NYT RUBER
63
Amatsonien perintö Arcticalla
Ruber käveli päättäväisesti eteenpäin. Kulku
tuntui jotenkin helpommalta, kun päämäärä oli tiedossa ja oli edes jonkinlainen
käsitys matkan kestosta ja pituudesta. Tullessa jätetyt kivet näyttivät hyvin
suunnan. Välillä niitä piti tosin aikansa etsiä. Etenkin luolaristeyksien
jälkeen se oli välttämätöntä. Valoa piti olla riittävästi kulkukivien
löytämiseen.
Rajaseudun rotat seurasivat johtajaansa
soihdut käsissään. Moni oli kuollut soturin kuoleman, joten enää heitä oli
jäljellä vain puoli tusinaa. He olivat sotureiden parhaimmistoa, mutta eivät
pärjäisi kokonaiselle kansalle, joka asui valottomissa luolissa.
Pimeydestä vapautettuja oli kolme kertaa
kymmenen. Kaksi rotista oli siirtynyt viimeisiksi turvatakseen selustan. Aluksi
kulku oli ollut toivottaman hidasta. Oli
ottanut aikansa ennen kuin pisimpään pimeässä vangittuna olleiden jalat olivat
tottuneet taas liikkumiseen ja silmät soihtujen valoon.
Pimeäkansaa ei ollut vielä havaittu, mutta
matka oli pitkä. Krystalyn oli pitänyt todennäköisenä, että he kohtaisivat
ainakin kerran tenderen partion.
Päivä sulautui toiseen lohduttomassa ja
yksitoikkoisessa pimeydessä. He tulivat usean luolan risteykseen ja pahin
mahdollinen tapahtui. Suuntakiviä ei enää löytynyt. Ruber kävi itse miestensä
kanssa tutkimassa jokaisen suunnan.
Kivet olivat poissa.
Oliko se sattumaa vai väijytys? Heillä ei
ollut vaihtoehtoa. Soihdut olivat käymässä vähiin. Joku suunta oli valittava.
Sen olisi pakko olla oikea, sillä paluuta pimeässä ei enää olisi.
Vastuu painoi Ruberia raskaana. Oli
valittava yksi suunta ja väärä arvaus maksaisi heidän kaikkien hengen. Ruber
pyöri risteyksessä ympyrää ja yritti turhaan vaistota oikean vastauksen
lykätäkseen edes vähän aikaa lopullista päätöstä. Yllättäen kaksi matkalaista,
mies ja nainen, tuli hänen viereensä. Mies puhui.
”Minä olen Anak ja tämä on parini Uunuk.
Meillä on luolavaisto. Oikea suunta on tuo.”
Ruber tuijotti Anakia. Tässä oli jotain
outoa. Mies näytti ja kuulosti algidereltä, mutta hänessä oli jotain muutakin.
Anakin osoittama suunta oli ihan yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin. Päätös ei
ollut vaikea. Ruber antoi Anakin ja Uunukin johtaa kulkua.
Jonon perältä kuului meteliä. Sana tuli nopeasti
ihmisketjua pitkin. Hyökkäys! Yksi niistä näkee. Menkää, me pidättelemme! Ruber
seisahtui ja komensi muut juoksemaan eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin
pystyisivät. Anak ja Uunuk jäivät.
”Aistimme päivän. Se ei ole kaukana.
Pimeäkansa ei tule päivänvaloon.”
Ruber mietti salamannopeasti. Hän tajusi,
että soturit selustassa aikoivat uhrautua pelastaakseen muut. Rajaseudun rotta
ei kääntyisi. Se oli se, mikä tosirotta oli. Sitoutunut kuolemaan. Ruber
patisti Anakin ja Uunukin muiden mukaan. Hän oli itsekin rotta. Ruber kääntyi
takaisin muiden tunkiessa hänen ohitseen.
Perää pitäneet kaksi rottaa olivat
kaatumassa. He olivat taistelleet urheasti, mutta tendereitä oli paljon ja
heitä johti yksi valonäköinen. Rottien edusta oli täynnä kuolevia ja kuolleita
pimeäkansan sotureita, mutta valonäköinen heitteli heidän ylitseen tikareita ja
heittokirveitä. Ne olivat osuneet. Vertavuotavat rotat lyyhistyivät luolan
lattialle Ruberin saapuessa paikalle.
Punatukkainen jätti tuijotti valonäköistä ja
tunsi angelen heräävän. Hän tappaisi ainakin tuon ennen kuolemaansa.
Tenderen soturit kömpivät ruumiiden yli kohti Ruberia. Heidän takanaan luola
oli täynnä pimeäkansaa. Heittokirves osui Ruberin soihtuun. Se lensi maahan ja
sammui. Tuli pilkkopimeää. Ruber kääntyi ja rynnisti takaisin päin. Hän tunsi
käsiä ympärillään.
Anak ja Uunuk tupsahtivat heti jonoa
johtaneiden rottien jälkeen huikaisevan kirkkaaseen päivänvaloon. Valo sokaisi
kaikki ja löi pitkään vangittuna olleet melkein tajuttomiksi. Pian kaikki
paenneet pitelivät silmiään ja horjuivat jäätiköllä siellä täällä.
Anakin kehotuksesta kaikki yrittivät
hortoilla mahdollisimman kauas luolan suuaukosta. Tendere ei tulisi
päivänvaloon, mutta mitä tekisi näkevä. Ikinä ei voinut olla varma. He olisivat
pitkään täysin puolustuskyvyttömiä.
Viimeiset Rajaseudun rotat huutelivat
Ruberia. He kaipasivat johtajaansa, johon olivat tottuneet luottamaan
vaikeuksia kohdatessaan. Anak karjui heille yleisen metelin yli, mitä Ruber oli
tehnyt. Rotat olisivat halunneet lähteä auttamaan johtajaansa, mutta eivät enää
kyenneet näkemään, missä luolan suuaukko oli.
Yllättäen he kuulivat valkeuden läpi
tuskanhuudon. Ääni oli tuttu. Ruber oli päässyt ulos. Jätti oli onnistunut
rimpuilemaan irti ja ollut ilmeisesti liian vaikea pysäyttää massiivisen
ruhonsa takia. Myöhemmin he päättelivät loput. Valonäköisen oli täytynyt löytää
kivet ja järjestää hyökkäys. Hän ei ollut yksin uskaltautunut päivänvaloon.
Takaa-ajettavia oli ollut liikaa.
Viime askelilla näkevä oli onnistunut
haavoittamaan Ruberia heittokirveellä, joka oli osunut olkapäähän.
Punatukkainen soturi vannoi kostoa. Vasta paljon myöhemmin hän kuulisi, että
oli törmännyt Thanosin valon dynastiaan kuuluvan prinssin johtamaan partioon.
Hämärän laskeutuessa selvinneiden näkö
palautui tarpeeksi hyväksi matkan tekoon, mutta nyt oli kiire. Pimeän myötä
tulisi tendere ja he tulisivat tappaakseen tai mikä pahempaa: vangitakseen.
Lumeen piiloutuminen ei välttämättä onnistuisi, sillä tendere osaisi etsiä
lähistöltä pieniäkin kohoumia, eivätkä pakoon päässeet ehtisi kauas.
He olivat huokaisseet jo helpotuksesta ja
tunteneet henkiinjäämisen riemua. Nyt kuolema tai sitäkin pahempi valo-orjuus
koputti taas selkään.
Anak ja Uunuk tulivat kuiskailemaan
Ruberille, kun tämän haava oli saatu sidottua ja kantositeeseen. Ruber kutsui
kaikki kokoon. Anak puhui.
”Minä olen Keskusjäätikön qi-beneth-kansan
toisen polven qe-Anak ja tämä on parini qa-Uunuk. Me emme ole vanhimmat, emmekä
ole etsijät. Me olemme se, mikä syntyi kolmen sukupolven sodan jälkeen. Me
voimme viedä teidät kansamme luo, mutta sillä on hintansa.”
Qe-Anak vilkaisi qa-Uunukia, joka otti
puheen.
”Kun meidät vangittiin, vanhimmat pohtivat
liittymistä sotaan. Valinta on sota tai kätkö. Vanhimmat ja etsijät ovat olleet
salatut, mutta se muuttui. Kolmen sukupolven sodan jälkeen. Me tulimme ja tuli
tendere. Pimeäkansallekin tuli luolavaisto. Se on meille tuhoksi, kun he
löytävät lumikotimme. Jos tulette, jäätte loppuelämäksi tai liitytte sotaan. Se
on hinta. Vankeus tai sota.”
He eivät ymmärtäneet puoliakaan siitä, mitä
omituinen kaksikko puhui. Mitä ilmeisimmin he olivat pari, joka tarjosi
mahdollisuutta pelastua valo-orjuudelta. Muuta ei tarvittu. Aurinko alkoi
laskea. Kaikki halusivat seurata qe-Anakia ja tämän paria. Kaksikko lähti
ripeästi askeltamaan jäätikköä pitkin kohti etelää muut perässään.
Ruber huomasi tatuoinnin qa-Uunukin niskassa
laskevan auringon viimeisten säteiden valossa. Se esitti jäävuorta ja tikaria.
Ruber muisti Nardrogan. Lipussa oli ollut geysir ja miekka, mutta Hronan oli
puhunut toisestakin amatsonista. Aivan. Valkeuteen kadonneet Fiona ye Zazan
seuraajat!
”Oletteko te amatsonien sukua?”
Qe-Anak pysähtyi kuin seinään.
”Miten voit tietää?”
”Tapasimme Layla ye Zeitin kadonneiden
amatsonien jälkeläisiä.”
Qa-Uunuk toipui hämmennyksestä nopeammin.
”Nyt ei ole puheen aika. Kiire. Myöhemmin.”
Qe-Anak puhui puuskuttaen lisätessään
vauhtia.
”Teidän pitää tietää ennen kuin syöksymme.
Ette saa pelätä. ”
Qe Anak kertoi kulkiessaan pääpiirteet ja
sanoi puheen ajan tulevan, kun oltaisiin turvassa. Ruberin pitäisi kertoa
kaikki pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Nyt riittäisi lyhyt tarina. Vankien
ja Ruberin pitäisi tietää olevansa turvassa syöksyessään.
Amatsonimatriarkka Fiona ye Zaza ei ollut
kadonnut valkoisuuteen, vaan kaivautunut siihen. Amatsonit olivat tulleet
keskelle Kolmen sukupolven sotaa. Heistä oli tullut liittolaisia. Arctican
miessoturit olivat pariutuneet Thulebethin naissoturien kanssa. Se oli ollut
alku uudelle kansalle.
Qi-beneth kansa oli ollut se, joka valtasi
jäätikön, mutta ei asuen sen päällä, vaan kaivautuen jään ja lumen sisään.
Etsijät olivat ne, jotka pitivät huolen siitä, että luolat kaivettiin kestävään
jäähän. Vanhimmat olivat pitkään eläneistä viisaimmat, jotka päättivät.
Kansan tarkoitus oli olla ja se oli Arctican
pinnan alla mahdollista vain keskittymällä hengissä pysymiseen. Sodat
näivettäisivät kansan. Siksi vihollisia ei saanut olla. Paras keino oli pysyä
piilossa. Qi-benethissä oli tullut salainen kansa, clandere, jonka
olemassaolosta ei kenenkään pitänyt tietää.
Samaan aikaan, kun tendere kaivautui
vuoriin, clandere puhkoi jäätä. Veljeskansat kasvoivat vieri vieressä vain
toisen tietäessä molemmista. Qi-benethin viisaat olivat varmoja uuden
sukupolvien sodan syttymisestä, jos pimeäkansa löytäisi salatun naapurinsa.
Nyt jäätikkö oli murtumassa. Tendere oli
saanut valoruhtinaan. Se siitti ja kasvatti uutta valon dynastiaa. Pimeäkansa
aikoi sotia. Se tulisi ulos Izaq-vuorista valonäköiset edellään. Se hallitsisi
päivää ja yötä. Clandere löytyisi ja saattaisi hävitä oman sotansa, kun
vastakkain olisi kaksi luolavaistoista kansaa.
Silloin tendere alistaisi heidät
sokeanäköönsä ja sulattaisi itseensä. Siitä tulisi vuorten ja jäätikön kansa.
niin ei saisi käydä.
Uusi tendere voittaisi myös algideren. Koko
Arctica vaipuisi pimeyteen. Maraudere oli tullut ja liittoutunut tenderen
kanssa. Sitä johti kaukana mantereella uusi pelottava voima. Roman II:n maine
oli kantautunut aina jäätikön sisään saakka.
Vanhimmat olivat eri mieltä. Osa toivoi,
että suursodalta ja esiin tulemiselta voitaisiin vielä välttyä, mutta oli
mahdollista, että pinnalle oli noustava hinnalla, millä hyvänsä. Ehkä heidän
pitäisi liittoutua tämän algideren uuden voiman, Gwen Lumimyrskyn, kanssa.
Heissä virtasi amatsonien veri. He eivät vähätelleet algideren uutta
sotapäällikköä naiseuden takia.
Kaksikko pysähtyi yllättäen keskelle aavaa
lumilakeutta. Aurinko oli jo lähes painunut jäätikköhorisonttiin. Tovin
kuluttua olisi pimeää. Qa-Uunuk ja Qe-Anak komensivat kaikki eteensä. Qe-Anak
puhui.
”Olette saapumassa Qi-beneth-kansan
vieraiksi. Te pääsette pois vain, jos lähdemme sotaan. Muussa tapauksessa
vietätte luonamme loppuelämänne, mutta silti yhtenä meistä. Ette vankeina.
Voitte lähteä, jos tämä ei käy.”
Keskellä pimentyvää lumilakeutta lähteminen
tuntui lähinnä huonolta vitsiltä. Yllättäen Qa-Uunuk kääntyi ja hyppäsi
tasajalkaa. Hän solahti kaikkien hämmästykseksi lumen läpi ja katosi näkyvistä.
Qe-Anak hymähti heidän ilmeilleen.
”Hypätkää perässä yksi kerrallaan. Liu´utte
kyyneleen pimeässä jäätä pitkin. Se on pelottavaa, mutta ei vaarallista. Tulette
pehmeästi valoon. Minä jään viimeiseksi ja suljen lumen. Käytämme näin lähellä
vuoria kotiintuloja vain kerran.”
He tekivät sen. Osa käveli arkailematta
lumessa olevan aukon viereen ja hyppäsi. Osa joutui keräämään rohkeutta
aikansa, mutta lopulta jäljellä olivat enää. Qe-Anak ja Ruber, joka puhui.
”Tiedät, mitä teen, jos petät meidät.”
”Pelastit minut kuolemaa pahemmalta
kohtalolta. Ikuiselta sokeudelta. Vannon sinulle kiitollisuutta, mutta omaa
kansaani en voi pettää. Takaan teille vieraslämmön ja valon, mutta loppu ei ole
minun päätökseni. Jos se lohduttaa, niin kuolen sodassa vierelläsi.”
Ruber kuuli jäätikön karun totuuden miehen
äänessä ja soturina ymmärsi sen. Hän nyökkäsi ja hyppäsi. Hetkeä myöhemmin
Ruber liukui eteenpäin pimeässä kasvavalla vauhdilla.