NYT VIG T
64
Ragghun pojat
Tender Viga oli mielestään katsellut merta
lempipaikaltaan riittävän usein. Enää hän ei sille palaisi. Nopat oli heitetty.
Tällä kertaa hän jatkaisi matkaansa perille asti. Vig T käveli metsän läpi
hirsirakennukselle, jota oli vihannut koko aikuisen elämänsä. Maja oli
ränsistynyt ja metsä oli antanut sille viime vuosien aikana lehtiään, oksiaan
ja muita roskiaan. Kukaan ei ollut käynyt siellä aikoihin.
Se oli kuolleen klaanipäällikkö Ragghu Zain
salainen metsästysmaja. Muistot iskivät Vig T:hen kuin nyrkinisku. Hänet oli
tuotu tänne poikana. Hän ei ollut ehtinyt vielä edes karvankasvuikään. Tendere
Viga muisti Ragghun vahingoniloisen röhötyksen ja ivan. Sitten oli tullut kipu.
Vig T sulki silmänsä ja pakotti muistot
pois. Hän oli tehnyt niin lukemattomia kertoja. Siitä oli tullut jo tapa. Pian
tulisivat muut tai sen kauhistuttavan Renatan soturit. Kohta koittaisi uusi
alku tai kaiken loppu.
Aikaa oli vielä. Vig T oli tullut etuajassa.
Hän pakotti itsensä siihen, mikä olisi pitänyt tehdä jo kauan sitten. Hän alkoi
haravoida maastoa majan takaa. Kaikki eivät olleet palanneet takaisin.
Orgioiden loputtua oli valittu aina kaksi tai kolme. Yleensä ne, jotka olivat
pelänneet eniten tai huutaneet armoa kovimmin.
Vig T etsi jotain merkkiä haudoista, vaikka
ei uskonut niitä löytävänsä. Valitut eivät olleet ikinä palanneet. Heistä oli
tullut kadonneita. Kadonneita, joita kukaan ei edes yrittänyt etsiä. Olisi
ollut itsensä kiduttamista, pohtia mitä heille oli tehty. Ragghun mielikuvitus
oli ollut loputon.
Ragghulla oli ollut kaksi kaltaistaan
toveria. Vig T ei ymmärtänyt, miten he olivat kyenneet löytämään toisensa
marauderessä. Ehkä he olivat vain tunnistaneet toisensa. Niin tapahtui. Tender
Viga tiesi sen itsestään. Hän tunnisti kaltaisensa, joiden olemassaolo oli
marauderessä kielletty.
Tender Vigalla oli silti salainen
lemmittynsä. He olivat vain nähneet toisensa ja tienneet. Sitä oli jatkunut
monta vuodenkiertoa ja he olivat suunnitelleet pakenevansa Pohjoismetsään
sylvaderen luokse. Luultavimmin he olisivat jääneet kiinni ja tulleet
kivitetyiksi kuoliaiksi.
Oli kuitenkin ollut suurempi este kuin
pelko. Vig T janosi kostoa. Hänen vihansa ei laantunut. Painajaiset eivät
hellittäneet. Sen takia hän oli menettänyt rakkaansa, joka oli lähtenyt heidän
kaltaisensa kauppiaan apupojaksi. Mustasukkaisuus repi hetken Vig T:n rintaa,
mutta jälleen kerran viha voitti.
Se, mitä oli tapahtunut tällä mökillä ei
saisi toistua. Tender Vigan elämä oli jo pilattu, mutta hän pitäisi huolen
siitä, että niin ei tapahtuisi enää. Marauderen vihan kulttuuri oli murrettava
ja sota toisi siihen tilaisuuden, jota ei aiemmin ollut ollut.
Roman II saisi vastaansa muut valtakunnat.
Vig T keräisi toisinajattelijat ja liittoutuisi vastustajan kanssa. Hän
nakertaisi maraudereä sisältä päin samalla, kun ulkopuolinen voima murtaisi
sen. Ehkä vapaus koittaisi seuraavalle sukupolvelle, joka muistaisi hänet
hyvällä. Se olisi riittävä palkinto. Muu olisi myöhäistä.
Ragghu oli ollut Tender Vigan kaltainen,
mutta salailu ja valta oli vääristänyt hänet. Rakkaus oli korvaantunut himon
tyydyttämisellä ja itseinholla, joka oli vain vääristänyt kaikkea entisestään.
Samoin oli käynyt Ragghun löydettyä kaltaisiaan. Kolmikko oli kilpaillut ja se
oli tukahduttanut viimeisetkin inhimillisyyden rippeet.
Oksan katkeaminen metsässä säpsähdytti Vig
T:n ajatuksistaan. Nyt se nähtäisiin. Kuka hyvänsä olisi voinut ilmiantaa hänet
ja kaikelle tulisi loppu. Tuskallinen loppu. Vig T huokasi helpotuksesta.
Tulijat eivät olleet sotureita.
Heitä oli paljon. Vig T oli pyytänyt
jokaista kutsumaansa etsimään myös muita. Hän ihmetteli, että näinkin moni oli
uskaltanut tulla. Haavojen täytyi olla syviä ja parantumattomia. Vig T ymmärsi
kaltaisiaan. Muita miehiä himoavat kivitettäisiin, joten ennenaikainen kuolema
olisi muutenkin todennäköinen.
Osa oli kuitenkin niitä, jotka olivat
marauderen normaali. Heidän kasvoillaan viha ja katkeruus näytti vielä
syvemmältä. Se ei ollut iloinen jälleennäkeminen. Kaikki tunnistivat jonkun,
mutta kukaan ei kaikkia. Ragghun orgioita oli ollut paljon ja niihin olivat
kelvanneet vain nuoret. Moni henkiin jäänyt oli ehtinyt muutaman vuodenkierron
jälkeen ikääntyä käyttökelvottomaksi. Ragghu oli tarvinnut aina uusia ja
nuorempia.
Nyt ei ollut aikaa vaihtaa kuulumisia tai
sopia romanttisia tapaamisia. Tender Viga tervehti nyökkäämällä tulijoita ja
pyysi odottamaan, kunnes kaikki olisivat paikalla. Iloista tai minkäänlaista
muutakaan puheensorinaa ei kuulunut. Metsästysmaja oli paikka, joka herätti
kipeät muistot eloon. Moni itki. Jotkut halasivat lohduttaakseen toisiaan.
Arvioituaan kaikkien saapuneen Vig T kertoi
suunnitelmansa. Hän keskittyi ja yritti puhua vakaan rauhallisesti, vaikka
tunteet velloivat hänen sisällään. Tämä olisi ainoa tapaaminen. He eivät voisi
järjestäytyä millään tavoin. Kukaan ei kestäisi Inex Theian kuulustelua.
Viime kädessä itse Roman II:n huhuttiin
murtavan kuulusteltavien henkiä. Yksi kiinni jäänyt paljastaisi kaiken, mitä
tietäisi. Nyt he näkisivät kerran toisensa, mutta eivät tietäisi toisistaan
muuta tai ketä vielä värvättäisiin. Näin oltaisiin ja kasvettaisiin
voimatekijäksi. Tarvittiin kuturakenne. Heistä tulisi maraudereen köyhän miehen
versio Apiarin assassiineista.
Vig T kertoi päämäärän. Keinot kukin kutu
valitsisi itse. Jokainen värväisi oman kutunsa. Ne olisivat itsenäisiä. Asialle
alttiita houkuteltaisiin mukaan. Tarvittaessa heidät kaapattaisiin ja he
kuulisivat päämäärän huppu päässä.
Kukaan ei voisi mitenkään jäljittää läpi
koko kutuverkostoa. Heidän vastarintansa nousisi puheisiin ja he eläisivät
ihmisten hengessä. Se olisi tärkeintä. Ajatus siitä, että Roman II ja hänen
lakeijansa voisivat kukistua. Ajatus uudenlaisesta vapaudesta.
He eivät ehkä voisi voittaa, mutta he
voisivat kukistua taistellen. Joskus sekin voisi olla parempi kuin elämän
kestävä alistuminen ja orjuus. Luoda edes kipinä jostain paremmasta. Vig T
nauroi katkerasti. He olisivat mätimunista syntyviä nuijapäitä, mutta oliko
kellään kokemansa jälkeen enää edes mahdollisuutta onnelliseen elämään. Se herätti
muissakin ilotonta naurua. Muistot eivät jättäneet rauhaan. Painajaiset
herättivät öisin. Olo ja elo muiden kanssa oli usein liian vaikeaa.
Toivo paremmasta oli silti tärkeää, vaikka
se olisi kuinka pieni. Sota oli syttymässä. Läntiset valtakunnat eivät
alistuisi Roman II:lle. Hänen olisi pakko kaatua. Muuten missään ei olisi
mitään mieltä. Hullu Rodjak Sotaisa oli kaatunut. Miten oli käynyt panderen
hajoamissodissa? Kautta maanpiirin historian sotahullut hallitsijat olivat
kaatuneet. Miksi Roman II olisi poikkeus?
He nakertaisivat maraudereä sisältäpäin. Kun
valloittajat tulisivat, he ottaisivat vapauttajansa ilolla vastaan. He voisivat
olla ylpeitä taistelustaan. Ehkä he silloin saavuttaisivat rauhan. Ehkä heidän
henkensä riivaajat painuisivat unholaan. Olisiko heillä muuta vaihtoehtoa kuin
yrittää?
Metsästysmaja oli saanut menneisyyden
palaamaan. He tajusivat myöntyneensä Tender Vigan asiaan jo suostuessaan
tulemaan paikalle. Moni mietti samaa ja joku kysyikin sitä värisevällä äänellä.
”Miten tekomme erotetaan muista tuhotöistä?
Onko aatteellamme nimi? Onko meillä nimi?”
Tender Viga oli pohtinut kysymystä
etukäteen. Hänen mielestään oli olemassa vain yksi vaihtoehto.
”Ragghun pojat.”
Muut hymähtivät katkerasti. Ragghu Zai oli
raiskannut, hakannut ja nöyryyttänyt heitä. Ragghu oli ryöstänyt heidät melkein
pikkupoikina turvallisesta elämästään ja nauttinut saadessaan kohdella heitä
vailla minkäänlaista armoa.
Ragghu oli jakanut heidät kahden muun
kanssa. Heihin oli tunkeuduttu. Heidän päälleen oli… Ne olivat nauraneet
satuttaessaan. He muistivat valitut. Ne, jotka olivat jääneet ja kadonneet. He
muistivat paluun kotiin, joka ei sitä enää ollut. Jäljelle oli jäänyt vain
pelko, kun he odottivat, koska heidät seuraavan kerran haettaisiin. Lapsuuden
loppu. Pelon alku.
Ragghu Zai oli kirjaimellisesti ruoskinut
heidät tahdottomiksi orjikseen. He katsoivat toisiaan sen ainoan kerran ja
nostivat nyrkkinsä ilmaan. Enää he eivät tapaisi, mutta tämä yksi asia olisi
tehtävä tämän ainoan kerran. Sotahuuto! He huusivat nyrkit pystyssä niin lujaa
kuin kykenivät.
”RAGGHUN POJAT!”