ENNEN KRYSTALYN
49
Kohtalon nuoli
Kapteeni Barclay de Finbar kiroili
itsekseen. Hän oli tehnyt sitä pitkään. Kapteeni ei vain voinut olla
märehtimättä asiaa. Heidän olisi pitänyt purjehtia Arcticalta kotiin Maloriin
heti kun Crystal oli saatu laivaan. Kukaan ei ollut edes tajunnut kuulustella
tyttöä. Tämä oli itse jankuttanut isävaltiaistaan niin pitkään, että kaikki
olivat kyllästyneet.
Lopulta Zeo oli raivonnut tytön tiedoista
ruoskimisen riskilläkin kapteenille niin pitkään, että siihen oli ollut pakko
reagoida. De Finbar oli puhuttanut tyttöä ja oivaltanut, että nyt oli tosi
kyseessä. Vyyhti oli alkanut purkautua.
Ikävä kyllä he olivat silloin jo matkanneet
niin pitkälle länteen, että olisi ollut järjetöntä kääntyä takaisin. Nyt
kannatti katsoa Erikin tähtikartoin kirjoitettu reitti loppuun. Crystal oli
aarrearkku. Crystal oli hiottu timantti. Hän oli painanut kaiken mieleensä.
Tytön muisti oli ihmeellinen. Hän oli osannut jopa tulkita kuulemansa.
Crystal saattoi olla sotaherttuoiden avain
voittoon sodassa, joka olisi vielä tuleva. Ja tämä nuori Zeo, de Finbar mietti
tällä kertaa lämmöllä, tämä nuori Zeo oli tainnut saada palkinnoista sen
suurimman.
Kapteeni Barclay de Finbar katseli
isällisesti, kuinka Crystal ja Zeo kisailivat kannella. Zeo tasapainoili ja
heilui aluksen köysistössä kuin kiertävän sirkuksen trapetsitaiteilija. Crystal
juoksi kannella hänen perässään ja yritti saada lahkeesta kiinni. Välillä he
tulivat tönineeksi miehistöä, mutta karskitkaan merimiehet eivät voineet kuin
hymyillä. Nuoressa rakkaudessa on aina jotain koskettavan kaunista ja viatonta.
Kun Crystalin arvo oli selvinnyt, oli Zeosta
tehty tahtomattaan sankari Sapphirellakin.
He olivat aluksi rakastaneet hevosen
heinissä. Crystalin tietojen paljastuttua heille oli annettu yksi Sapphiren
harvoista hyteistä. Cara jätettiin pois Crystalin nimestä tämän omasta
pyynnöstä. Kieli oli sama, mutta murre eri. Crystal taipui väistämättä
miehistön suussa vihersaarelaiseen muotoonsa Krystalyn.
Se oli onnellista aikaa nuoren parin
elämässä. Myöhemmät runoilijat ovat korostaneet, että moni ei saa ikinä
rakastaa samalla tavalla koko elämänsä aikana, joten polttakoon silloin
rakkauden kirkas liekki kaiken ympäriltään tuhkaksi. Niin harvoin se saa palaa
samalla voimalla kuin se paloi Krystalynin ja Zeon välillä.
Ruuman hevonen oli nimeltään Kevätsade. Se
oli Vihersaaren zander. Harvinainen hevossuku tunnettiin siitä, että ne
syntyivät mustina, mutta muuttuivat kasvaessaan vitivalkoisiksi. Krystalyn oli
hulluna Kevätsateeseen. Hevonen oli jäätikön tyttärelle jotain ihmeellistä.
Aina kun Krystalynille jäi Zeolta hetki aikaa, hän vietti sen Kevätsadetta
kiehnäten.
Toinen asia, joka Krystalynia jaksoi
kiehtoa, oli varsijousi. Sellaisia ei ollut Rex Arcticalla. Ase oli kuin luotu
Krystalynin käsiin. Alkuun päästyään hänestä tuli pistämätön ampumaan veteen
heiteltyjä puun paloja. Hän osui niihin vaikka kuinka kaukaa. Zeo luovutti
nopeasti paremmalleen. Miehistön etevin ampuja sinnitteli pitkään, mutta jäi
lopulta kakkoseksi ilman tulkinnanvaraa. Lopulta kapteeni de Finbar kielsi
ammuskelun, jotta Krystalyn ei tuhlaisi kaikkia vasamia.
Miehistö lähes sääli Zeoa. Kaikille muille
oli ollut pitkään selvää, mitä Krystalynin aamuinen laidan yli oksentelu
merkitsi. Zeo jaksoi kantaa huolta. Parantaja ja kapteeni de Finbar olivat
päättäneet antaa Krystalynin itsensä kertoa uutisen. Lopulta parantaja
hermostui Zeon päivittäiseen ruikutukseen ja vei asian kapteenille. Barclay de
Finbar kyllästyi. Olihan kapteenilla nyt tärkeitäkin asioita hoidettavana. Hän
marssi Zeon luokse.
”Poika. Tyttösi on paksuna.”
”Jaa mitä?”
De Finbar huokaisi syvään.
”Krystalyn on raskaana. Hän saa lapsen. Hän
ei ole kipeä. Sinusta tulee isä. Ymmärrätkö?”
Zeo haukkoi henkeään kuin kala kuivalla
maalla vielä silloinkin, kun löysi Krystalynin Kevätsateen luota. Krystalyn
pelästyi.
”Sinä tiedät. Anteeksi. En voinut mitään.”
Zeo halasi rakastaan kykenemättä muuhun.
Lopulta he saivat asian puhuttua. Krystalynille oli tehty koko hänen elämänsä
ajan selväksi, että valokuningattaren raskaaksi tuleminen oli suurin
mahdollinen synti, mitä maanpiirin sisällä saattaisi tapahtua.
Järjellä hän oli tajunnut, että se ei enää
ollut totta, mutta raskauden pelko oli istutettu jo lapsen tunteisiin. Sitä ei
kyennyt noin vain sivuuttamaan.
Zeo päätti pitää huolen siitä, että pimeys
jäisi lopullisesti taakse. Jos rakkauden liekki oli roihunnut kirkkaana, niin
nyt se alkoi loistaa auringon lailla. Rakkauden hedelmää ympäröi uuden elämän
ja sitä rakastavien vanhempien yhteinen aura.
Krystalynilla oli tapana maata Zeon sylissä
peräkannella ja katsella veteen syntyvää ja katoavaa viivaa, jonka laiva kynsi
mereen. Se rauhoitti ja sai hänet mietteliääksi. Eräänä päivänä märssykorista
kantautui huuto.
”MARAUDERE! MERIVIIKINGIT! KOKONAINEN
LAIVASTO!”
He olivat jo muutamana päivänä kohdanneet
saaria. Kaikki viittasi siihen, että he olivat tulossa mantereen rannikolle.
Miehistö oli jopa juhlinut onnistunutta matkaa. Kaikki olivat olleet innoissaan
siitä, mikä edessä saattoi odottaa.
Sapphiren kiertäessä erään saaren
ympäri, pahin mahdollinen tapahtui. Saaren takana oli kokonainen laivasto
meriviikinkien huomenlaivoja. Ainakin kaksi kertaa kymmenen. Kapteeni de Finbar
määräsi heti täyskäännöksen, mutta se oli myöhäistä. Heidät oli huomattu.
Allastelakoilta ylennyksen saanut uusi
amiraali Argon Meleagor oli hämmästynyt. Dux Malorin haukkapääsky-tunnukset!
Miten ne hevossaarelaiset olivat päässeet tänne asti? Sotaherttuoiden alus teki
tuulessa hidasta käännöstä. Meleagor arvioi tilannetta ja määräsi kolme laivaa
purjeisiin.
Hänen kokeneet miehensä luultavasti
upottaisivat nuo harrastajat yksi yhtä vastaankin, mutta kolmella he
saattaisivat saada vankeja. Laiva ehtisi kääntyä, mutta hänen aluksensa
olisivat heti kannassa kiinni. Takaa-ajosta ei tulisi pitkä. Amiraali ei
epäillyt, etteivätkö hänen laivansa olisi nopeampia. Hevosihmisethän vasta
opettelivat, hän tuhahti mielessään.
Yhdessä asiassa amiraali Argon Meleagor teki
ratkaisevan virheen. Hänen olisi pitänyt komentaa Sapphiren perään vähintään
puolet laivastostaan. Epäonnekseen hän ei voinut tietää, että vihollisen
aluksessa oli raskaana olevaa rakastaan suojeleva Morfian runosoturi pan Zeo
Yang.
Kapteeni Barclay de Finbar teki asian
miehistölleen selväksi. Laiva ei käännöksen jälkeen ehtisi täyteen vauhtiinsa.
Merisoturit saisivat heidät kiinni. He eivät pärjäisi kolmelle laivalliselle
meriviikinkejä. Vaihtoehtoina olisi antautua tai taistella kuolemaan saakka.
Kaikki tiesivät, mitä maraudere teki vangeilleen. Antautuminen ei ollut vaihtoehto.
Zeo katseli peräkannelta heitä takaa-ajavia
laivoja. Ne olivat nopeampia. Se oli selvää. Yksi näytti yrittävän paapuurin
puolelta kylkeen kiinni, toinen tyyrpuurin. Sen jälkeen tulisivat valtaushaat
ja lankut laitojen päälle. Sitten soturit rynnäköisivät heidän kimppuunsa.
Kolmas laiva seurasi tyyrpuurin tuntumassa. Se ajaisi luultavasti sisarensa
kylkeen kiinni, jotta senkin soturit pääsisivät verikarkeloihin mukaan.
Zeo vei Krystalynin sivummalle ja puhui
tälle hiljaisella äänellä. Krystalyn meni kalpeaksi ja kieltäytyi niin
voimakkaasti, että koko miehistö kääntyi katsomaan. Zeo kuiski päättäväisesti.
Krystalyn intti vastaan. Lopulta Zeo puristi itkevän naisen rintaansa vasten ja
kuiskaili tälle hellyyden sanoja.
Seuraavaksi Zeo meni puhumaan kapteeni de
Finbarille. Tämä jäi tuijottamaan nuorta miestä ja kykeni vain nyökkäämään.
Kapteeni komensi perämiehensä sivuun ja otti itse ruorin päättäväisesti
käsiinsä.
Paapuurin laivan keula otti Sapphiren
kylkeen ensi kosketuksen. Kuului puun räsähdys puuta vasten. Toinen marauderealus tyyrpuurista oli myös
melkein kyljessä kiinni. Sapphire oli jäämässä ansaan kahden
vihollislaivan väliin. Paapuuri liikkui kylki kylkeä vasten Sapphiren
kanssa. Merisoturit vetivät miekkojaan. Osalla oli hakoja ja lankkuja valmiina.
Zeo juoksi laivan laitaa pitkin
hämmästyneiden meriviikinkien nenän edestä ja hyppäsi vihollislaivan köysiin
kiinni. Hän oli sitonut palavan soihdun saappaaseensa kiinni, jotta pystyi
käyttämään molempia käsiään. Soihtu poltti saman tien Zeon reisilihan rakoille,
mutta hän ei välittänyt.
Nopeassa vauhdissa laiva oli täysissä
purjeissa. Pitkin köysistöä liikkuva Zeo alkoi sytyttää niitä palamaan. Purjeet
roihahtivat helposti ja alkuun päästyään tuli levisi kuin kuivassa ruohikossa.
Zeo pudottautui takaisin omaan laivaansa.
Vain muutama merisoturi oli vielä
vaivautunut kaivamaan esiin keihästään tai heittokirvestään. Varsijousta ei
edes olisi ehtinyt virittää, sillä niin nopea Zeon yllätyshyökkäys oli.
Nähtyään Zeon hypänneen takaisin de Finbar käänsi tiukasti tyyrpuuriin ja
kiilasi kiinni sen puolen vihollislaivaan.
Samalla miehistö ryntäsi irrottamaan ne
muutamat valtaushaat, joita vihollinen oli saanut heitetyksi reelingin yli.
Zeo hyppäsi oman laivan peräkannelta toisen
vihollislaivan peräkannen laidalle. Merisoturit ryntäsivät kapteeninsa käskystä
suojaamaan köysistöä, mutta Zeo juoksi heidän ohitseen reelinkiä pitkin
tyhjäksi jääneeseen keulaan.
Vihollinen ei ehtinyt reagoida. Moni ei
olisi pystynyt juoksemaan kapeaa laitaa pitkin aluksen ollessa täydessä
vauhdissa, mutta Zeo oli kuin syntynyt tasapainonsa kanssa tekemään
mahdottoman.
Samaan aikaan palavien purjeiden
vihollisalus oli jäämässä jälkeen menetettyään tuulensa. Merisoturit kiskoivat
palavia purjeita raivokkaasti alas ja mereen tukahduttaakseen tulen ennen kuin
se tarttuisi itse laivaan. Varapurjeita varmasti löytyisi, mutta Sapphire
olisi kaukana ennen kuin he pääsisivät uudestaan sen perään.
Huomenlaivassa oli kolme isoa ankkuria,
jotka aluksen liikkuessa oli sen aikaisen purjehdustavan mukaan nostettu
kettinkeineen ylös laitaa vasten ja sidottu köysillä paikalleen. Yksi takana ja
kaksi edessä. Tyhjässä keulassa Zeo sivalsi miekallaan ankkuriköydet poikki.
Molemmin puolin laivaa irti päässeet ankkurit lähtivät kiitämään kohti pohjaa
raskaat kettingit perässään.
Nyt Zeo oli pulassa. Hän kääntyi. Vastassa
oli kannellinen raivostuneita vihollissotureita. Zeo nousi päkiöilleen ja antoi
polviensa joustaa.
Ankkurikettingit oli tarkoitettu pitämään
laiva paikallaan matalahkossa rantavedessä. Nyt ne vajosivat täydellä vauhdilla
kettinkien loppuessa. Ankkurien paino veti kettingit puuta vasten ruhjoen ne
pidikkeineen irti kaikista rakenteista. Laiva hypähti keulan särkyessä. Niille
kohtaa laitoja, joihin kettingit olivat olleet kiinnitettyinä, jäi vain
ammottava aukko.
Merisoturit lensivät rähmälleen.
Tärähdykseen varautunut Zeo piti tasapainonsa ja sai tilaisuuden. Hän kipitti
laitaa pitkin uudelleen vihollisen ohi. Alus täytyisi hinata telakalle
korjattavaksi ennen kuin sillä purjehdittaisiin.
Kapteeni de Finbar piti käännöksen jyrkkänä
ja ruhjoi särkyneen laivan kiinni kolmanteen vihollisalukseen sen kyljessä.
Törmäys tärisytti laivoja ja Zeo hyppäsi viimeiseen laivaan edeten kaaoksen
turvin kohti peräkantta.
Tasapainoaan tavoittelevat viholliset
yrittivät estää Zeoa, mutta eivät saaneet aseillaan kunnollista osumaa
vikkelään tunkeutujaan. Perillä saamistaan iskuista lievästi haavoittunut Zeo
löi laivan ruorissa olleen perämiehen hengiltä ja alkoi hakata molemmilla
miekoillaan ruoria kuin raivopää.
De Finbar vaihtoi suuntaa kääntäen laivan
niin jyrkästi paapuuriin kuin kykeni. Sapphire alkoi irrota kaksikosta
vapaaseen kulkuun. Ohjaamaton vihollisalus ruhjoutunut laiva kyljessään jatkoi
tyyrpuuriin. Kun ruori olisi korjattu, Sapphire olisi kaukana. Se oli
enää ainoa ehjä laiva.
Kolme
vihollisalusta kellui toimintakyvyttömänä, mutta taisto ei silti ollut kokonaan
ohi. Zeolla ei ollut mitään mahdollisuutta paeta. Hän oli tiennyt sen koko
ajan. Zeo maksaisi uroteostaan hengellään. Runosoturit olivat marauderen
suurimpia inhon kohteita. Vangiksi saadut runosoturit kidutettiin yleensä
hengiltä. Monet nyljettiin elävältä, sillä runosoturinnahalla päällystetty
miekan kahva oli monelle marauderepäällikölle kunnia-asia.
Vastarintaan ei ollut mahdollisuutta. Zeon
päälle heitettiin verkko, jotta tämä ei hyppäisi ennenaikaiseen kuolemaansa
laidan yli. Lauma merisotureita riisui riemuissaan Zeon aseista ja piti tätä
kiinni. Runosoturi käänsi katseensa kohti etääntyvän Sapphiren perää.
Nyt olisi viimeinen tilaisuus.
Krystalyn pakotti kätensä vakaiksi ja
tähtäsi. Hän ei halunnut tehdä tätä. Hän olisi kuollut mieluummin itse. Hän oli
pakottanut tahtoaan väistämättömään koko Zeon teon ajan pystyäkseen siihen.
Krystalyn tyhjensi itsensä. Hän keräsi kaiken sen voiman, joka oli pitänyt
hänet hengissä tenderen pimeissä luolissa vuodesta toiseen. Hän keräsi kaiken
sen tahdon, jolla oli vaeltanut läpi jäisen Arctican löytääkseen kaupungin
auringon alla. Hän etsi itsestään saman pakon, jolla oli hypännyt alasti
jäiseen mereen isävaltiaat kannoillaan. Krystalyn laukaisi.
Sapphiren miehistö tuijotti silmiään
räpäyttämättä. Meriviikingit tuijottivat hievahtamatta tai ehtimättä tehdä
mitään. Matka oli pitkä, mutta vasama lensi niin kuin se oli tähdätty. Hymy
levisi Zeon kasvoille vasaman lävistäessä hänen sydämensä.
Zeo kuoli tuijottaen samenevin silmin Sapphiren
kannella olevaa Krystalynia. Kuollessaan runosoturi pan Zeo Yang oli päivää
vaille kymmenen ja yhdeksänvuotias.
Krystalyn särkyi. Hän pudotti varsijousen ja
alkoi kirkua. Hän repi hiuksiaan. Kun teko oli tehty, tahtoa ei enää tarvittu.
Krystalyn yritti hypätä laidan yli. Kapteeni de Finbar sai hänestä kiinni.
Krystalynin taltuttamiseen tarvittiin kolme raavasta miestä, jotka hän onnistui
raapimaan ja puremaan verille. He sitoivat hennon naisen vahvoilla köysillä ja
veivät ruumaan.
Parantaja jäi valvomaan hänen vierelleen.
Siitä päivästä lähtien entinen cara Crystal tunnettiin nimellä Krystalyn Thia.
Vanhalla kielellä Thia tarkoittaa särkynyt tai pirstaloitunut.
Zeo oli pysäyttänyt yksin kolme laivallista
meriviikinkejä. Se oli käsittämätöntä. Aikaa tähän oli kulunut tuskin kaksi
kertaa kymmenen kyyneltä. Sen ei olisi pitänyt olla mahdollista. Aikanaan
Zeolle pystytettiin patsas, mutta sekään ei ollut riittävää. Patsaat ovat vain
kiveä. Ne vanhenevat ja ne murtuvat. Kivi voidaan rikkoa. Vihollinen voi kaataa
ja häpäistä patsaat. Tarinat eivät kuole. Laulut eivät kuole. Niitä voidaan
kertoa ja laulaa niin kauan kuin on ihmisiä, jotka sen tekevät ja ne kuulevat.
Niiden kautta Zeo ei ihmisen mittapuulla kuole koskaan.
Krystalyn oli raskaana ja seonnut. Kukaan ei
saanut häneen yhteyttä. Ainoan lohdun särkyneelle toi Kevätsade. Krystalyn
halaili ja silitteli hevosta katse tyhjänä. Kevätsade painui välillä
makuuasentoon ja antoi naisen käpertyä itseään vasten.
Kun kaksi naista makasi sillä tavalla laivan
ruumassa aavalla merellä, heidän henkensä löysivät toisensa. Krystalyn oli kuin
tyhjä astia. Kevätsade tavoitti eläimen vaistolla hänen mielensä ja yritti
antaa lohtua. Samalla eläin tuli antaneeksi ihmiselle ihmeellisen lahjan.
Krystalyn Thia sai hevospuheen voimakkaampana kuin kukaan muu ennen häntä.
He eivät voineet sille mitään. Kapteeni de
Finbar taisteli itse ruorissa. Hän oli varmuuden vuoksi sitonut itsensä siihen
kiinni. Myrsky oli liian voimakas. Sapphire kiipesi melkein
pystysuorassa pitkin myrskyaaltoja syöksyäkseen alas epätietoisena siitä,
menisikö suoraan pohjaan vai jaksaisiko vielä oieta ja kivuta edes kerran
seuraavan aallon päälle.
Yhä arvaamaton Krystalyn oli sidottu
ruumassa riippumattoon. Raavas merimies valvoi sen kummassakin päässä
rauhoittamassa hurjaksi käynyttä keinuntaa. Krystalynin mahdollisuudet selvitä
myrskystä eivät silti vaikuttaneet kovin suurilta. Synnytys saattoi käynnistyä
koska hyvänsä, eikä myrsky näyttänyt minkäänlaisia laantumisen merkkejä.
Kevätsade hirnui ja kolisteli kauhuissaan pilttuussaan seinän takana.
Myrskyn raivon laannuttua kapteeni Barclay
de Finbar oli menettänyt uupumuksesta tajuntansa ja lysähtänyt ruorin päälle.
Ensimmäinen perämies avasi köydet ja asetteli lähes hellästi kapteeninsa
kannelle makaamaan. Auringon säteet osuivat de Finbarin kasvoihin. Ennen
pyörtymistään uupumuksesta hän oli ohjannut laivan myrskyiseltä mereltä enemmän
vaistolla ja onnella kuin taidolla eteensä ilmestyneen karikon läpi ja päätynyt
suojaiseen poukamaan. Siellä he olivat olleet turvassa myrskyn hiipumiseen
saakka.
Miehistöä eivät onnet ja vaistot
kiinnostaneet. Kapteeni oli osoittanut sitä Dux Malorin merimiestaitoa ja
sisukkuutta, joiden vuoksi hänet oli tehtäväänsä valittu. Kapteeni oli
pelastanut heidät. He kuolisivat tarvittaessa hänen puolestaan.
Poukama osoittautui olevan saaressa. Sapphire
oli pahoin vaurioitunut, mutta laivanrakentajat vakuuttivat saavansa sen
kuntoon, joskin se veisi aikansa. Saari ei ollut suuri, mutta siellä oli puuta
korjauksiin, makeaa vettä, hedelmiä ja eläimiä syötäväksi.
Krystalynista pidettiin huolta. Hänen
toipumisensa tietoineen oli toki tärkeää Dux Malorille, mutta miehistölle muu
oli korvaamatonta. Krystalyn oli ollut Zeon rakastettu ja kantoi tämän
viimeistä perintöä. Lapsi olisi saatava turvaan hinnalla millä hyvänsä. Koko
miehistö jännitti kannella, kun synnyttämisen aika tuli. Parantaja oli alhaalla
toimimassa kätilönä kapteeni de Finbar apunaan.
Miehet
pidättivät hengitystään Krystalynin huutojen kaikuessa kannen alta. Ne
loppuivat. Tuli hiljaista liian pitkäksi aikaa. Mitään ei tapahtunut. Sitten
huudot alkoivat uudestaan. Miehet pyörittelivät peloissaan silmiään. Jotain oli
mennyt vikaan! Taas hiljaista. Oliko Krystalyn kuollut? Yllättäen kansiluukku
rämähti auki. De Finbarin leveästi virnistelevä pää nousi ylös. Kapteeni näytti
voitonmerkkiä.
”KAKSOSET! Zeo jätti meille perinnökseen
pojan ja tytön! Krystalyn selvisi.”
Sinä yönä juhlittiin. Nuotiot paloivat
rannalla aamuun asti ja miehistö tyhjensi Sapphiren viimeiset
lekavarastot. Kapteeni Barclay de Finbar yritti kiivetä märssykoriin julistaakseen
saaren uudeksi Dux Malorin Kaksosten kreivikunnaksi, mutta putosi puolivälistä
takaisin kannelle ja nyrjäytti nilkkansa.
Parantaja valvoi Krystalynin toipumista.
Tämän liha palautui, mutta henki vaelsi yhä jossain kaukana.
Yllättäen kaksoset vain pahensivat
Krystalynin tilaa. Hän selvästi tunsi vetoa lapsiaan kohtaan, mutta samaan
aikaan haki heihin etäisyyttä. Krystalyn ei kyennyt imettämään vauvojaan. Kun
muutakaan mahdollisuutta ei ollut, miehet pitivät äidin väkisin paikallaan ja
antoivat lasten imeä ravintonsa. Kukaan ei halunnut antaa lapsille edes
kutsumanimiä. Se olisi äidin yksinoikeus. Heitä sanottiin yksinkertaisesti
saarella syntyneiksi.
Tähtikartat kertoivat heidän lähestyvän
kotia, mutta tilanne alkoi käydä kestämättömäksi. Krystalyn Thia oli lastensa
lähellä kuin haavoittunut ja kuolemaa tekevä naaraspeto. He alkoivat pelätä,
että joko lapset tai äiti kuolisivat. Krystalyn mutisi mereen hyppäämisestä
lapsineen. He voisivat menettää kaikki kolme, ellei ihmettä tapahtuisi.
Kapteeni de Finbar teki päätöksensä heti tajuttuaan, että vastaan tuleva
laiva oli zindare. Kapteeni tiesi totuuden zindaren väitetyistä
lapsikaappauksista. Hän tiesi Zanian yrittävän pelastaa vauvoja joutumasta marauderen
kasvatettaviksi. Hän tiesi, että monella zindarelaivalla oli imettäjä mukana. Sapphiressa
aloitettiin raivokas liputus. Sillä osoitettiin halua neuvotella.
Merirosvojen alus ei lähtenyt pakoon, kuten
se muuten olisi tehnyt. Ritareiden neuvotteluliputus herätti uteliaisuutta. Se
ei silti tullut lähemmäs. Kapteeni teki päätöksensä vastoin miehistön toiveita
ja neuvoja. Hän lähti yksin soutuveneellä kohti zindarea. Se oli järjetöntä.
Dux Malorin huomenlaivan merikapteeni olisi ennennäkemätön sotasaalis Zanian
merirosvoille. Hän saattoi vain toivoa zindaren lukevan tekoaan oikein.
Myöhemmät viikinkisotien tutkijat ovat sitä
mieltä, että juuri tämä viimeinen rohkeuden osoitus sinetöi kuningashuoneen
päätöksen myöntää de Finbarille amiraliteetti sotien alun aattona. Hän sai
tähtensä Dux Malorin historian nuorimpana meriupseerina.
Se meni hyvin. De Finbar ei tosin itse
saanut ikinä tietää, miksi hänen tempauksensa onnistui. Itse Zania nimittäin
oli zindarelaivassa ja päätti saaressa syntyneiden huostaanotosta. Sapphiren
miehistöä hirvitti hylätä vauvat, mutta kaikkien mielestä se oli paras
vaihtoehto. Kaksi zindaresoturia kävi hakemassa vauvat. Krystalyn oli tapansa
mukaan Kevätsateen luona.
Seuraavana päivänä he muuttivat mieltään.
Kun Krystalyn tajusi, että vauvat eivät olleet laivassa, hän menetti vielä
jäljellä olevan vähäinsenkin järkensä. Kirkuva ja kuolaava nainen oli pakko
sitoa sänkyynsä, jossa hän teki tarpeensa alleen ja mölisi kuin syntyjään
vähäjärkinen. Miehistö yritti pitää hänet puhtaana sekä syöttää ja juottaa,
mutta tolkkuihinsa he eivät Krystalynia enää saaneet.
Edes Kevätsade ei tuonut helpotusta tuskaan.
Miehistö tarkensi Krystalynin lisänimeä. Hänestä tuli Krystalyn den Thia. Se
tarkoitti kahteen kertaan särkynyttä. Sillä nimellä entinen cara Crystal
tunnettaisiin loppuelämänsä. Krystalyn den Thia. Sekin jäisi merkityksettömäksi
Krystalynin aikanaan kohdatessa viimeisen tragediansa. Sen jälkeen nimiä ei
enää annettaisi. Sen jälkeen oltaisiin hiljaa.
Perillä Dux Malorissa Krystalyn kuljetettiin
syrjäiseen luostariin, jossa oli Agora Eonin parantajia. Myöhempinä aikoina se
kasvaisi Vihersaaren ensimmäiseksi sairaalaksi. Vasta siellä yrtit rauhoittivat
Krystalynin ja hidas paraneminen saattoi alkaa. Luostari sijaitsi syrjässä
Malorin melskeestä, mutta kuitenkin ensimmäisen kehän sisällä. Kapteeni de
Finbarin ehdotuksesta Kevätsade kotiutettiin luostarin talleihin.
Luostarin kyljessä asui vanha paimen
vaatimattomassa majassaan karjasuojien keskellä. Hän seurasi mielenkiinnolla
luostarin elämänmenoa. Paimen pani merkille sinne viedyn omituisen naisen.
Yleensä sairaat olivat tavallista rahvasta, eikä heillä ollut ritarisaattoa.
Meni kaksi vuodenkiertoa ennen kuin paimen näki naisen uudestaan.
Hän tuli ulos portista aran näköisenä
valkoisen hevosen selässä. Nainen katseli arastellen ympärilleen. Ikään kuin
olisi päässyt ulos pimeästä vankilasta istuttuaan siellä vuosikausia. Meni vielä vuodenkierto ennen kuin liha
palasi naisen riutuneille kasvoille ja alkoi saada tervettä väriä.
Paimen huomasi naisen olevan vielä nuori,
tuskin kaksi kertaa kymmenen kesäinen. Elo ja ilo ei kuitenkaan palannut naisen
silmiin, vaan hän tulisi aina olemaan sama surullisen hahmon ritari.
Sotaherttuat lähettivät käskijöitään ja
vakoojiaan puhuttamaan Krystalynia. Tämä kertoi avoimesti kaiken, minkä muisti
ja se oli hämmentävä määrä tietoa kansasta, jonka olemassaolosta läntiset
valtakunnat eivät olleet edes tienneet. Krystalyn itse pyysi vain yhtä asiaa.
Voisiko joku auttaa häntä löytämään zindarelle annetut saaressa syntyneet.
Se ei ollut helppo pyyntö. Dux Malor ei
voinut mennä noin vain pyytelemään vauvoja takaisin yhdeltä vihollisistaan.
Vähäinen yhteistyö zindaren kanssa oli aina heiveröisellä pohjalla. Kapteeni de Finbar tuli tuomaan uutiset. Lopulta ilmeisesti itse vakoojapäällikkö
Chiron oli onnistunut tiedustelemaan vaivihkaa Zanialta saaressa syntyneistä.
Vastaus oli ollut yksiselitteinen. Heidän uskottiin voivan hyvin, mutta he
olivat jossain, mistä heitä ei enää voitu tuoda takaisin. Ehkä jonain päivänä.
Siihen oli Krystalynin tyytyminen ja varjot
hänen kasvoillaan syvenivät. Nainen halasi kapteeni de Finbaria ja kiitti tätä
kaikesta. Krystalyn tiesi, miksi kapteeni oli tekonsa tehnyt ja ymmärsi, kuinka
paljon tämä oli muutenkin auttanut. Barclay de Finbarin oli myös käsketty
kysyä, mitä Krystalyn halusi tehdä. Itse kuningashuone antaisi asialle
siunauksensa, mikäli se olisi sen vallassa.
”Barclay. Jos haluat, voin ryhtyä
naiseksesi. Voin olla huorasi tai vaimosi, miten vain haluat. Olen sinulle
uskollinen ja synnytän niin monta lasta kuin pystyn.”
Se yllätti kokeneen merikarhun. Krystalyn
oli vaistonnut hänen ihastuksensa. Tarjous ei pelkästään houkuttanut. Se oli
kuin liekki pimeässä yöperhoselle. Barclay de Finbar harkitsi pitkään ennen
kuin puhui.
”Krystalyn. Rakas Krystalyn. Puhuit ääneen
yhden vanhan miehen haaveista. Voisin olla ikäni puolesta isäsi, mutta siksi en
kieltäydy. Kieltäydyn, koska tiedän että sinä et pystyisi olemaan liitossamme
aidosti onnellinen. Silloin en olisi minäkään. Minä tiedän, mitä sinä olet
tehnyt tenderen cara Crystal. Kotilieden lämpö on tuskin sinun kohtalosi. Ei
ole minun asiani sanoa, mikä se on, mutta autan sinua aina kuin pyydät ikään
kuin olisin oikea isäsi.”
”Kiitos puheestasi Barclay. Vietkö sitten
pyynnön sotaherttuoille. Minä haluaisin ritariksi ja pitäisin mielelläni
Kevätsateen hevosenani niin kauan kuin sillä vielä elonpäiviä riittää.”
Vihersaarella naisen asema oli hyvin
perinteinen. He olivat vaimoja, huoria ja äitejä miesten pitäessä huolta omasta
mielestään tärkeämmistä asioista. Yksittäiset vahvatahtoiset naiset saivat
tehdä mitä halusivat, mutta monet vierastivat heitä. Nainen ritarina ei ollut
uusi asia, mutta ei myöskään aivan jokapäiväinen juttu.
Kun Krystalyn lyötiin seitsemännen kehän
ritariksi, päättivät ritarihuoneet kirjata ylös hänen tiensä kokelaasta
kehäritarien korkeimpaan arvoon. Sen jälkeen kaikki kokelaat, niin miehet kuin
naiset, joutuivat tutustumaan kääröihin, joissa tunnontarkasti kuvailtiin
Krystlynin ase- ja hevostaidot sekä se, miten hän oli ne oppinut. Myöhemmin
Krystalynkääröistä tuli kaikkien ritarien perusteos. Dux Malorin asetaidon
aapinen.
Dux Malorin ensimmäinen kehä oli oikeastaan
aika vertauskuvallinen. Se koostui lähinnä kiviaidan pätkistä. Välillä aita oli
pelkkää puuta ja sen ainoa tarkoitus oli estää karjaa karkaamasta. Silti sen
merkitys oli suuri. Kehä kertoi kaikille, että siitä eteenpäin alkoi itse Dux
Malor. Vihersaaren pääkaupunki ja sotaherttuoiden koti, jota hallitsi
perinteinen kuningashuone.
Ensimmäisen kehän jälkeiset maatalot
vaihtuivat toisen kehän sisältä löytyviin mökkikoteihin, joita kansoitti
rahvas. Ritarit palvelivat ensimmäiset vuodenkiertonsa kahdella ensimmäisellä
kehällä. Soturiharjoitusten lisäksi opeteltiin koukeroisia ritareiden kunniasääntöjä.
Tositoimiin alettiin päästä kolmannella
kehällä. Sen takaa löytyi käsityöläisten ja kauppiaiden taloja. Neljännen kehän
jälkeen ne olivat jo melkoisen komeita rakennelmia.
Kolmas ja neljäs kehä olivat jo korkeita
kivimuureja vallihautoineen ja torneineen. Päästäkseen niille kokelaan oli jo
täytynyt osoittaa ritarikelpoisuutensa. Kolmannen kehän jälkeen lyötiin
ritariksi tai passitettiin muihin tehtäviin. Varsinainen kehäarvo selviäisi
vasta myöhemmin koulutuksen päätyttyä.
Krystalyn den Thia oli kunniasäännöstön
suhteen täysi tumpelo. Mikään mahti maailmassa ei saanut häntä ymmärtämään,
mikä merkitys oli kaiken maailman kumartelulla, viirien väreillä tai
puhuttelumuodoilla. Ilman Krystalynin muita avuja ura ritarina olisi tyssännyt
siihen, mutta jopa Vihersaarella naisten tohelointia katsottiin sormien läpi,
jos loisti tärkeimmissä asioissa.
Krystalyn den Thia oli syntynyt aseeksi.
Mammuttiheimojen soturiperintö tuli hänessä lihaksi. Mikä tahansa ase, miekka,
kirves tai keihäs, muuttui Krystalynin kädessä hänen itsensä jatkeeksi. Kukaan
hänen kilpakumppaneistaan ei pärjännyt hänelle. Se, minkä notkea nainen hävisi
voimassa, korvaantui taidoilla ja vastustajat väistyivät. Se herätti huomiota.
Ylemmän kehän ritarit halusivat mitellä
voimiaan tämän pienen naisen kanssa, josta puhuttiin niin kovin suuria. Vasta
menetettyään aseensa he uskoivat ja kumarsivat kohteliaasti paremmalleen hyvän
ritaritavan mukaisesti.
Vasta seitsemännen kehän suurritareista
löytyi muutama konkari, jotka päihittivät Krystalynin. He tekivät sen vuosien
saatossa taisteluissa oppimansa kokemuksen avulla ja sanoivat suoraan, että
kohta kukaan heistäkään ei pärjäisi tälle jäältä ja mereltä ilmestyneelle
naiselle.
Kevätsade vietti viimeiset vuodenkiertonsa
Krystalynin toipumisluostarin kupeessa vanhan paimenen hoivassa. Se oli
Krystalynille kuin perheenjäsen. Heidän välilleen oli muodostunut
ainutlaatuinen side Sapphiren ruumassa Krystalynin hengen ollessa
eksynyt ja etsiessään tietään takaisin. Krystalyn kävi katsomassa vanhaa
ystäväänsä aina kun pystyi, kunnes aika viimein jätti sen.
Aika ei silti jättänyt Kevätsateen lahjaa.
Suurinta hevosten suvun ihmisille antamaa. Hevospuhe teki Krystalynista
lopullisesti ainutlaatuisen Dux Malorin ritarihuoneiden historiassa. Kukaan ei
ollut ikinä käsitellyt hevosia kuten hän.
Krystalyn sai rengaspanssaroidut raskaat
sotahevosetkin kuin tanssimaan ratsastaessaan niillä peitsi tanassa. Hän voitti
kaikki turnajaiset. Oli aivan sama, miltä kehältä vastustaja tuli tai mikä
mestari hän oli. Krystalyn tipautti leikiten jokaisen. Lopulta sovittiin, että
hän ei enää turhaan osallistunut kisoihin. Ne oli jo voitettu.
Oli selvää, että Krystalynista tuli
suurritari kuten seitsemännen kehän ritareita kutsuttiin. Samalla hän oli
ensimmäinen nainen, joka oli edennyt niin pitkälle. Viides ja kuudes kehä
olivat jo sotakehiä. Ne suojasivat rikkaiden ja aatelisten kartanoita.
Sotakehien ritarit johtivat Dux Malorin
sotavoimaa ja olivat vastuussa koko Vihersaaren puolustuksesta. Niille pääsivät
vain parhaimmat.
Seitsemäs kehä oli jotain vielä enemmän.
Sota-aikana suurritarit toimivat kuningashuoneen henkivartijoina. Seitsemännen
kehän korkeiden muurien takaa ei enää löytynytkään muuta kuin Aranean saaressa
oleva Hovilinna ja muita kuninkaallisten ja tärkeimpien sotaherttuoiden
palatseja. Rauhan aikana suurritarit ratsastivat eri puolilla läntisiä
valtakuntia täyttämässä kuninkaallisia käskyjä. Usein niiden takana tosin
huhuttiin olevan vakoojamestari Chironin tai Harmaan herttuan.
Krystalynin alku kuninkaallisena lähettinä
ei ollut ollut vakuuttava. Hän oli erehtynyt kutsumaan erästä Morfian
kaupparuhtinasta hevoskauppiaaksi, mikä ei arvometalleihin erikoistunutta
ruhtinasta ollut miellyttänyt.
Valeren Näkijä Isabelilta hän oli pyytänyt
lupaa päästä katselemaan maisemia tämän näkötorniin. Valeressa hän oli myös
Freyan punaista juotuaan ihmetellyt, kuinka usein pitkät valeret löivät päänsä
luoliensa kattoon.
Varsinaiset asiat Krystalyn kuitenkin hoiti
viimeisen päälle sekä osoitti merkille pantavaa aloitteellisuutta ja
päättelykykyä. Valtakuntien mahtavat tottuivat pian Vihersaaren omalaatuiseen
sanansaattajaan ja hyvien hallitsijoiden tapaan keskittyivät itse asiaan, eivät
sen kuorrutukseen.
Kotona vanha kuningas alkoi olla jo huonona
ja nuori kuningatar otti entistä enemmän vastuuta valtakunnan asioista. Häntä
nyt kaikkein vähiten kiinnosti alaisensa pieni sählääminen joutavien
kohteliaisuuksien latelemisessa. Eräänä päivänä kuningatar kutsui Krystalynin luokseen.
”Pimeä nousee. On aika sytyttää valo.
Haluaisin sinun menevän Agora Eoniin. Siellä luodaan perustaa uudelle lännen
liitolle kasvavaa uhkaa vastaan. Mene toivo sydämessäsi ja ole minun suuni,
silmäni ja korvani. Tiedät, mitä tehdä.”
Lähtiessään Krystalyn den Thia otti
ratsukseen valkoisen zanderin ja ikävöi mielessään Kevätsadetta. Täyttäessään
kohtalonsa Krystalyn toisi toivon pilkahduksen historiaan, mutta sen tehdessään
syöksisi itsensä takaisin pimeään.