olemaan osa meidän
sotaamme.”
Kukaan ei puhunut mitään. Roman II:n puhe
imeytyi hitaasti Renataan, jonka henki oli alkanut harhailla. Hän oli muistanut
jotain nähtyään läheltä aikuisen poikansa piirteet. Hän oli palauttanut
mieleensä nuoruutensa ajan, jolloin oli etsinyt siementä.
Oli yksi vaihtoehto, jota hän ei ollut
ajatellut. Jos se mies oli Thanosin isä, niin hän oli ehkä saattanut heidät
kaikki hengenvaaraan. Renata nielaisi.