NYT INGRID
42
Vipinää Pohjoismetsässä
Ingrid rakasti traagisia ihmiskohtaloita.
Hän oli itkenyt usein kerratessaan Saharille Erikan ja Gregoriuksen
dramaattista tarinaa. Nyt se oli saamassa uuden käänteen kuolleeksi luullun
tyttären ilmestyessä luostariin kuin tulinuoli pimeältä taivaalta väkijoukon
keskelle.
Kohu oli valtava ja se paisui kuin
kevättulva vyöryessään läpi luostarin. Ingridille selvisi pian, että epäilyjä
tyttären noususta salaperäisen Venenaren johtoon oli ollut liikkeellä, mutta
varmuutta asiasta ei ollut ollut. Ainakaan apotti ja abbedissa eivät olleet
näyttäneet siltä, että olisivat nähneet kuolleista nousseen, vaikka ainakaan
odotettu Imoren tulo ei ollut ollut.
Jos siis nainen tosiaan oli tytär Imore ja
jos hän oli myös se Imore, jonka puhuttiin olevan synkän suistolaisjärjestön
johdossa. Nainenhan oli puhunut vain isästä ja äidistä.
Kolmikko oli sulkeutunut pian omaan
rauhaansa ja juorut olivat saaneet siivet alleen. Ne risteilivät ympäri
luostaria kuin pääskysparvi. Seuraavana päivänä Erika ja Gregorius ilmoittivat
Imoren lähtevän saattueen mukaan, mutta sen tarkemmin asiasta ei ollut syytä
keskustella. Luostarissa kävi vieraita ja sieltä lähti vieraita. Joskus näin
kävi yhtä aikaa, eikä siinä sen kummempaa, ilmoitti Gregorius.
Moinen tietysti vain pahensi arvailuja.
Ingrid tärisi uteliaisuudesta. Kukaan ei kuitenkaan ollut halukas kertomaan
hänelle mitään sen kummempaa asiasta, jos nyt edes jotain tiesi. Ingrid yritti
lähestyä Imorea useaan otteeseen tehdäkseen tuttavuutta, mutta turhaan.
Salaperäinen nainen suhtautui häneen ylimielisen huvittuneesti, ikään kuin
yli-innostuneeseen pikkulapseen.
Nyt Ingrid kihisi kiukusta, mutta ei
tiennyt, mitä tekisi. Johankin totesi vain Imoren tulevan mukaan, kun kerran
apotti niin halusi, eikä kellään ollut mitään sitä vastaan. Paitsi Hronanilla,
mutta tietäjä nyt oli aina eri mieltä kaikesta.
Cantorin reaktio oli kummallisin. Hän esitti
välinpitämätöntä, mutta ei selvästikään saanut silmiään irti naisesta. Katsetta
oli vaikea tulkita ja se oli Ingridistä kummallista. Yleensä hän luki miehiä
kuin avointa kääröä. Matkalla salaisuuksia olisi vaikea pitää ja se kestäisi
kauan. Ingrid saisi tietää haluamansa ennen pitkää. Piti vain olla
kärsivällinen.
Matkaan lähdettiin mahdollisimman
pikaisesti. Johanin saattueella oli suojanaan Rajaseudun rottien lisäksi
satakunta soturimunkkia. Aluksi Ingrid keskittyi suurieleiseen runosoturi
Rioniin. Tämä puolestaan oli iskenyt silmänsä ritari Krystalyniin, jota
teatraalinen liehakointi ei selvästikään kiinnostanut vähääkään.
Runosotureilla oli kummallinen maine. Heidän
keikarointiaan pidettiin toisaalta huvittavana, mutta kukaan ei silti kiistänyt
heidän kykyjään tappavaan taisteluun. Runosoturit olivat Morfian
eliittisotureita, joiden komennossa kaupparuhtinaiden palkka-armeija oli.
Heidän juurensa juontuivat panderen
hajoamissotiin, jolloin he olivat riitaantuneet runotyttärien kanssa. Katkeran
välirikon seurauksena tyttäret olivat löytäneet asuinsijan Vihersaaren
pohjoisosasta miessoturiensa jäädessä Morfiaan. Ilkeät kielet väittivät, että
ainainen naisten liehakointi johtui vain siitä, että runosoturit olivat
puutteessa naistensa häivyttyä paremmille apajille.
Vain katkera ero oli saanut soturit
käyttäytymään yliampuvan palvovasti vastakkaista sukupuolta kohtaan. Runosoturit
saivat pan-säkeensä lyriikkaoraakkeleilta saavutettuaan miehuuden ja tultuaan
valituiksi. Sen enempää asiasta ei tiedetty, vaikka rahvaan uteliaisuus oli
joskus käsin kosketeltavaa.
Vielä salaperäisempää oli
lyriikkaoraakkeleiden kytkös muinaisaikoina syntyneeseen Maaäidin kulttiin,
jonka rippeiden huhuttiin säilyneen nykypäivään. Maaäidin ja Elämänkeittäjien
kultit elivät lasten kummitusjutuissa, mutta oli melko kiistatonta, että niiden
jäänteet ulottuivat nykyaikaan asti, vaikka kukaan ei täsmälleen tiennyt millä
tavoin.
Dux Malorin Krystalyn den Thian seurueeseen
kuului vain muutama synkän näköinen ritari. He tosin huokuivat sellaista uhkaa,
että oli vaikea kuvitella kenenkään käyvän pienen seurueen kimppuun edes
ylivoimalla. Krystalyn oli johtaja. Se näytti selvältä, mutta puhetta ritarit
eivät keskenään juurikaan tarvinneet. Kaikki sujui kuin tanssi, jota oli
harjoiteltu vuodesta toiseen pienestä pitäen.
Krystalynin miesten täytyi olla vähintään
viidennen kehän ritareita, mutta sitä ei ollut sopivaa kysyä suoraan. Ingridiä
huvitti Krystalynin tyyneys. Tämä ei kiinnittänyt Rionin vouhottamiseen sen
enempää huomiota kuin ohikulkija aidan takaa itseään tuijottavaan sonniin. Kun
mies oli poiminut kimpun metsäkukkia ja pyysi saada laulaa iltanuotiolla
serenadin, Krystalyn pysähtyi katsomaan soturia hetkeksi ja kohotti
kulmakarvojaan.
Krystalynin päälle päin tyyni katse oli
saanut monen hurjan soturin veren hyytymään. Nyt se sekoitti jopa runosoturin
pasmat. Pan Rion Thad tuli siihen johtopäätökseen, että romanssin syntyminen
hänen ja ritarin välille oli jokseenkin epätodennäköistä. Hän päätti odottaa
Valereen asti. Siellä tilanne olisi toinen.
Iltanuotiolla Ingrid käpertyi Saharin
kylkeen ja kuiski tälle päivän tärkeimmät havaintonsa. Sahar ei niistä ollut
erityisemmin kiinnostunut, mutta se ei Ingridiä haitannut. Sahar oli hänen
miehensä ja hänen tehtäviinsä kuului kuunteleminen. Oli Ingridin asia päättää,
mitä asia koski.
He matkasivat Kaksosten välistä
Pohjoismetsää kohti etelää ja Valerea. Kesä oli kääntynyt kohti loppuaan ja
pohjoinen havumetsä henki syksyn odotusta. Yöt olivat viilenneet ja pimeä kesti
päivä päivältä kauemmin.
Pimenevä päivänkierto oli kuin merkki sille,
mitä oli tulossa. Aluksi lähdöstä iloinen matkaseurue vakavoitui. Oli vaikea
kuvitella, mikä edessä odottaisi. Vielä vaikeampaa oli uskotella edes
itselleen, että matkan päässä odottaisi iloinen kotiinpaluu.