ENNEN ZERKON REN
23
Soturi ja tiikeri
Zerkon
Ren otti molempiin käsiinsä miekat ja alkoi hakata nahalla pehmustettua mastoa.
Viima vei hänen hengityksensä huurun saman tien kauas merelle. Hiki ei ehtinyt
nousta pintaan asti. Toinen soturi sitoi köyden Zerkonin kainaloiden ali. Hän
hyppäsi kaiteen yli lähes jäiseen meriveteen.
Kylmä
kangisti heti. Zerkon ei edes yrittänyt uida, vaan kääntyi saman tien laivaa
kohti. Hän hilasi itsensä takaisin jäähileistä köyttä pitkin. Tällä kertaa se
onnistui. Usein hän ei saanut lainkaan otetta, vaan miehet joutuivat vetämään
hänet ylös. Kannella Thanos katsoi häntä tiukasti vartijan pidellessä kiinni.
Aluksi Thanos oli yrittänyt hypätä setänsä perään, mutta saatu kiinni
partaalla.
Zerkon Ren oli soturi. Hän halusi olla se
kaikkein kovin ja rohkein soturi. Hän halusi kestää mitä tahansa. Hän halusi
lihastensa olevan rautaa ja verensä kylmää kuin jäämeri. Thanos otti hänestä
esimerkkiä. Aluksi Zerkon Ren oli harkinnut heittävänsä häiritsevän kakaran
mereen, mutta kyse oli Roman II:n käskystä. Sitä ei rikottaisi. Zerkon oli myös
varma, että Renata oli ujuttanut matkalle mukaan oman vakoojansa.
Kumma kyllä, Zerkon oli alkanut pitää
ipanasta. Poika ei ikinä valittanut. Thanos osasi tuskin vielä puhua, mutta oli
jo ilmoittanut olevansa soturi. Hän harjoitteli jatkuvasti miekkailua kevyellä
hiilihangolla. Hän myös varasteli sotureiden tikareita heitelläkseen niitä.
Thanos oli silti vielä pikkupoika. Vahinkoja teräaseiden kanssa sattui usein.
Thanosin kasvot vääntyivät tämän tästä tuskasta itse aiheutettujen haavojen
takia, mutta yhtä asiaa hän ei suostunut tekemään. Thanos ei ikinä itkenyt.
Pukeuduttuaan Zerkon tuli takaisin kannelle.
Rex Arctica näkyi kaukana. He lähestyivät hitaasti, koska joutuivat luovimaan
vastatuuleen. Muualla maailmassa oli kevät, mutta kaukana pohjoisessa talvi oli
vielä voimissaan. Lumikansan ainoa kaupunki, Zanaaq, oli marauderen tiukassa
hallinnassa. Sen eri väriset talot erottuivat enemmän tai vähemmän lumikinosten
keskeltä laivan lähestyessä. Väreistä pystyi päättelemään, ketä talossa asui.
Näin kinosten läpi löytyi parantaja, seppä tai vaikkapa krouvi.
Rex Arctica oli valtavan kokoinen saari.
Kaikki läntiset valtakunnat olisivat mahtuneet sille. Suurin osa Arctican
pinta-alasta oli läpi vuoden jäätikön peittämä. Zanaaq sijaitsi manteresaaaren
eteläkärjessä. Lämpimän merivirran ansiosta sen satama pysyi välillä avoinna
läpi vuoden. Etelä-Arctica menetti osan lumi- ja jäätikköpeitteestään kesäisin.
Tundra niukkoine kasvistoineen tuli esiin muutamien kuunkiertojen ajaksi.
Arctica oli aina ollut ennen kaikkea
lumikansan maata. Aluksi Arcticaa ja läntisten valtakuntien pohjoisalueita oli
kansoittanut algidere, lumen ja jään kansa. Kolmen sukupolven veljessodan myötä
kansa oli jakautunut mantereen jääkansaan ja saaren lumikansaan. Vähemmistöinä
kansat elivät jo toistensa keskuudessa, mutta sulautuminen yhdeksi
kansakunnaksi oli vielä jäänyt algiderepatrioottien unelmaksi.
Algiderellä oli mustan suoran tukan
kehystämät pyöreät kasvot ja pakkasessa ahvoittunut iho. Itse he väittivät
huomaavansa lumi- ja jääkansojen väliset erot, mutta monikaan ei sitä uskonut.
Perintö näytti kulkevan enemmän vanhemmilta lapsille kuin tulevan esiin
ulkonäössä.
Panderen Erik Merenkävijä oli nykyisen
maailmanajan alussa löytänyt Rex Arctican. Erik oli purjehtinut sen ympäri ja
kartoittanut alueen suurimmat karikot ja pahimmat merivirrat. Hän oli tavannut
lumikansan päälliköt ja tarjonnut sodan sijasta kauppaa. Erik oli itse hylännyt
ajatuksen jo kotimatkalla. Pohjoinen kauppatavara oli ollut kätevämmin
saatavissa jääkansalta. Purjehdus Arcticalle oli liian pitkä. Manteresaari oli
painunut unholaan, ennen kuin sen olemassaolosta oikein edes tiedettiin.
Kaikki muuttui, kun Rodjak Sotaisan nuori
arkkitietäjä Kyril oli löytänyt Erikin jälkeenjääneet papyrukset Keskuspalatsin
kellareista. Rodjak oli riemastunut. Se oli tullut kuin tilauksesta. Rodjak oli
laittanut alulle lukuisia suunnitelmia, joiden myötä maraudere aikanaan saisi
hyvityksen kaltoin kohtelustaan ja ottaisi sille kuuluvan maailmanherruuden.
Historian ensimmäinen huomenlaivoista
koostuva laivasto oli lähtenyt saman tien Rex Arcticalle. Kukaan ei edes ollut
keskustellut kaupankäynnistä. Rauhaisaan elämään tottunut lumikansa oli
joutunut heti marauderen rautaisen nyrkin alle. Zanaaq oli valloitettu ja siitä
oli tehty marauderen Arctican joukkojen päämaja.
Algidere oli vanha metsästäjäkansa. Se ei
ollut alistettavissa noin vain. Lumikansa oli Arcticalla kotonaan. Maraudere
olisi ajettu lopulta takaisin mereen. Sillä ei olisi ollut väliä, kauanko se
olisi kestänyt. Vihollinen oli ollut ehkä vahva, mutta se ei olisi ollut yhtä
peräänantamaton kuin karuissa oloissa kasvanut lumikansa. Harppuunoita oli jo
teroitettu, mutta oli ilmennyt este.
Se oli alkanut sattumalta. Edes Kyril ei
olisi osannut ajatella asiaa. Meritietäjä oli ollut Arcticalla valvomassa, että
Rodjakin aietta ei tunaroitaisi. Joukko meriviikinkejä oli viettänyt humalaista
iltaa ja päättänyt nöyryyttää ohikulkenutta lumikansan metsästäjää. He olivat
pakottaneet metsästäjän litkimään simaa koirankupista. Tulos oli ollut
yllättävä. Ensimmäisen kupillisen jälkeen metsästäjä oli latkinut innoissaan
monta kupillista lisää. Lopulta hän oli suostunut mihin tahansa saadakseen
enemmän ja enemmän simaa. Leka oli tehnyt hänet sekopäiseksi.
Simapäissään metsästäjä oli toikkaroinut
minne sattui ja sammunut hankeen. Riemuissaan meriviikingit olivat jättäneet
hänet paleltumaan kuoliaaksi ja hakeneet lisää lumikansaa juotettavaksi.
Lopputulos oli ollut surullinen. Se ei ollut kertonut suoranaisesta
kansanmurhasta, mutta se oli kertonut ylpeän kansakunnan orjuutuksesta ja
nöyryytyksestä.
Algidere oli ollut kovissa oloissa selvinnyt
jäätikkökansa. Muusta maailmasta erossa olleina heille ei ollut ollut
kehittynyt minkäänlaista simansietokykyä. Odinin leka oli lähes tuhoisaa. Sima
ja leka olivat vaikuttaneet kuin voimakkain huume tai pelottavin myrkky.
Riippuvuus oli syntynyt heti, eikä siitä parantunut.
Marauderelle se oli ollut kätevää. Miekat
oli vaihdettu simatynnyreihin ja valmista oli tullut. Jäätietäjien varoitukset
eivät olleet tehonneet. Kukaan ei ollut uskonut, ennen kuin oli itse kokeillut
ja silloin oli ollut jo liian myöhäistä. Mitään jäätiköltä käsin käytävää
sissisotaa ei ollut saatu aikaan. Ainoastaan kauimmaiset heimot olivat
säästyneet. Ne olivat olleet itsenäisiä ja vielä karumpien talvien kovettamia.
Pohjoisheimojen algideret olivat uskoneet jäätietäjiään ja pitäneet pintansa.
He olivat mammuttiratsastajia.
Algideren mammuttiratsastajat eivät olleet
aloittaneet sotaa. He eivät olleet ymmärtäneet sodan käsitettä. Mammuttiheimoja
oli paljon, mutta ne elivät itsenäisinä ja toisistaan erillään. Maraudere oli
ymmärtänyt, että hekään eivät olisi voineet voittaa mammuttiratsastajia
loputtomalla jäätiköllä. Oli tehty sopimus rauhaisasta rinnakkaiselosta ja
kaupankäynnistä. Kaikki tiesivät, että se oli silmälumetta. Täysimittainen sota
alkaisi heti, kun toinen luulisi voittavansa.
Zerkon Ren salasi saapumisensa. Hänen
ykköskomentajansa otti Zanaaqin käskyvaltaansa. Kauaa Zerkon ei siellä tosin
aikonut viipyä. Hän halusi päästä mahdollisimman pian Jäävuonon päässä
sijaitsevaan Lumilinnakkeeseen. Siitä eteenpäin jäätikölle levittäytyi
marauderen syy pitää hallussaan Rex Arcticaa.
Zerkon Ren ei ollut Dyer Morgarin kaltainen
tulisieluinen ja raivokas soturi. Hän ei ollut myöskään Geb Mandan tapainen viileän
terävä ja analyyttinen johtaja. Zerkon oli ennen kaikkea päämäärätietoinen.
Soturina hän määritti itselleen kohteen. Pyrkiessään sitä päin, mikään ei
saanut häiritä. Kaikki muu oli yhdentekevää.
Jäävuono alkoi Zanaaqin kohdalta jatkuen
sisämaahan päin. Se ulottui usean peninkulman matkan jäätikön sisään ja oli
nimensä mukaan umpijäässä. Vuono ei ehtinyt sulaa lyhyen kesän aikana. Sitä
pitkin oli vaikea ja välillä jopa mahdoton kulkea. Vuono oli täynnä erilaisia
ja toinen toistaan suurempia jäärykelmiä. Sen ahtojäät eivät ajelehtineet
mihinkään kuten merellä, vaan olivat jumiintuneet paikalleen kerran siihen
jämähdettyään ja kasvoivat vuosi vuodelta.
Tai siltä se näytti. Itseasiassa jää oli
jatkuvassa liikkeessä. Se työnsi tasaisella tahdilla jäävuoria avoimeen veteen
ajelehtimaan. Useita satoja askelia leveässä Jäävuonossa oli myös paljon siihen
kiinnittyneitä jäävuoria. Vuorten koko vaihteli ja isoimmat kohosivat yli
satojen askelien korkeuteen. Alaspäin kohti merenpohjaa ne levenivät ulottuen kymmenen
kertaa syvempään kuin kohosivat kohti taivasta. Jään liikkeitä osasivat tulkita
vain jäätietäjät. He olivat ainoita muinaisen jäätaidon harjoittajia.
Varsinainen jäätikkö oli vaarallinen kulkea,
ellei ollut syntyperäinen algidere. Eskimoilla oli lumentaju. He vaistosivat
jäätikön liikkeen ja osasivat näkemättäkin kiertää lumen alle piiloon jääneet
railot, joihin astuessaan saattoi pudota valtavaan jääkanjoniin. Tietoisuus
joukkojen siirtojen riskeistä loputtomiin ulottuvalla jäätiköllä oli tuntuvasti
hillinnyt marauderen sotaisuutta. Mammuttiratsastajat olivat syntyneet
jäätikölle. Algideren ja eläimen yhteenlaskettu lumentaju hipoi täydellisyyttä.
Maraudere oli tarvinnut turvallisen
joukkojenkuljetusreitin Lumilinnakkeelta Zanaaqin satamiin. He olivat
raivanneet jäätien vuonon läpi. Näin ei tarvinnut kulkea lainkaan epävakaalla
jäätiköllä. Tie oli leveä ja
helppokulkuinen. Se kulki suoraan jääröykkiöiden läpi. Vain suurimmat jäävuoret
oli kierretty.
Zerkon Ren kiiti eteenpäin koirien vetämässä
reessä. Hän oli kuullut kaiken mahdollisen Rex Arcticasta etukäteen, mutta oli
silti eri asia nähdä ja kokea pohjoinen todellisuus omin silmin. Arctica oli
kova ja koruton maa. Jää ei säästänyt ketään, eikä karttanut mitään. Zerkon Ren
tunsi olonsa kotoisaksi.
Sapelitiikeri oli upea yksilö. Se makasi
kerässä isäntänsä jalkojen juuressa Lumilinnakkeen sisäpihalla. Peto ulottui
miestä makuullakin puolireiteen. Linnakkeen komentaja Kulagan saattoi Zerkonin
sisäpihalle. Kasvattajasoturi komensi valkoisen petonsa liikkeelle.
Sapelitiikeri käveli kuin vaanien ympäri pihaa. Se oli iso eläin. Tiikeri
askelsi kissamaisen pehmeästi ja vaara suorastaan huokui sen liikkeistä.
Sapelitiikeri oli saanut nimensä kaarevista etuylähampaistaan, jotka ulottuivat
kuonon alapuolelle asti.
Se oli jalostettu albiinoista. Tiikeri oli
lähes yhtä valkoinen kuin sitä ympäröivä lumi. Raidoista eläimessä ei ollut
enää merkkiäkään. Sivuportti aukeni ja
orjat vetivät sisään kaulasta sidotun poron. Arka eläin vaistosi pedon ja vauhkoontui
täysin. Sapelitiikeri jäykistyi, mutta ei tehnyt mitään. Kulagan nyökkäsi
soturille. Kasvattaja ärähti käskyn pedolleen, joka luvan saatuaan ampaisi
liikkeelle. Kahdella loikalla se oli poron kimpussa ja riuhtaisi terävillä
hampaillaan valtavan palan lihaa irti poron kurkusta. Saalis kuoli melkein
heti. Poron pää repsotti enää ohuiden lihasäikeiden varassa sen kaatuessa.
Suuri osa kaulasta oli pedon suussa. Kulagan puhui.
”Tuon se tekee vihollisen kurkulle. Ne
koulutetaan odottamaan käskyä. Jalostus toimii. Jokainen sukupolvi on
edeltäjäänsä tappavampi.”
”Piditkö tuloni salassa, kuten käskin?”
”Kyllä, herra. Tärkein mammuttiratsastajien
heimo on tulossa tapaamiseen. Sanovat asian olevan kiireellinen ja tärkeä.
Hoidanko sen itse?”
”Minä hoidan. Salassa. Sen jälkeen järjestät
minut vaivihkaa tiikerisotureiksi koulutettavien joukkoon. Käyn koulutuksen
itse läpi ennen kuin otan komennon.”
”Herra! Ette voi. Tai siis…En epäile
kykyjänne, mutta joka kolmas koulutettava kuolee. Joskus kouluttajat ottavat
silmätikun ja…ja…”
”Minä käyn sen läpi. Sen jälkeen teen siitä
paremman.”
Lumilinnake oli rakennettu hevosen
kokoisista jäämöhkäleistä. Vuonon päässä jäätiköllä oli pieni vuoristo. Sen
seinämät tukivat linnaketta, jotta jäänkierto ei veisi sitä mukanaan. Vuosien
saatossa linnake oli saanut koko ajan uusia ja uusia siipirakennuksia ja oli jo
kunnioitettava kokonaisuus. Siitä jääulapalle päin alkoi vakaan jään alue.
Rex Arctican pintajäätiköt elivät omaa
elämäänsä nopeammalla sykkeellä kuin serkkunsa mannerlaatat. Jään hidas, mutta
väistämätön liike sai aikaan jääjäristyksiä, loi kuiluja ja teki jäätiköllä
kulusta oman taiteenlajinsa. Lumilinnakkeesta alkava jäätikkö oli algideren
kieliseltä nimeltään Ayq, joka tarkoitti suurin piirtein ”siinä pysyy”.
Läntisten valtakuntien yleiskieli oli
levinnyt ympäri Arcticaa, mutta saanut siellä oman muotonsa ja oli yhä täynnä
myös algideren alkukielisiä ilmauksia.
Marauderen palvelukseen pakotetut
jäätietäjät olivat vakuuttaneet Kyrilin Ayq:n vakaudesta. Rodjakin siunauksella
se oli valittu tiikerisoturien koulutuspaikaksi. Muiden sotasuunnitelmien
tavoin myös Ayq oli kärsinyt Vladekin ja Razanin ajan, mutta nyt paikalle oli
tullut Zerkon Ren itsensä Roman II:n valtuutuksella.
Zerkon ja Kulagan odottelivat Ayq:n
reunalla. He olivat pukeutuneet porontaljaan ja hylkeennahkaan pysyäkseen
lämpiminä jäätikkötuulessa. Tuuli ei näyttänyt vaivaavan Thanosia, joka
hyppelehti heidän ympärillään. Vakaakin jäätikkö eli ja se kuului. Jäätikkö oli
aina äänessä: kirskuntaa, kumahduksia ja repeilyä. Kaiken alta alkoi kuulua
tasainen, matalaa rummutusta muistuttava kumina. Hitaasti, mutta varmasti se
muuttui kovemmaksi. Mitään ei näkynyt.
Ääriviivat kasvoivat hitaasti tullessaan
kohti taivaanrannasta. Mammutit olivat valtavia. Isoimmat olivat kolme kertaa
täysikasvuisen miehen korkuisia. Pienemmät olivat naaraita. Ne tulivat takana
poikaset mukanaan. Laumassa oli lähes kaksisataa eläintä, arvioi Zerkon.
Mammutteja peitti tuuhea, miehen kyynärvarren kokoinen, paksu karva.
Mammuttien pään päälle oli sidottu
poikittain miehen reiden vahvuinen ohjaustanko, jonka päällä ratsastajat
seisoivat katsoen menosuuntaan. Tasapainoilevat mammuttiratsastajat eivät
ottaneet tukea mistään. He pysyivät polviaan notkistamalla pystyssä mammuttien
laukatessa täyttä vauhtia.
Tarkkanäköinen Zerkon huomasi, kuinka
ratsastajat ohjailivat mammuttiaan siirtelemällä painoaan jalalta toiselle.
Pienen vuoren kokoinen ratsu noudatti käskyä ja muutti suuntaansa. Koko heimo
oli valtavien mammuttien selässä. Kärjessä kulkevat isot olivat sotamammutteja.
Niillä oli hämmästyttävän pitkät ja kaarevat syöksyhampaat.
Mammutit kantoivat harppuunakeihäillä
varustettuja sotureita. Naiset ja lapset tulivat lauman perässä tai keskellä
omissa telttasatuloissaan. Kaikkien eläinten selkään oli pystytetty teltta
ihmisiä varten. Ratsujensa kokoon nähden mammuttiheimo lähestyi hämmentävällä
vauhdilla. Jää tärisi ja kumisi sen lähestyessä.
Zerkon huomasi lumentajun. Vakaallakin
jäällä oli heikot kohtansa ja mammutilla riitti painoa. Kaksi eläintä kulki
selvästi edessä ja kaarteli välillä varmistaakseen turvallisen reitin. Heimon
jäljestäjät, oivalsi Zerkon. Ratsastajan ja mammutin yhteistyö oli saumatonta.
Välillä oli vaikea päätellä kumpi ohjasi kumpaa.
Jylinä oli melkoinen mammuttien saapuessa
kaksikon luo ja pysähtyessä kuin seinään. Ratsastajilla oli köysi kierrettynä
vyötärönsä ympärille. Sen päähän oli sidottu lasso. Osa ratsastajista heitti
lassonsa puolihuolimattomasti kiinni ohjausrungon päähän ja laskeutui lumen
pinnalle. Myös syöksyhampaita käytettiin.
Yhdestä telttasatulasta laskettiin köysitikkaat, joita pitkin
mammuttipäällikkö Esq tuli alas jäätietäjänsä kanssa. Isäänsä vyötäröön asti
ulottuva tytär seurasi.
Kaikki olivat pukeutuneet hylkeennahkaan ja
turkiksiin, mikä oli Arctican tyypillisin asuste. Lumikansalla oli myös
syvävalaan nahkoja, mutta ne oli varattu koville pakkasille. Päällikön tytär
oli nimeltään disat Gwen. Hänellä oli muista poiketen vaaleat hiukset. Gwen
karkasi Thanosin luo, kun Kulagan esitteli päälliköt toisilleen. Esq meni
suoraan asiaan.
”Tervetuloa Rex Arcticalle, käskijä Zerkon
Ren. Pitäköön yhteistyömme lämpimän. Tenderen cara Sylvia on karannut.”
Zerkonilla ei ollut aavistustakaan, mistä
mies puhui. Esq tuijotti häntä odottavasti.
”Mitä haluat minun tekevän asialle?”
”Tendere on rauhaton. Sulje satamasi ja etsi
cara Sylvia, kun hän yrittää pakoon. Kun cara Crystal karkasi, he päästivät
yötaivaan soturit liikkeelle. Kuolleita tuli liikaa, kun Crystal ei löytynyt.
Tendere ei elä rauhassa ilman Valokuningatartaan. ”
”Entä ellei cara Sylvia löydy?”
Mammuttipäällikkö Esq ei sanonut mitään. Hän
vain pudisti hitaasti päätään ja kääntyi palatakseen. Esq:n jäätietäjä kuiski
vielä ennen poistumistaan.
”Ensin yötaivaan soturit tulevat meidän
kimppumme, mutta eivät ne teitäkään unohda. Pyydän. Etsikää cara Sylvia.”
Kaikkien katse kääntyi. Thanos makasi
hangessa köysi kierrettynä ympärilleen ja huusi kuin syötävä. Disat Gwen
hihitti hänelle ja alkoi kiertää lassoaan takaisin käyttövalmiiksi. Tyttö
kirmaisi isänsä perään. Päästyään jaloilleen Thanos kiskaisi vaatteistaan sinne
piilottamansa pienen tikarin ja syöksyi kohti Gwenin selkää. Zerkon nappasi
häntä kauluksesta kiinni ja paiskasi takaisin hankeen.
Zerkonia eivät mammuttipellejen carat
kiinnostaneet. Hänellä oli tärkeämpää tekemistä. Uusi komentaja halusi aloittaa
mahdollisimman nopeasti opettelun tiikerisoturiksi. Sota häämötti
taivaanrannassa ja Zerkonille oli langennut vastuu sapelisotureiden
johtamisesta.
Seuraavan kuunkierron puolivälissä Zerkon
Ren juoksi muiden alokkaiden kanssa polveen asti ulottuvassa hangessa kuin
viimeistä päivää. Edessään he pitivät ahkioita suojana kuviteltua vihollisen
vasamatulta vastaan. Käskystä he syöksyivät vauhdissa ahkioiden päälle ja
liukuivat hangella. Tätä oli jatkettu jo kolme päivää ja sitä ilmeisesti
jatkettaisiin, kunnes kouluttajat olisivat tyytyväisiä.
He olivat juosseet auringonnoususta laskuun,
joka ei pohjoisessa ollut pitkä aika. Lyhyt ruokatauko edelsi
pimeäharjoituksia. Kierto valosta pimeään ei loppunut kuin pieneksi uniajaksi.
Zerkon katseli auringonlaskua vasten taivaanrantaan asti ulottuvia
soturi-iglurivistöjä. Jokaisella sapelisoturilla oli tiikerinsä kanssa oma
pieni iglunsa. Sotaharjoitukset eivät loppuisi. Niitä varten sapelisoturit
olivat siellä. Pois lähdettäisiin vasta sotaan.
Sapelisoturit olivat Rodjak Sotaisan
hyökkäyksen terävin kärki, jonka Zerkon hioisi loppuun. He hyökkäisivät
marauderen armeijan etujoukkona. Soturit repisivät petoineen aukon vihollisen
puolustukseen. Tiikerit menisivät yli tai läpi mistä tahansa kilpimuurista.
Sapelisoturit eivät pelänneet kuolemaa. He olivat marauderen parhaita
sotureita. Tiikerisoturit kantoivat meriviikinkien väkevintä perintöä:
pelottomuutta ja sokeaa uskollisuutta.
Marauderellä oli jo meriherruus.
Tiikerijoukot saataisiin siirrettyä mihin tahansa. Heidän perässään
hyökkäisivät rämesoturit taisteluhyeenoineen, kun pohjoisrämeillä oltaisiin
valmiita. Massallaan ne vyöryisivät läpi tiikerijoukkojen tekemistä aukoista ja
hakkaisivat kaiken ympäriltään palasiksi. Vasta sen jälkeen tulisi
meriviikinkien varsinainen armeija. Se tuhoaisi loput, mikäli jäljellä olisi
enää mitään. Ylin johto Roman II:ssa oli vahvasti sitä mieltä, että
perinteisten soturien tehtäväksi jäisi luultavasti vain perustaa
miehityshallinto.
Zerkon oli ylpeä tehtävästään. Hän oli
mielessään nimennyt jo sapelisoturit Zerkonin salamoiksi, vaikka tiesi ne
lopulta nimettävän Romanin salamoiksi. Samalla tavallahan Dyer Morgarin oli
käynyt. Hänen erikoisjoukoistaan oli tullut Romanin rottia. Ne liikkuisivat eri
puolilla maanpiiriä hoitamassa Roman II:n määräämiä tehtäviä, joista muut eivät
paljoa tienneet.
Zerkon aikoi suorittaa sapelisotureiden
alokas- ja kokelasajan aivan kuten kaikki muutkin. Vain sillä tavoin hän uskoi
saavansa vääristelemätöntä tietoa koulutuksesta, jota aikoi kehittää. Zerkon
oli jo pistänyt merkille, että koulutus oli liian lumipainotteinen.
Sapelisoturien täytyi sotia myös lumettomalla maalla. Lyhyt kesäaika, jolloin
osa Arcticaa oli tundran peitossa, täytyi hyödyntää tehokkaammin.
Zerkon oli ilmoittanut nimekseen Morgar. Se
ei ollut ainutlaatuinen nimi marauderessä. Hänelle sillä oli aivan erityinen
merkitys. Zerkon ei ollut ikinä päässyt eroon kateudesta, jota oli aikanaan
tuntenut Dyerin miehuuskokeessa saalistaman jättihain takia. Hän oli käynyt
tapahtumaa läpi päässään päivittäin ja alkanut uskoa, että valkoinen jätti oli
itseasiassa ollut hänen oma saaliinsa. Morgar oli jollain tavoin varastanut
hänen kunniansa, eikä sitä voinut antaa anteeksi.
Lumilinnakkeen tiikerisiivet ulottuovat jo
pitkälle jäätikölle kasvaen koko ajan. Satoja orjia rakensi lumilohkareista
lisää tilaa nopeasti lisäntyville tiikereille. Huomenlaivat toivat kiihtyvällä
tahdilla lisää sotureita koulutettaviksi oman petonsa käskijöiksi.
Ensimmäiset tiikerit oli löydetty kaukaa
Etelämeren etelärannikolta. Ne viihtyivät parhaiten alueella, jossa savanni
vaihtui viidakoksi. Hurjimmat pedot olivat olleet albiinoja. Poikkeavan
ulkonäkönsä vuoksi ne olivat joutuneet puolustamaan itseään eniten
lajitovereiltaan.
Yhdellä löytöretkistään Rodjak oli törmännyt
petoihin ja oivaltanut niiden mahdollisuudet. Hänen siipiensä suojissa
sapelitiikereitä oli tuotu ensin Rodjakiin ja myöhemmin Arcticalle, jossa
jalostus oli saatu täyteen vauhtiin. Pedot olivat vahvoja luonnostaan. Ne
sopeutuivat uusiin olosuhteisiin muutamassa sukupolvessa. Terästetty rehuliha
otettiin jalostuksen avuksi. Arcticalla tiikereille kehittyi pakkasia kestävä
talviturkki ja petojen raivo oli lähteä käsistä.
Alkoi sattua kuolemantapauksia. Vain
voimakkaimmat soturit kykenivät enää käsittelemään uutta sotaeläintään. Turhan
moni peto pääsi karkuun jäätikölle ja alkoi muodostaa saalistavia laumoja,
jotka kävivät ihmistenkin kimppuun. Moni soturi tajusi, että sota ei ehtisi syttyä
ennen kuin itse olisi jo liian vanha. Turhautuneet soturit järjestivät
kuolemaan asti kestäviä kaksintaisteluja, vaikka ne oli kielletty.
Marauderen johto ei ollut tehnyt kuolemille
mitään. Se oli vain lisännyt koulutettavien määrää. Olisi aina vain parempi,
että selvinneet olisivat kovimmista kovimpia. Hävikki kuului asiaan. Uutena
komentajana Zerkon Renillä riitti pohdittavaa.
Alokkaat valitsivat oman petonsa vielä
emonsa nisiä imevistä pennuista. Valittu leimautui uuteen isäntäänsä. Kaksikko
kouliintui tappavaksi parivaljakoksi sapelisoturin kokelasajan, joka alkoi, kun
riittävä osaaminen oli opittu alokkaana. Se kesti vähintään niin kauan kuin
pentu kasvoi aikuiseksi.
Emot olivat kaulastaan kahleissa
imettäessään. Oman pennun valintatapa oli vapaa. Osa alokkaista kuvitteli
valitsevansa kissanpentua ja yritti houkutella omaansa äänensävynsä avulla.
Zerkon tuhahteli mielessään moiselle. Suurin osa kävi vain nappaamassa yhtä
pentua niskasta kiinni ja vähät välitti muusta.
Näin Zerkonkin oli ajatellut aluksi toimia.
Turha pelleily sikseen. Hän oli tullut kuitenkin toisiin ajatuksiin. Zerkon meni nisiä imevän pentueen taakse
ja viilsi käsivarttaan. Veri vuosi vuolaasti kertyen pieneksi lammikoksi jäälattialle.
Emo säpsähti, mutta ei tehnyt muuta. Se oli kahlittu kiinni.
Pennut imivät maitoa, mutta veren haju sai
muutaman pään heilahtelemaan. Yksi pennuista nousi ja lähti hoiperrellen vielä
huterojen jalkojensa varassa kohti Zerkonia. Kun se työnsi kuononsa
verilammikkoon, Zerkon nappasi sitä niskasta kiinni.
Hän antoi uudelle aseveljelleen nimeksi Morg
Dyer Morgarin mukaan. Zerkonia miellytti suunnattomasti ajatus, että pääsisi
käskemään ja kouluttamaan tätä. Hän tiesi olevansa lapsellinen, mutta kukapa
asiasta olisi tiennyt mitään. Kohta kokelaaksi siirtyvä Zerkonhan esiintyi itse
nimellä Morgar.
Kesällä ahkio vaihtui kajakkiin. Sen avulla
liikuttiin jääkylmässä merivedessä. Pedot opetettiin uimaan vieressä.
Pohjoisesta kulkeutuvien jäälauttojen välisiä vesiä ylittämällä taitoja hiottiin
huippuunsa. Moni kokelas upposi lopullisesti mustaan veteen. Se kuului asiaan.
Morgar-Zerkon loisti. Laivamatkan meriuinnit kansiharjoitteluineen olivat
tehneet tehtävänsä.
Se ei miellyttänyt kaikkia. Kouluttaja Mino
ei pitänyt Zerkonista. Hän otti tämän silmätikukseen. Se tarkoitti Zerkonille
rankkoja aikoja. Hän sai ylimääräisiä harjoituksia, lisää vartiovuoroja ja
uusia tehtäviä. Zerkon ei valittanut. Hän teki mitä käskettiin ja suoriutui
hyvin. Se ärsytti Minoa vielä enemmän. Hän alkoi määrätä Zerkonille jo
hengenvaarallisia tehtäviä.
Tappaminen piti harjoitella ihmisillä.
Säkkinuket ja pehmustetut tolpat eivät kauaa riittäneet. Maraudere ei
uskaltanut käyttää lumikansaa. Se olisi vaarantanut näennäisen rauhan
asetelman, jonka myötä turhaan sotaan ei kannattanut lähteä sitä oikeaa
odotellessa.
Vankeja laivattiin Rex Arcticalle jatkuvalla
syötöllä. Kaikki taistelukykyiset kelpasivat. Mukaan mahtui metsäviikinkejä,
Morfian palkkasotureita, Dux Malorin ritareita ja Rautavaltakunnan jalkaväkeä.
Kaikki kelpasivat, kunhan miekka pysyi kädessä. Suurin ongelma oli jatkuvasti
saada omat ottamaan vankeja tappamisen sijasta. Läntisissä valtakunnissa rauha
oli suhteellinen käsite. Yksittäiset taistelut olivat jatkuvia, vaikka
kansakuntien tasoista sotaa ei ollutkaan julistettu.
Ennen koulutuksen loppusuoraa jokainen
sapelisoturi joutui läpäisemään odotetun kilpimuurikokeen. Se järjestettiin
jäätikköön rakennetussa amfiteatterissa. Areena oli pyöreä ja halkaisijaltaan
pari sataa askelta. Kokeessa vangeista koottu muutaman kymmenen soturin
suuruinen joukko muodosti kilpimuurin. Tiikerisoturin oli hyökättävä sitä
vastaan petonsa kanssa. Soturi läpäisi kokeen, jos pääsi läpi.
Vangeille kerrottiin, että soturin
tappamalla he voittaisivat vapautensa. Muuten heidät tapettaisiin. Kaikki
tiesivät, että he kuolisivat joka tapauksessa. Ihmisellä on kuitenkin tapana
tarttua raivoisasti pienimpäänkin oljenkorteen. Amfiteatteri oli täyttynyt
muista kokelaista, kouluttajista ja jo valmistuneista tiikerisotureista.
Kilpimuurikokeet olivat tylsällä jäätiköllä mitä parhainta viihdettä. Joka
kolmas epäonnistui.
Morgar-Zerkon ja Morg astuivat sisään
jääareenalle. Kilpimuurissa oli kaksikymmentä ja kolme soturia. He olivat
täysin aseistautuneita. Sotureilla oli suojanaan kilvet ja haarniskat. Aseina
oli miekkoja, kirveitä ja keihäitä. Mino oli pitänyt huolen siitä, että vangit
olivat kokeneita sotureita, eivät pelkureita. Zerkon havaitsi tämän heti.
Kilvet olivat jämäkästi kiinni toisissaan ja oikeassa asennossa. Aseet olivat
valmiina aivan sillä tavalla kuin kuuluikin.
Zerkon Ren tuhahti. Hän ja Morg olivat
valmistautuneet tähän yli vuodenkierron. Morg ärisi Zerkonin vieressä. Se
kiemurteli kissamaisesti valmiina hyökkäämään. Tiikeri jännitti takajalkansa
ollen valmiina syöksyyn. Zerkon tunsi alkukantaista riemua vetäessään miekkansa
esiin.
Morg ampaisi liikkeelle. Peto ei
yrittänytkään käydä muurin kimppuun, vaan loikkasi sen yli. Tiikeri käännähti
salamannopeasti ja hyökkäsi lähimmän soturin kimppuun. Kaikkien katseet olivat
kiinni pedossa, kun Zerkon hyökkäsi kilpimuuria päin. Se ei ollut taistelu. Se
oli teurastus.
Morg teki niin kuin oli harjoiteltu. Se ei
tappanut tai pysähtynyt. Se löi kynsillään ja siirtyi seuraavaan uhriin. Se
leikkasi sapelihampaillaan lihaa kuin ohimennen ja jatkoi. Uhrit eivät
kuolleet, mutta heistä tuli muutamassa sydämenlyönnissä taistelukyvyttömiä.
Zerkon tunki kilpimuurista läpi. Hän heitti
kilpensä pois ja otti kättään roikottavalta soturilta miekan myös toiseen
käteensä. Ensimmäiset vastustajat kävivät päälle. Zerkon taisteli kuten oli
laivalla harjoitellut. Hän hakkasi vastustajiaan kahdella miekalla kuin nämä
olisivat olleet laivan mastoja. Morg oli haavoittanut vakavasti melkein kaikkia
vastustajia ja alkoi tappaa vielä pystyyn jääneitä. Zerkon pääsi läpi.
Se olisi ollut ennätys, jos aikaa olisi
mitattu. Zerkon oli komentanut Morgin viereensä. Parivaljakko huohotti areenan
toisella reunalla katsellen lyötyä vihollista. Viisi soturia oli pystyssä
vahingoittumattomina, puoli tusinaa oli haavoittunut. Loput makasivat
kuolleina. Aikaa ei ollut kulunut kuin korkeintaan viisi kyyneltä. Morg lipoi
verisiä suupieliään. Yleisö osoitti suosiotaan.
Se olisi riittänyt. Tehtävä edellytti vain
kilpimuurin läpi pääsemistä. Se ei silti riittänyt Zerkon Renille. Hän nosti
miekkansa taisteluasentoon ja lähti jäljellejääneiden vastustajien kimppuun.
Zerkon komensi Morgia. Tiikeri oli nopeampi. Se upotti sapelihampaansa
ensimmäisen soturin kimppuun ja melkein kiskaisi tämän pään irti.
Viereinen soturi yritti osua tiikeriin, mutta turhaan. Notkea peto oli
jatkuvassa liikkeessä. Se oli jo tappamassa seuraavaa uhria, kun Zerkon ehti
mukaan. Areenalla soi soturin ja tiikerin verinen riemulaulu. Zerkon ja Morg
näyttivät, kuinka nopeasti ja tehokkaasti voi tappaa. Kumpikaan ei ollut saanut
pintahaavaa vakavampaa vammaa, kun se oli ohi.
Suosionosoitukset olivat myrskyisät. Mitään
näin täydellistä sotataitoa areenalla ei ollut vielä nähty. Zerkon paistatteli.
Hän nosti molemmat miekkansa pystyyn ja kääntyili ympäriinsä. Zerkon pysähtyi
tuijottamaan Minoa. Hän osoitti kouluttajaansa komentaen Morgia.
Tiikeri syöksähti liikkeelle ja loikkasi
kevyesti korkeuksiin saaden katsomon reunan käpäliensä alle. Se singahti
eteenpäin ottaen Minon kaulan leukojensa väliin. Amfiteatteri mykistyi. Mitään
tällaista ei ollut ikinä tapahtunut. Peto jähmettyi paikalleen.
Morgar-Zerkon käveli korostetun hitaasti.
Hän pysähtyi Minon ja Morgin kohdalle. Hiljaisuus oli rikkoutumaton. Kaikki
tiesivät, miten Mino oli rääkännyt Zerkonia. Tämä karjaisi käskyn. Morg irrotti
otteensa ja hyppäsi takaisin areenalle. Tiikeri asettui isäntänsä viereen.
Zerkon Ren tuijotti Minoa muutaman
sydämenlyönnin ajan. Yllättäen hän kumarsi syvään ja käveli pois. Mino hymähti.
Tiikerisoturi ei pelännyt, eikä tuo kokelas vielä tiennyt, mikä tulisi olemaan
viimeinen koe.
Morgar-Zerkonin koulutus oli sinettiä
vailla. Pedon ja soturin yhteistyö oli sulautunut yhdeksi. Rex Arcticalla oli
luotu uusi sodankäynnin keino: sapelisoturi, jota kutsuttiin myös
tiikerisoturiksi. Vaikka nimi oli tavallaan paljastava, ei se silti kertonut
millaista voimaa uusi taistelija kantoi. Zerkon oli ylpeä uudesta voimastaan.
Se olisi pysäyttämätön. Zerkon oli ylpeä itsestään. Zerkon oli ylpeä Morgista.
Viimeisen kokeen jälkeen Lumilinnake jäisi
taakse. Huhuja loppukokeesta oli riittänyt. Pohdintoja oli ollut enemmän kuin
riittävästi. Kokeneet soturit eivät suostuneet kertomaan. Yllätys oli osa
koetta. Zerkon ja monet muut esittivät välinpitämätöntä. Tulkoon loppukokeessa
vastaan mitä tuli, hän selviäisi siitä.
Arvailu ja juoruilu ei kuulunut
tiikerisoturille. Koe oli amfiteatterissa. Sinne mentiin yksi kerrallaan.
Zerkonia ei pelottanut, mutta hän oli utelias. Mikään ei voisi pysäyttää häntä
ja Morgia. Zerkon käveli keskelle areenaa tiikeri vierellään. Aseet oli otettu
pois. Kaikki kouluttajat olivat katselemassa. Mino nousi pystyyn ja antoi
viimeisen käskyn.
”Kurista tiikerisi hengiltä.”
Se oli pahempaa kuin Zerkon oli odottanut.
Se ei mitannut lihan voimaa. Se mittasi hengen voimaa. Kaikki kokelaat olivat
kokeneet saman. Tiikeri oli kasvanut leikkisästä pennusta aikuisuuteen heidän
kanssaan. Ahtaissa soturi-igluissa kissat olivat nukkuneet heidän kyljessään
pimeinä ja kylminä öinä.
Pentujen kanssa oli ollut pakko leikkiä. Se
oli kissan luonne. Se oli tapa kasvattaa kissapeto. Nyt testattiin
tärkeysjärjestystä: tehtävä vai tunteet. Samalla testattiin hengen voimaa.
Tappo piti tehdä käsin. Tiikeri piti tappaa hitaasti silmästä silmään, ei iskemällä
miekalla. Nyt koeteltiin tahdon lujuutta. Oliko soturi tarpeeksi kova vai ei.
Zerkon Ren ei epäröinyt. Hän kietoi kätensä tiikerinsä kaulan ympärille.
Morg oli tuntenut samat kädet ympärillään
satoja ja taas satoja kertoja. Samat kädet olivat rapsuttaneet sitä satoja ja
taas satoja kertoja. Tiikeri oli tottunut käpertymään noiden käsien lämpimään
väliin kylmässä iglussa. Ne olivat osa Morgia. Kissapeto kääntyi selälleen ja
alkoi kehrätä. Se oli kumeaa ja tyytyväisyyttä henkivää hurinaa.
Morg tunsi otteen kaulansa ympärillä
tiukkenevan. Samalla se huomasi emoisän siirtävän vartaloaan päälleen. Se ei
ollut tavallista, mutta ei myöskään yllättävää. He kisailivat usein. Tiikerillä
oli niin hyvä olo, että se ei viitsinyt aukaista silmiään.
Morg rentoutui nopeasti. Zerkon siirsi
ruumiinsa sen isojen käpälien väliin. Tässä asennossa tiikeri ei pääsisi
repimään takajaloillaan hänen vatsaansa auki. Zerkon alkoi kuristaa. Lujaa.
Morg havahtui. Se ei saanut vedettyä enää henkeä. Zerkon puristi sen kaulaa
kaikilla voimillaan. Peukalot painuivat henkitorveen. Tiikeri rimpuili. Zerkon puristi tietäen
henkensä rippuvan siitä. Morg vauhkoontui, mutta ei saanut itseään irti. Zerkon
oli ehtinyt lukita otteensa.
Morg alkoi tukehtua. Se tuijotti
epäuskoisena isäntäänsä. Tiikerin vaistojen mukaan tämä oli emo. Eikä
kuitenkaan ollut. Happi ei kulkenut. Se menetti voimiaan. Rimpuilu alkoi
hiipua. Zerkon vilkaisi tiikeriään silmiin. Soturi aisti eläimen epäuskon.
Soturi tunsi tekevänsä raukkamaisen teon. Zerkon epäröi sydämenlyönnin ajan. Se
riitti. Morg sai lyötyä isäntäänsä toisella etukäpälällään. Pedon kynnet
kouraisivat toisen silmän pois Zerkonin päästä.
Tuska iski kuin salama. Zerkon hätkähti.
Morg sai tilaisuuden toiselle käpälälleen. Isku riuhtaisi irti Zerkonin
toisenkin silmän. Jäljelle jäi vain verinen kuoppa. Zerkonin pää oli tulessa.
Hän puristi kouristuksenomaisesti Morgin kaulaa. Zerkon tajusi tuskankin läpi
kuolevansa saman tien, jos peto pääsisi vapaaksi.
Soturi karjui suoraa huutoa kuristaen
kaikilla voimillaan tiikeriään. Mies ja peto lukittuivat toisiinsa. Tuska oli
sanoin kuvaamaton, mutta Zerkon tunsi Morgin rimpuilun alkavan heiketä.
Mino pudottautui katsomosta areenalle. Hän
veti miekkansa esiin ja käveli kohti veristä lihakasaa. Tiikeri oli kuollut.
Soturi makasi selällään petonsa päällä raskaasti huohottaen. Morgar-Zerkonin
kasvoja ei erottanut virtaavan veren alta. Veri valui valkoisen tiikerin
turkille värjäten sitä vauhdilla punaiseksi. Asia oli selvä. Koe oli läpäisty,
mutta silmätön soturi oli hyödytön. Tämä ei tarvinnut uutta tiikeriä. Tai
henkeään. Mino kohotti miekkansa.
Huuto pysäytti hänet. Komentaja Kulagan
riensi paikalle. Hän paljasti Zerkon-Morgarin todellisen henkilöllisyyden.
Kulagan pelasi varman päälle. Luultavasti Zerkon tapettaisiin joka tapauksessa,
mutta oli parempi saada asialle varmistus pääkaupungista. Zerkon oli sentään
suoraan Roman II:n alainen sisäpiiriläinen. Hänen haavansa poltettiin umpeen ja
lääkittiin hauteilla. Tuskia helpotettiin kuolonjuurella.
Zerkon makasi omassa pimeydessään. Hän oli
päättänyt tappaa itsensä. Kulagan oli kuitenkin pitänyt huolen siitä, että
huoneessa ei ollut aseita. Hän odotti sanaa Roman II:sta. Zerkon päätti hankkia
tikarin Thanosin avulla. Päämäärä ja keinot sen saavuttamiseksi olivat
selvillä. Enää piti vain odottaa.