NYT
KARIN
26
”Häkkiemakko”
Se oli ohi. Karin vapisi
kauttaaltaan. Kaksi verimorsiamista oli kuollut. Yksi korisi henkitoreissaan.
Muihin ei ollut koskettu. Roman II oli poistunut. Kammioon tulvi mustaan
nahkaan pukeutuneita miespalvelijoita, jotka auttoivat täriseviä naisraunioita
pystyyn. Monikaan ei pysynyt tukematta omilla jaloillaan.
Heidät talutettiin tuttuun paikkaan. Nyt kylpylä oli kylmä. Siellä ei
ollut edes vettä. Pehmeistä ja tuoksuvista vesihöyryistä ei ollut tietoakaan.
Verihäistä selvinneille ojennettiin kylmä pala rehulihaa. Kukaan ei kyennyt
nielemään sitä.
He tärisivät. Pahinta oli tyhjyys, jota ei kyennyt käsittelemään. Oliko
tapahtunut edes todellista. Viimeiset ajat mielen vallannut miellyttävyys oli
poissa, eikä tilalla ollut muuta kuin se, mitä kammiossa oli tapahtunut.
Tilalle oli tullut se hirviö. Se kauhu. Se…ROMAN!
Kaksi naisista alkoi nauraa hysteerisesti. Se oli… Kukaan ei tiennyt
mitä. He vain ymmärsivät. Toinen naurajista alkoi kuolata. Vaahtoava sylki
valui hänen suupielistään. Nauru muuttui holtittomaksi itkuksi, jos sitä
sellaiseksikaan saattoi sanoa. Nahkaan pukeutuneet miehet hakivat heidät pois.
Herttaisesti hymyilevä Inex-rouva purjehti valkoisissaan kammioon.
”Vain kaksi. Olin odottanut useampaa.”
Inex käveli ympäriinsä katsellen tarkasti jokaista jäljelle jääneistä
verimorsiamista. Hän alkoi puhua kuin olisi kyse arkisesta asiasta.
”He olivat valmiita täydentymään. Roman II käsittelee heidän murtuneen
henkensä uudeksi. Se on hänelle helppoa. He astuvat todelliseen liittoon Roman
II:n seuraajina. Siitä tulee heidän vajavaisen elämänsä täyttymys. Verihäiden
jälkeen alkaa avioliiton arki.”
Inex salli itsensä hymähtää viimeisen lauseensa aikana. Hän piti pienen
tauon ennen kuin jatkoi.
”Vieroitusoireenne ovat vasta alkaneet. Ennen niiden loppumisesta on
viisasta luovuttaa. Antakaa kauhun tulla. Antakaa tahtonne murtua. Se on tienne
ulos kokemastanne. Olette kohdanneet Roman II:n. Nyt teidän on aika kohdata
hänen kansansa.”
Inex oli jo poistumassa, mutta jäi tuijottamaan Karinia.
”Sinä. Minä en pidä katseestasi. Minun tekisi mieleni puhkaista silmäsi,
mutta pyhä Roman II on kieltänyt lihanne vahingoittamisen. Sinussa on vieläkin
uhmaa. Mitä luulet sillä saavuttavasi? Ellet murru ja anna Roman II:n täyttää
mieltäsi, joudut rämeille. Siellä ainakin lihasi kesytetään. Pääset
helpommalla, kun annat sen tulla, minkä me sinulle annamme.”
Päälle sylkeminen ei ollut pahinta. Siihen jopa tottui päivien ryömiessä
yksi kerrallaan ohi. Päälle virtsaaminen ja joskus jopa julkinen ulostaminen
oli vaikeampaa kestää, mutta nekin jäivät toiseksi verrattuna suurimpaan
kärsimykseen. Vierotusoireet eivät olleet lähtöisin Karinin tuntemasta
maailmasta, vaan jostain kaukaa. Jostain…Karin alkoi yökkiä. Loppuisivatko ne
koskaan?
Karin ei aluksi syönyt, juonut, eikä nukkunut. Vartijat tulivat häkkiin
sisään ja tunkivat väkisin hänen suuhunsa rehulihaa ja vettä. Se oli
torikansalle päivän kohokohta. Häkin lähistö ruuhkaantui syöttöhetkinä. Karin
ei aluksi tajunnut, mitä tapahtui oksentaessaan kaiken sisältään pois yleisön
ulvoessa naurusta.
Vanki heikkeni päivä päivältä,
mutta pysyi hengissä. Hän tajusi, että se oli tarkoituskin. Verimorsian
aiottiin murtaa kuten ne kaksi. Karin ei halunnut tietää, mitä tarkoitti Inexin
sanoma täydentyminen. Ehkä olisi parempi kuolla, mutta miten?
Karinia vahdittiin. Hänen lihansa ei saisi vahingoittua. Se oli käynyt
selväksi heti, kun Karinin ymmärrys oli alkanut palautua. Epätietoisuus oli
pahinta. Hän oli yhä varma, että naiset oli kaapattu synnyttämään uusia
sotureita marauderelle. Se oli historiasta tuttu sodankäynnin inha keino.
Karinin ajattelu ei enää tuntunut toimivan. Miksi hengen piti murtua
täydentymistä varten? Miten se vaikutti lasten tekemiseen? Vielä vähemmän karin
ymmärsi, miksi synnyttämiseen olisi pitänyt lähteä jonnekin rämeille. Hän oli
silti sydämessään sylvaderen tytär. Karin ei ikinä luovuttaisi.
Vanki alkoi toipua. Tai oikeammin hän koki voivansa vähän vähemmän
huonosti, eikä hänen lihaansa selvästikään saanut vahingoittaa, vaikka lähes
kaikki muu oli sallittua. Päivistä tuli masentavalla tavalla toistensa
kaltaisia. Karin oli havaitsevinaan torikansankin jo tottuneen häkkiemakkoonsa.
Vain lapset jaksoivat innostua joka päivä uudestaan.
Karin oli tuotu torille häkissä, jota vartioi jatkuvasti kaksi soturia.
Roman II:n kansa ei väsynyt uuden lemmikkinsä pilkkaamiseen. Häntä sanottiin
häkkiemakoksi. Karin lakkasi kuuntelemasta, millä kaikilla nimillä häntä
kutsuttiin.
Halukkaat saivat virtsata hänen päälleen. Yleensä kuseskelijat olivat
miehiä. Joskus vartijat auttoivat humalaisia naisia häkin päälle tekemään
samaa. Se sai väkijoukon aina antamaan raivoisat suosionosoitukset. Kunnon
kännissä olevat yrittivät välillä ulostaa häkin päältä kaltereiden läpi.
Yleensä sen tekivät vain lapset.
Häkkiä ei ikinä siivottu. Siitä tuli törkyinen Karinin omistakin
eritteistä. Pohjan paskakerros vain yllytti väkijoukkoa emakko-huutoihin.
Kerran Karin huomasi Inexin väkijoukon seassa kuiskuttelevan vartiosotureille.
Nämä repivät loputkin Karinin vaatteista ja kierittivät häntä pohjan paskassa
väkijoukon ulvoessa naurusta ja kannustaessa.
Myös vartijat pilkkasivat ja uhkailivat vankiaan. He sanoivat antavansa
halukkaille terävät piikit, jotta väki voisi tökkiä hänet hengiltä. Karinista
oli tullut jo immuuni uhkauksille. Kuolema olisi vain helpotus. Tuhoaisivatkin
vain hänen lihansa. Karin kääriytyi henkensä sisään ja muisti näkemänsä
haukkapääskyn. Hän oli kuin tuo uljas lintu ja kaarteli taivaan vapaudessa. Hän
onnistui pakenemaan unelmiinsa.
”Isä sanoi, että porsit Roman II:lle. Työnnä se ulos reiästäsi, emakko.
Minä haluan nähdä.”
Kaltereiden takaa kuuluva vaativa ääni kuului pienelle pojalle. Karin ei
olisi muuten kiinnittänyt mitään huomiota jokapäiväiseen solvaukseen, mutta
tajusi samalla jotain. Hänellä ei ollut ollut kiertoa ties kuinka pitkään
aikaan. Metsämatkalla hän ei ollut tullut raiskaamisesta huolimatta raskaaksi.
Se olisi tullut esiin Inexin hoivassa.
Kauhu kuristi Karinin kurkkua. Se hirviö ei ollut koskenut häneen. Vai
oliko? Suuri osa ajasta ennen häitä oli udun peitossa. Mikään ei ollut ollut
normaalia. Se voisi olla syy pitää hänet hengissä. Kukaan ei ollut saanut
vahingoittaa Karinia. Häntä ei ollut ollut raiskattu sen jälkeen, kun Inex oli
ottanut ohjat käsiinsä. Karin yritti ajatella selväpäisesti, mutta hän ei ollut
enää varma, mikä oli totta ja mikä ei.
Karin menetti täysin tajunsa päivien luvusta. Vain paskakerros häkin
pohjalla kasvoi. Sitä ei ikinä siivottu pois. Häkin päivittäin ympyröivä
väkijoukko kutistui. Karin vain oli. Hän ei enää pelännyt. Se vei katsojilta
heidän ilonsa. Vartijat alkoivat satuttaa vankiaan tökkimällä häntä kepeillä
kaltereiden välistä. Karin sai mustelmia eri puolille alastonta kehoaan, mutta
ei välittänyt. Hän halusi vain kuolla pois.
Inex tuli eräänä aamuna häkille valkoisiin verhoutunut nainen mukanaan.
Inexin seuralaisen katse suuntautui nöyränä maahan. Rouva Inex meni suoraan
asiaan.
”Haluatko kiimaisia koiria seuraksesi? Sinut pidetään aloillasi, jotta
ne voivat astua rauhassa uuden narttunsa?”
Karin ei vaivautunut vastaamaan. Inex jatkoi.
”Voimme astuttaa sinut monella muullakin eläimellä. Lyömme vetoa siitä,
mitä synnytät?”
Karin ei edes kääntänyt katsettaan Inexiin päin.
”Sinun ei tarvitse kuin luovuttaa, niin mitään pahaa ei tapahdu. Pääset
kylpyyn ja nukkumaan valkoisiin lakanoihin. Tapaat Roman II:n vielä kerran,
mutta hän ei koske lihaasi. Isämme ja rakkaamme tarvitsee vain henkesi, mutta
sen täytyy olla murtunut. Et ole vielä hajonnut, mutta voit luovuttaa. Se ajaa
saman asian.”
Karin nosti katseensa. Viha ja päättäväisyys kalskahti hänen äänestään,
vaikka se oli heikko ja särkyi hänen puhuessaan.
”En. Jos se hirviö on jotenkin tehnyt minut raskaaksi, niin kaivan
vaikka omin sormin sen epäsikiön ulos sisältäni.”
Inex puhui rauhallisesti asiaa ikään kuin pohtien.
”Ikävä kyllä rakkaamme Roman II:n siemen ei idä. Se on valitettavaa,
mutta olemme kokeilleet loputtomiin. Sinäkin olet hankalasti itävää lihaa. Paras
vaihtoehto on suoda sinulle verivaimon upea elämä, mutta sitä varten sinun
kyllä täytyy luovuttaa itsesi pyhän Roman II:n käsiin.”
”Tappakaa mieluummin. Tai tuokaa vaikka kiimaiset sikanne. Nylkekää
elävältä, mutta sen hirviön edessä en alistu.”
”Sinullahan on hyviä ideoita.
Olisit pärjännyt hyvin marauderessä. Valitettavasti olemme kokeilleet tuota
kaikkea. Eläimen siemen ei idä ihmisessä, edes metsäemakoissa. Kyllä minä kuule
olen yrittänyt. Nylkemisellä ja muulla sen sellaisella on se huono puoli, että
hengen murtaminen suoraviivaisesti lihan kautta ei toimi. Hengen täytyy hajota
omineen paineen alla. Sitäkin on kokeiltu väsymiseen asti. Minä…”
Inex vaipui toviksi ajatuksiinsa. Sitten hän havahtui ja alkoi
maanitella.
”Oletko aivan varma? Katso Marnaa vieressäni. Hänkin oli häkissä niin
kuin sinä, mutta päätti valita ilon ja elämän. Katso häntä ja kerro entisen
kansasi naiselle, millaista elämäsi on nyt.”
Marna nosti päänsä ja alkoi puhua. Se kuulosti näennäisesti
haltioituneelta, mutta ei kuitenkaan aidolta. Ikään kuin lapsi kertoisi muille,
mitä vanhemmat olivat käskeneet.
”Olin häkissä kuin pahainen sika, mutta näin valon. Tapasin rakkaamme
Roman II:n. Hän näytti minulle sen kirkkaana kuin aurinko. Nyt elämäni on
täynnä iloa ja nautin siitä, mitä saan tehdä. Rouva Inex ohjaa minua pyhän
Roman II:n maailmalle näyttämällä tiellä.”
Inex vilkaisi selvästi ylpeänä seuralaistaan ja jatkoi puhetta hunajaa
äänessään.
”Katso nyt ympärillesi. Sinnekö haluat jäädä? Anna vain periksi. Pääset
kylpyyn ja syöt hyvin. Tapaat Roman II:n ja olet vuorostasi huomenna tässä
vierelläni.”
Karin katsoi Marnan silmiin. Ikään kuin niiden takana ei olisi ollut
mitään. Hän tajusi saman tien, että Inexin katse oli samanlainen. Karin tunsi
kauhun väristyksen kehossaan. Hän keräsi kaikki voimansa huutaakseen kaksi
sanaa.
”EN IKINÄ.”
Inex kohautti olkapäitään kertoakseen, että asia oli hänelle
yhdentekevä.
”Ymmärrätkö edes, kuinka paljon olet aiheuttanut vaivaa. Sinut tuotiin
kaupunkiin asti ja sait osallistua verihäihin. Aivan turhaan. Nyt lähdet samaa
reittiä takaisin ja muiden perään.”
”Luuletko, että pelkään?”
”Sillä ei ole väliä. Rämeellä kaltaisesi mahot emakot itävät kuin
viljapelto. Pillusi työntää ulos niin paljon hedelmiä Roman II:lle, että saat
olla siitä ylpeä.”
Inex hymyili hetken lämpimästi Karinille ennen poistumistaan.