ENNEN LUCREZIA
19 Renatan oppitytöt
He olivat
kokoontuneet isoon kammioon, joka oli osa Keskuspalatsin laajaa
kellariverkostoa. Renata katseli uusia vakoojakokelaitaan, joista muodostuisi
Kahden helmen sisarkunta. Lucrezian lisäksi paikalle oli haalittu eri puolilta
maraudereä parikymmentä nuorta kaunotarta. He silmäilivät toisiaan arvioiden.
Ei ollut vaikea arvata, miksi juuri heidät oli kerätty kokoon.
Itse kuulun Geb
Mandan meritietäjä Renata Zen oli valinnut heidät. Osa naisista tai oikeammin
tytöistä pelkäsi. He olivat vielä neitsyitä. Suurin osa oli jo ammattilaisia.
He ihmettelivät kenet heidän pitäisi tyydyttää näin suuren vaivan jälkeen.
Osa, Lucrezia
mukaan lukien, haaveili pääsystä hallitsijan naistentaloon, vaikka Roman II:n
mieltymyksistä ei tiedetty mitään. Tosin usein hallitsijan naistentaloon ei
valittu, vaan sinne kasvatettiin pienestä pitäen. Renata Zen piti heille
avauspuheensa.
”Teidät on valittu!
Te joudutte kulkemaan pitkän tien. Se matka on vaarallinen ja osa teistä
luultavasti kuolee. Osa saattaa joutua kidutetuksi. Sitä varten te saatte
myrkkypussit suuhunne. Teitä ei odota pelkästään kunnia, jos te selviätte
loppuun asti. Teitä odottaa myös vauraus ja paikka hovissa. Te saatte
marauderen aatelisarvon. Se periytyy teidän jälkeläisillenne, jos te sellaisia haluatte
synnyttää. Teidän tienne on kuljettu loppuun, kun te olette vielä
siemennysiässä. Sitä ennen te synnytätte vain, jos teidän tehtävänne sitä
vaatii. Teistä tulee marauderen salainen ykkösnyrkki tulevassa sodassa. Teistä
tulee vakoojia. Te muodostatte vakoojarenkaana toimivan sisarkunnan.”
Alkuhämmennyksen
jälkeen Renata selitti heille paljon muutakin. Apiarin assassiinien edustaja
tulisi opettamaan heille piiloutumista, naamioitumista, hämäystä ja eri
tavoilla tappamista. Sen lisäksi salamurhaajakillan pahin ja ainoa kilpailija
Venenare lähettäisi oman asiantuntijansa.
Hän kertoisi heille
erilaisista myrkyistä. Niiden valmistamisesta ja käyttämisestä. Myrkyistä,
joilla voisi nukuttaa, tappaa, halvaannuttaa tai tehdä ihmisen lihalle ja
hengelle oikeastaan melkein mitä tahansa.
Venenaren alkuperä
oli salaperäisessä Suistossa. Kukaan ei hallinnut myrkkyjä yhtä hyvin kuin
suistolaiset. Apiarin assassiineista tiedettiin hyvin vähän. Tuskin heillä oli
nimestään huolimatta kovin suurta sidettä Apiariin. Assassiinit olivat
salamurhaajasolujen verkosto ympäri tunnettua maanpiiriä ja kenties sen
ulkopuolellakin.
Apiarin
assassiinien johtajaa pidettiin maailman vaarallisimpana miehenä, jos hän nyt
edes oli mies. Tarkempia tietoja vain arvailtiin. Monet eivät uskoneet koko
johtajan olemassaoloon. Killat myivät
palveluitaan kovalla hinnalla. Hyvin harvoin osaamistaan. Renata ei suostunut
kertomaan, miksi osaaminen oli nyt saatu ostettua. Hän vain korosti tilaisuuden
ainutlaatuisuutta. Lopuksi Renata kertoi,
miksi juuri heidät oli valittu. Mikään muu tieto ei olisi saanut tyttöjä ja
nuoria naisia tarkkaavaisemmiksi.
”Usein valtaa
käyttävät vanhat tai ainakin keski-ikäiset miehet. Sellaiset ovat yleensä myös
valtaistuinten lähellä silloinkin, kun sillä istuu kuningatar. Vallan huipulla
olevat eivät ole tyhmiä, vaikka siltä joskus vaikuttavat. Heidän heikkokohtansa
on jalkojen välissä. Se on myös tie yläpäähän, jossa on tietoja, joita me
tarvitsemme. Sen tien te opettelette kulkemaan. Ei liene suuri salaisuus, miten
minä pääsin ensimmäisenä naisena meritietäjäksi. Otan itse vastuun osasta
koulutusta. Nyt teidän on aika tavata turskat.”
Turskia oli yhtä
paljon kuin naisiakin. Kukaan ei silti saanut omaansa, vaan tarkoitus oli
vaihdella. Vanhimmat turskat näyttivät hoippuvan jo haudan partaalla. Nuorimmat
olivat vielä keski-ikäisiä, mutta isoine vatsoineen poikkeuksellisen lihavia.
Renatalla oli tapana korostaa, että koulutus ei saisi olla liian helppoa. Se
kostautuisi.
Turskat tiesivät,
mistä oli kyse. Heidän miellyttämisestään. Naiset arvasivat sen miesten
itseriittoisista ja irstaista ilmeistä. Lucrezia katseli turskia vailla
tunteita. Hän oli tottunut hoitelemaan pahempiakin. Sen sijaan muutama
neitsyistä antoi ylen.
Apiarin
assassiinien edustaja oli verhonnut kasvonsa. Ääni oli sukupuoleton, mutta
vakoojakokelaat olivat silti vahvasti sitä mieltä, että hän oli mies.
Assassiini oli opettanut paljon tappamisesta ja vahingoittamisesta. He olivat
oppineet myös kiduttamaan tarvittaessa. Kätkeytyminen, hämääminen ja
näytteleminen olivat tulleet tutuiksi.
Moni heistä olisi
kyennyt huijaamaan jo perhettään, jos heillä sellainen olisi ollut. Suurin osa
vakoojakokelaista oli löydetty naistentaloista. Neitseet oli ostettu köyhiltä
vanhemmilta. Kaksi aatelissyntyistä oli otettu pakolla. Heitä kaikkia yhdisti
vain poikkeuksellinen kauneus, jonka Renata valjastaisi käyttöönsä.
Venenaren opastaja
oli naamionsa takana luultavasti nainen, mutta varmuutta siitä ei saatu.
Kokelaille oli uusi asia, että monet myrkyistä toimivat pieninä annoksina myös
lääkkeinä. He tajusivat pystyvänsä huumaamisen, vahingoittamisen ja tappamisen
lisäksi myös parantamaan. Se oli hämmentävää.
Assassiinit ja
Venenare olivat verivihollisia. Renata oli järjestänyt aikataulut huolellisesti,
jotta nämä eivät kohtaisi toisiaan. Kerran ne pettivät. Harmaahuppuinen ja
viittainen Apiari katseli liikkumatta salin toiselle puolelle. Mustiin
pukeutunut Venenare tuijotti vastaan oman naamionsa suojasta. Tunnelma oli
painostava kuin sää ukkosen edellä. Kokelaat pelkäsivät salaman iskevän.
Jotain yllättävää
tapahtui. Venenare kallisti päätään ja kokelaat aistivat huvittuneen
hymähdyksen. Hahmo taikoi kaapunsa alta punaisen dolorosan, pudotti sen
lattialle ja käveli pois. Apiari ei liikahtanutkaan. Myöhemmin kokelaat
ihmettelivät sekä elettä että kukan väriä. Punainen dolorosa viittasi
rakkauteen, musta olisi toiminut symbolina toiselle vahvalle tunnetilalle eli
vihalle. Toisaalta värien merkitysten tulkinnat olivat yhtä moninaisia kuin itse
rakkauskin.
Lucrezialla ei
ollut ongelmia turskien kanssa. Touhuaminen oli vanhaa ja tuttua. Hänestä tuli
pian Renatan apuopettaja. Nuoremmille kokelaille turskat olivat aluksi
kauhistuksen lähde. Siitä päästiin yli kärsivällisellä tekemisellä. Neitsyille
alkujärkytys oli poikkeuksellisen rankka, mutta hekin tottuivat nopeasti.
Vaikeinta oli
niillä, jotka olivat jättäneet entiseen elämäänsä jonkinlaisen sulhasen.
Renatan ja Lucrezian selitykset vain kasvattivat ikävää. Lopulta pari pahinta
itkijää piiskattiin. Jälkiä ei tietenkään jätetty. Renata ilmoitti vastedes
käyttävänsä ruoskaa, ellei typerä tihrustaminen loppuisi.
Renata selitti,
kuinka liha vanheni. Halut olivat jäljellä, mutta kalut eivät pysyneet kovina.
Ei voitu noudattaa totuttua tapaa, vaan laukeaminen piti saada aikaan muilla
keinoin. Renata näytti Lucrezian kanssa seikkaperäisesti turskien herkät
alueet. Peräaukon eroottisuus oli monelle uusi asia, varsinkin kun se koski
kaikkia, eikä vain toisista miehistä pitäviä.
Kokelaat oppivat
hyväilemään, sormeilemaan ja nuolemaan miesten eri ulokkeita ja aukkoja. Monet
turskat elivät elämänsä tähtihetkiä, mikä näkyi jatkuvassa rehvastelussa ja
alentuvassa kielenkäytössä kokelaita kohtaan. Viimeisenä perusasiana tuli
törkypuhe.
Se oli kaikille
vaikeaa. Rumien puhumisesta ei oikeastaan tullut aluksi yhtään mitään. Jopa
Lucrezia oli hämillään haasteen edessä. Tarkoitus oli kuiskailla härskejä
turskan korvaan samaan aikaan, kun tyydytti miestä käsin tai antoi hänen tehdä
tehtävänsä. Renata jopa näytti itse esimerkkiä. Turskasta tuli tyytyväinen,
Renatasta ei.
Kokelaat eivät
kerta kaikkiaan kyenneet tuottamaan törkypuhetta menemättä lukkoon. Lopulta
Renata hermostui. Hän haetutti Roman II:n öisiltä kaduilta muutamia alan
vanhimpia ammattilaisia. Sellaisia, joita ei enää huolittu edes
naistentaloihin.
Renata juotti
vieraansa ensin humalaan. Sen jälkeen hän yllytti känniset katuhuorat kertomaan
törkyisimmät muistonsa. Ne hämmensivät häntä itseäänkin. Kokelaat eivät
tienneet, mitä ajatella. Sehän oli vain puhetta, mutta…
Arvon vieraiden
sammuttua leilit annettiin kokelaille. Renata odotti nousuhumalaa. Ilmapiirin
kohottua hän komensi turskat sisään.
”Seuraavaksi
tutustutte ruoskaan tai kuiskitte kuulemaanne herrojenne korviin. Nyt!”
Lucrezia sai
ensimmäisenä langan päästä kiinni, joskin hapuillen. Hän otti käyttöönsä omat
kokemuksensa. Turska oli yksi haudan partaalla vaappujista. Lucrezia sai ukon
laukeamaan ikään kuin tämä olisi ollut kosketusherkkä nuori mies. Muut tulivat
hitaammin perässä.
Lucrezia oppi
kuiskaillen löytämään turskien perversiot. Ukot nytkähtivät, kun sanat osuivat
himon ytimeen. Ilmiö sai Lucrezian pohtimaan hengen suhdetta lihaan. Kumpi
oikeastaan oli voimakkaampi?
Ei kulunut kauaa,
kun kaikki turskat olivat korviaan myöten rakastuneita Lucreziaan. Koulutus
alkoi törkypuheenkin osin olla loppusuoralla. Renata kutsui vielä naistentalon
emäntiä täydentämään keinovalikoimaa kummallisimpien halujen osalta. Tässä
vaiheessa kokelaat enää kikattivat asioille, joita olisivat aiemmin
kavahtaneet.
Nuoret naiset
olivat tienneet jo pitkään, mikä olisi viimeinen testi. He olivat ajautuneet
moniin kiistoihin suosikeistaan. Ne ratkaistiin viime kädessä arpomalla.
Lucrezialle asialla ei ollut niin väliä. Hän tyytyisi siihen, mikä muilta jäisi
jäljelle. Lopulta koulutuksen viimeinen päivä koitti. Renata tuli saliin
auringon noustessa.
”Yhteinen matkamme
on ollut pitkä. Te olette kulkeneet sen pää pystyssä ja minä olen teistä ylpeä.
Enää on jäljellä viimeinen koe. Suorittakaa se ja teistä tulee jäseniä Kahden
helmen sisarkuntaan. Teillä on aikaa auringonlaskuun ja voitte vaikka halutessanne
vaihdella. Minä en välitä, kunhan otatte omanne. Huomenna jaan ensimmäiset
tehtävänne.”
Kokelaat kaivoivat
esiin tikarinsa ja lähtivät tapaamaan turskiaan viimeisen kerran. Tätä päivää
he olivat odottaneet. Kaikki nöyryytys, ylimielisyys, turha kipu, rehvastelu,
arvostelu ja vähättely! Kaikki alistaminen, sylkeminen, virtsaaminen ja
laukeaminen! Kaikki! Loputon ja voimaton alistuminen. Viha, joka oli kertynyt.
Halveksunta, joka oli kertynyt. Turskien oli aika maksaa.
Seuraavana päivänä
palvelijat siivosivat verta ja lihaa kokonaisen päivänkierron.
Lucreziasta oli
tullut Renatan lempikokelas. Hän otti uudet sisarensa vastaan kahden kesken
kammiossaan. Oli parempi, että sisaret eivät tienneet toistensa tehtävistä.
Renata oli käynyt Lucrezian suhteen pitkän sisäisen kamppailun. Tunteidensa
puolesta hän olisi halunnut pitää Lucrezian turvassa lähellään. Vaikein tehtävä
piti silti antaa parhaalle. Lucrezia oli lajissaan ainutlaatuinen. Muut eivät
päässeet lähellekään.
”En sano tätä
mielelläni, mutta sinä lähdet Vihersaarelle ja yrität Dux Maloriin.”
Ritareiden Dux
Malor oli aina ollut valloittamaton linnake. Sen kehien läpi muilla ei ollut
asiaa. Malor oli läntisten valtakuntien voimakkain sotamahti. Vasta
huomenlaivojen myötä meriviikingit olivat kyenneet haastamaan sen ylivallan.
Vihersaari oli
ritarikaupungin hallinta-aluetta ja Dux Malor samalla läntisten valtakuntien
tunnetuin vakoilukeskus. Siellä kiinni saadut vakoojat murrettiin. Kun henki
oli tyhjennetty pahamaineisissa tornikellareissa, rääkättiin lihaa. Jäännökset
ripustettiin varoitukseksi kehämuureille. Yleensä ne vielä nytkähtelivät.
Dux Malorin omaa
vakoojaverkostoa sanottiin aukottomaksi ja sitä verrattiin hämähäkin seittiin.
Ainakin se toimi. Dux Malorissa oltiin aina muutama askel muita edellä ja sen
omat voimatoimet tulivat lähes poikkeuksetta yllätyksinä.
Malorin vakoojia
kutsuttiin hämähäkeiksi, eikä heistä paljoa tiedetty. Verkoston päällikkö
tunnettiin nimellä Chiron. Hän oli salaperäinen hahmo, jonka todellista henkilöllisyyttä
usein arvuuteltiin. Toiset pitivät häntä maailmaa kiertävänä kauppiaana, toiset
yhtenä sotaherttuoista. Osa kuvitteli hänen olevan nainen, osa oli sitä mieltä,
että Chiron oli jonkinlainen neuvosto.
Sotaherttuoiden
kansoittamaan Hovilinnaan kukaan ei ollut päässyt soluttautumaan. Yleensä
yrittäjät jäivät viimeistään kiinni yrittäessään päästä sille Aranean
jokisaarelle, jossa linna sijaitsi. Lucrezia kuunteli Renataa rauhallisena ja
muisteli omia kokemuksiaan kotona ja Roman II:ssa. Häntä ei edes
hermostuttanut.
”Älä yritä
saarelle, Hovilinnasta puhumattakaan. Olemme menettäneet liian monta sillä
tavalla. Sinut esitellään yhdelle sotaherttuoiden kamariherroista. He eivät asu
saarella, mutta käyvät usein Hovilinnassa. Sellainen kontakti olisi läpimurto.
Tee tarvittaessa lapsi hänen kanssaan.”
Roman II:ssa oli
palatseja ja soturipäälliköitä. Dux Malorissa olisi ritareita ja linnoja.
Vihdoinkin! Lucrezia hymyili herttaisesti. Hän malttoi tuskin odottaa.