ENNEN LUCREZIA
17
Kaamoksen lapsi
Marauderen saaren pohjoisrannikko oli karua
seutua. Siellä asuvat saivat kokea pohjoisen ilmaston ankaruuden
kokonaisuudessaan. Kesät olivat lyhyitä ja talvet pitkiä. Kaamos, joka saattoi
kuluvan vuodenkierron seuraavaan, oli pitkä ja synkkä. Aurinko pysyi monta
kuunkiertoa piilossa taivaanrannan takana, eikä suostunut näyttämään lainkaan
kasvojaan.
Miehet selvisivät kaamoksesta Odinin
lekalla, jota poltettiin itse. Kesä oli kuljettu kalassa ja riistan pyynnissä.
Se riitti päteväksi syyksi tauottomaan ryyppäämiseen. Loput tekemiset jätettiin
naisille, jotka pitivät kodit pystyssä, miten parhaiten taisivat.
Lucrezia syntyi perheensä iltatähdeksi. Isä
hakkasi humalassa vaimonsa hengiltä pian synnytyksen jälkeen. Lucrezialle ei
jäänyt mitään muistikuvaa äidistään.
Hänen kaksi veljeään hautasivat äidin
takapihalle kaivamaansa monttuun. Isä oli liian humalassa auttaakseen tai
oikeastaan enää edes välittääkseen koko asiasta. Hautaa ei merkitty mitenkään.
Lucrezia istutti varttuessaan kukkia eri puolille savista pihaa yrittäen
arvata, missä kohtaa äiti lepäsi.
Hän oli poikkeuksellisen kaunis jo tyttönä
tietämättä sitä itse. Lucrezian hiukset olivat niin vaaleat kuin ihmiselle
saattoi kasvaa. Ne kehystivät kuin aurinko hänen kasvonsa korkeine poskipäineen
ja säväyttävine piirteineen. Lucrezia oli kuin kedon kaunein kukka, mutta
keskellä tunkiota. Tytön silmät suorastaan hohkasivat vihreinä. Hänen
kasvaessaan ja menettäessään lapsen pyöreyttään kasvot vain kapenivat korostaen
niiden kauneutta. Nenä ei ollut nykerö, eikä kyömy. Sen muoto oli kuin
joutsenen sirous.
Naapurin täti palkattiin hoivaamaan perheen
iltatähteä, kunnes hän oli riittävän vanha tulemaan itse toimeen. Itsensä
lisäksi tyttö sai luvan pitää huolen isästään ja veljistään. Ruoanlaitto ja
siivous, mikäli sitä ylipäätään tehtiin, lankesi hänelle. Se oli silti vielä
Lucrezian lapsuuden onnellisinta aikaa.
Perhe tai se, mitä siitä oli jäljellä, asui
ankean vuonon perukoilla. Kalastajien taloja oli puoli tusinaa. Sitä ei oikein
kehdannut nimittää edes kyläksi. Sään runtelemien mökkien keskellä ei ollut
kauppaa tai kievaria. Tavaroita vaihdettiin toisia vastaan. Mökkien rahvaalla
ei juuri muuta varallisuutta ollut. Vähäiset rovot säästettiin
kaamospelaamiseen.
Kylän miehet olivat kautta aikain käyneet
ryöväämässä vaimoina pitämänsä naiset läheisiltä saarilta, joilla asiat olivat
vielä huonommin. Kaamoksen aikana ryyppääminen tapasi lähteä käsistä. Miehet
kokoontuivat lekaleilien kanssa vuorotellen toistensa mökkeihin heittämään
noppaa. Voitot keräsi yleensä se, joka malttoi pysyä selvimpänä.
Ne kasaantuivat. Voitoilla oli helppo
korottaa itselleen lisää mammonaa. Voittaja kahmi tavallisesti itselleen kylän
kaikki varat jo ensimmäisen kaamoskuunkierron aikana. Kuparinpalasensa
noppamestari piilotti odottamaan kevättä, jolloin pääsisi tuhlaamaan ne
isompaan kylään. Muuten niistä olisi joutunut tappelemaan. Seuraavaksi
pelattiin naisista.
Lucreziasta tuli panos ennen kymmenettä
syntymäpäiväänsä. Tyttö oli jo silloin niin kaunis, että yö hänen kanssaan
vastasi viittä Lenan kanssa vietettyä. Toiseksi kauneimpana pidetty Lena oli jo
14 ja heistä olisi voinut tulla ystäviä ilman Lucrezian kauneutta. Kylän muut
naiset ja pikkutytöt Lenan johdolla olivat kasvavalle kaunottarelle liian
kateellisia kyetäkseen kohtelemaan häntä ystävänään.
Lucrezia puunasi päivät kotimökkiään ja
syötti perheensä kolmea miestä. Yöt kuluivat kolmikon pelivelkoja lunastaessa.
Se oli sattunut aluksi niin paljon, että tyttö oli itkeä tihrustanut päivät.
Isä oli antanut hänelle selkäsaunoja isku kyyneleestä periaatteella pitäen sitä
kovin nokkelana, kunnes vollottaminen oli loppunut.
Lucrezia pyysi, ettei häntä annettaisi
mökkirykelmän kahdelle pahimmalle miehelle. Kumpikaan ei tyytynyt pelkkään
tavalliseen touhuamiseen, vaan molemmat halusivat satuttaa. Ei toki niin
paljoa, että siitä olisi jäänyt jälkiä, mutta riittävästi saadakseen tytön
itkemään.
Isä oli suuttua uudestaan. Pitäisikö hänen
noppia heittäessään miettiä, kenelle häviäisi ja kenelle ei. Naurettava ajatus.
Hän pelasi voittaakseen. Aina se ei vain onnistunut. Lopulta isä nauroi
ilkeästi. Sattumalle piti jättää sijaa ja sillä hyvä.
Lucrezia pakeni kuvitelmiinsa. Kerran
kiertävä tarinankertoja, joita joskus eksyi jopa heidänkin vuononsa perukoille,
oli kertonut satuja prinsseistä ja prinsessoista mahtavissa linnoissaan. Tyttö
alkoi rakentaa mielessään omaa linnaansa ja kuvitteli itselleen kauniita
vaatteita, vaikka ei ollut sellaisia nähnytkään.
Tarinanikkari oli kuvaillut ties mitä
satumaailmaansa: ritareita, hevosia, koruja, tanssijaisia, timantteja, loistoa
ja niin edelleen. Linnan väki nukkui prameissa sängyissä, eikä oljilla
lattialla. Lucrezia antoi mielikuvituksensa lentää, kun humalaiset miehet
ähelsivät hänen päällään.
Eräänä kesänä, kun miehet olivat lähteneet
pyyntiin harppuunoineen ja verkkoineen, Lucrezia näki Lenan oksentelevan. He
eivät olleet ystäviä, mutta muitakaan ikätovereita ei kummallakaan oikeastaan
ollut. Kuoleminen sairauksiin oli tavallista, koska syrjäseudulla ei ollut
parantajia. Lucrezia yritti kysyä voisiko auttaa, mutta sai vastaansa liudan
kirouksia.
Seuraavana talvena Lenan maha kasvoi.
Lucrezia tiesi, että siellä olisi vauva. Muuta hän ei sitten lastensaannista
tiennytkään. Omasta jalkovälistä oli valunut aluksi verta, mutta se oli
loppunut samaa tahtia kuin kipu oli kerta kerralla hellittänyt.
Lenan arvo palkintona laski raskauden takia.
Samalla Lucrezian nousi, koska hän oli ainoa jäljellä oleva nuori nainen. Jos
joku olisi kertonut tytölle, että tämä oli vielä lapsi, hän olisi ottanut sen
pilkkana.
Erään kerran Lenan mies oli niin humalassa,
että Lucrezia tiesi pääsevänsä helpolla, vaikka oli päätynyt hänen
palkinnokseen. Nopat olivat olleet suosiollisia ja mies oli voittanut hänet
kolmeksi yöksi. Mies ei edes päässyt hänen päälleen ennen kuin sammui oljille
voittonsa viereen.
Lucrezia tunsi silti jotain tahmeaa
jalkojensa välissä ja pelästyi. Oliko hän sairas? Tyttö tutki itseään lyhdyn
luomassa vähäisessä valossa, kun huomasi Lenan tuijottavan vahingoniloisen
näköisenä.
”Kohta sinäkin olet tiineenä ja näytät
tältä. Katsotaan sitten, monenko yön arvoinen olet.”
Lucrezia pelästyi. Hän oli nähnyt yhden
synnytyksen, eikä halunnut samaa. Tyttö uteli mökkien muilta naisilta asiasta
ja oppi vihdoin, mitä on olla nainen. Isä ei suostunut ymmärtämään. Laiskottelu
ei tullut kysymykseenkään. Pelivelat oli maksettava. Veljien katsellessa hän
repi tytön vaatteet pois ja antoi kunnon löylytyksen paljaalle pyllylle.
Isä ei voinut olla huomaamatta Lucrezian
orastavia naisellisia muotoja. Ei ollut tapana sekaantua omiin lapsiinsa.
Kaikki tosin tiesivät, että moista tapahtui. Muutama päivänkierto myöhemmin
Lucrezia palasi aamulla kotiinsa velkayön jälkeen. Isä oli lietsonut itsensä
lekan avulla heti aamusta mistään muusta piittaamattomaan kiimaan ja humalaan.
Hän ei puhunut mitään. Isä vain heitti
tyttärensä muitta mutkitta oljille ja raiskasi uhrinsa. Päivän peli oli
naapurimökissä. Isä nosti puhumatta housunsa, otti leilinsä ja lähti. Lucrezia
oli huomannut jo aikaa sitten veljiensä katselevan itseään samanlainen kiima
silmissään. Jos hän jotain miehistä huomasi, niin sen.
Isän läsnäolo oli pidätellyt nuoriksi
miehiksi kasvaneita veljiä. Vaihtoehtoja ei tuskin kylää muistuttavassa
mökkirykelmässä paljoa ollut. Vihdoin oli tullut poikien vuoro. He molemmat
menettivät poikuutensa siskolleen. Tytön voimattomat estelyt eivät veljiä
kiinnostaneet.
Lucrezian elämä muuttui. Yöt piti maksaa
pelivelkoja ja päivät tyydyttää isän ja veljien haluja. Kesällä tapahtui se,
mitä hän oli pitkään pelännyt. Lucrezia alkoi oksennella aamuisin, eikä
vuotanut enää jalkojen välistä. Ajatus vauvasta ei yllättäen tuntunut pahalta.
Sen sijaan elämän täytyisi tulokkaalle olla parempaa kuin se hänelle oli.
Lucrezia palasi kuvitelmaansa. Hän halusi
vauvan syntyvän linnaan, jossa oli itse kuningattarena. Lapsesta kasvaisi
kaunis prinsessa, joka saisi elää erilaisen lapsuuden kuin äitinsä.
Kesäisin heidänkin luonaan vuonolla kävi
satunnaisten kauppiaiden lisäksi kulkuväkeä: tarinankertojia, valapattoja ja
karkureita. Vaeltajia, jotka eivät aina ihmisten ilmoille edes halunneet.
Kaikki saivat yösijan, jos heillä oli, millä maksaa.
Lucrezia oli aina ollut tarkkaavainen tyttö.
Kesällä kupariroposet olivat taas jakautuneet oman väen kesken ja ne oli
tarkasti piilotettu. Lucrezia oli vakoillut naapureitaan ja oli hyvin selvillä
kunkin kätköstä. Hän odotti, kunnes vieraaksi saapui luihun oloinen kulkumies,
joka ei saanut silmiään hänestä irti.
Vastoin tapojaan Lucrezia keimaili miehelle. Vilautteli muka vahingossa
paljasta pintaa ja katseli merkittävästi suoristaessaan hamettaan. Se tepsi.
Vieras suputti aikansa isän kanssa tehden tytöstä kaupat. Kesällä homma
hoidettiin liiterissä. Osa vierasta ujosteli touhuamista mökin lattialla
kaikkien katsellessa.
Lucrezia antoi miehen rauhassa tehdä
haluamansa. Sitten tyttö näytti, mitä oli miehistä oppinut pitkien ja pimeiden
talvien aikana kiertäessään pelivoittona naapurista toiseen. Kulkija oli myyty.
Hän ei ollut ikinä ennen nähnyt yhtä kaunista tyttöä. Puhumattakaan siitä, mitä
tämä osasi. Lucrezia ei pyytänyt mieheltä kuin yhtä asiaa, mutta lupasi antaa
itsensä niin moneksi yöksi kuin mies vain halusi. Kukaan ei olisi kieltäytynyt
moisesta kaupasta.
Miehen lähdettyä Lucrezia juotti veljensä ja
isänsä umpihumalaan. Se ei ollut vaikeaa. Hän oli säästänyt poikkeuksellisen
vahvaa lekaa sitä varten jo pitkään. Miesten sammuttua ilta oli pitkällä, mutta
pohjoisen kesäyöt olivat valoisia.
Nyt seurasi tytön suunnitelman riskialtis
vaihe. Hän hiipi vaivihkaa mökiltä toiselle ryöstäen naapurien kuparikätköt.
Yleensä ne oli kaivettu maahan lähelle huussia, jonka hajun toivottiin pitävän
ulkopuoliset loitolla. Muutamaa kätköä hän ei löytänyt, mutta se ei ollut
vaarallista. Kuparia oli tarpeeksi.
Kotimökissä Lucrezia pakkasi vähäisen
omaisuutensa ja kätki vaatteisiinsa isänsä metsästysveitsen. Lopuksi tyttö
levitteli kaikki oljet sammuneiden omaistensa ympärille, jotta tuli varmasti
yltäisi heihin. Tosin hän oli varma, että he kuolisivat savuun ennen
palamistaan. Kaikki kuorsasivat raskaasti. Mikään voima maailmassa ei
herättäisi heitä sellaisen lekamäärän jälkeen.
Lucrezia hiipi ulos, kun yö oli pitkällä.
Hän sytytti kotimökkinsä tuleen kaikkien neljän kulman alta. Savuhattarat
alkoivat kiemurrella kesäyön hämärään, joka vaihtuisi pimenemättä
auringonnousuun lyhyeksi jäävän yön jälkeen. Katseltuaan hetken empien
ympärilleen Lucrezia kävi tuikkaamassa tulen kaikkien muidenkin mökkien alle.
Hän ei ollut erityisen huolellinen, vaan päätti jättää sattumalle sijaa kuten
isä olisi sanonut.
Lucrezia kulki kohti auringonnousua pehmeän
jängän yli. Kesäisin se upotti välillä, mutta tyttö oli tottunut siihen
hillojen poimintamatkoillaan. Hän suuntasi horisontissa näkyvää korkeaa mäntyä
kohden. Se oli helppo tunnistaa latvaan rakennetusta isosta kalasääsken
pesästä. Hän näki mahtavan petolinnun kaartelevan lähistöllä. Kulkumies odotti
puun juurella kuten oli luvannut.
Lucrezia ojensi hänelle puolet kuparistaan
jääden odottamaan. Hänen kätensä tapaili mekon alle piilotetun metsästysveitsen
kahvaa. Ongelmia ei tullut. Mies tiesi, että voisi ottaa kaiken kuparin, mutta
oli jo aiemmin päättänyt, että palvelunhaluinen tyttö nuotiokumppanina olisi
parempi vaihtoehto.
Mies katseli savua, joka nousi kirkkaalle
taivaalle tytön kodin tienoilta. Hän vilkaisi Lucreziaa, joka katsoi
levollisesti takaisin.
Kaksikko lähti mitään puhumatta vaeltamaan
eteenpäin. Jänkä alkoi muuttua kiinteämmäksi maaksi ja kitukasvuiset pohjoisen
männyt tiivistyä metsäksi. Se oli Lucreziasta kiehtovaa. Hän ei ollut ikinä aikaisemmin
käynyt pesäpuuta pidemmällä. Se merkitsi myös, että hän olisi uuden kumppaninsa
armoilla.
Toisena päivänä he tulivat metsää halkovalle
tielle. Se oli tuskin kinttupolkua kummempi, mutta Lucrezialle väylä vapauteen
ja parempaan elämään. Hän lähti ilosta pomppien juoksemaan kohti etelää. Mies
oli luvannut viedä hänet mahtavaan Razaniin. Itse pääkaupunkiin! Siellä olisi
varmasti ritareita ja linnoja. Lucrezia synnyttäisi vauvansa Razanissa ja siitä
kasvaisi prinsessa. Kulkumies kutsui hänet takaisin.
”Meidän täytyy lähteä toiseen suuntaan.”
”Razan on etelässä. Lupasit viedä minut
sinne. Annoin kuparia ja…sen mitä miehenä halusit.”
Mies kiemurteli vaivaantuneena.
”Minä en voi mennä sinne nyt. Menemme
myöhemmin.”
Kiista kiihtyi nopeasti riidaksi. Lopulta
mies menetti malttinsa.
”Minä olen valapatto. Jos jään kiinni, minut
hirtetään. Menemme pohjoiseen tai eroamme.”
Lucrezia näki miehen vartalon jännittyvän ja
tiesi, mitä väärä vastaus saisi aikaan. Mies ryöstäisi hänet vieden loputkin
kuparit. Hän tuskin jättäisi uutta kumppaniaan henkiin. Tytöstä kuoriutui nuori
nainen. Hän suuntasi silmänsä kohtalokkaasti mieheen antaen kesämekkonsa
valahtaa siten, että rinnat melkein pullahtivat ulos.
”Älä suutu. En pärjäisi yksin. Tehdään,
miten haluat.”
Miehen jännitys suli silmissä. Ei hän
halunnut tyttöä jättää. Kaikkea muuta. Lucrezia näki himon nousevan miehen
katseeseen ja toivoi, että tämä jaksaisi odottaa yöhön. He raahustivat kohti
pohjoista tytön udellessa mieheltä hänen teoistaan. Totuus irtosi pala palalta.
Mies oli ollut tallirenki, joka oli varastanut isännältään. Se oli hirttämisen
arvoinen rikos marauderessä.
Lucrezia sai kumppaninsa paljastamaan, että
hän oli opastanut isännän tytärtä tallissaan lemmen saloihin. Siitä kiinni
jääminen olisi antanut isälle oikeuden tehdä hänelle likipitäen mitä hyvänsä.
Usein moinen johti sitomiseen neljän hevosen väliin, jotka repivät raajat irti.
Tyttö oli varoittanut häntä siitä, että
isäntä oli saanut tietää mitättömästä varkaudesta. Hän oli ollut hyvä renki.
Ottanut vain mitättömiä määriä vehnää isosta kuormasta. Isäntä olisi saattanut
tyytyä ruoskimiseen. Mies oli kuitenkin paennut peläten suulaan tytön juoruavan
myös heistä kahdesta. Pahat kielet olisivat
voineet kuiskia totuuden isän korviin.
Kulkumies ei suin surminkaan menisi
Razaniin. Lucrezia halusi tietää vain yhden asian.
”Kuinka vanha tyttö oli?”
Matkakumppani ei suostunut kertomaan, mutta
Lucrezia luki totuuden hänen välttelevästä katseestaan. Se sinetöi miehen
kohtalon.
He sytyttivät iltanuotion metsään etäälle
tiestä. Mies lähes repi vaatteet tytön päältä. Tämä oli hetki, jota hän oli
odottanut koko päivän. Se kävi nopeasti. Mies retkahti Lucrezian päältä
selälleen hamuten viittansa päälleen. Kuorsaus alkoi melkein heti.
Lucrezia ei pitänyt kiirettä. Hän kaivoi
metsästysveitsensä ja painoi sen nukkuvan miehen kurkusta läpi. Heidän
katseensa kohtasivat hetkeksi ennen miehen kuolemaa. Lucrezia ei tuntenut
mitään. Hän kääriytyi viittaan ja nukkui yönsä rauhassa. Aamulla Lucrezia
pakkasi mukaansa kaiken tarpeellisen ja lähti vaeltamaan samaa reittiä
takaisin.
Tiet marauderessä eivät ole hyviä paikkoja
matkustaa yksin. Eivät etenkään nuorelle naiselle. Tai tytölle, joka Lucrezia
kokemuksistaan huolimatta vielä oli. Sen Lucrezia tiesi, mutta ei juurikaan
muuta. Hänen hatarat tietonsa kodin ulkopuolisesta maailmasta nojasivat
kulkukauppiaiden ja tarinankertojien juttuihin, eikä niihin aina ollut
luottamista.
Lucrezia tunsi vain yhden tavan, millä ostaa
kulku Razaniin. Siinä oli riskinsä. Todennäköisintä oli, että hänet
ryöstettäisiin ja raiskattaisiin. Olisi myös mahdollista joutua päälle
päätteeksi tapetuksi. Hänen pitäisi päästä näyttämään osaamistaan. Silloin
jäisi ehkä henkiin. Kupari luultavasti varastettaisiin joka tapauksessa.
Razan oli etelässä. Kulkumies oli pakottanut
hänet pohjoiseen. Lucrezian täytyisi varoa, ettei niin kävisi toista kertaa.
Miehellä oli ollut pieni pussi rehulihaa ja kesää oli vielä jäljellä. Kiirettä
ei olisi. Metsä ja jänkä vuorottelivat aavassa pohjoisessa. Vuoret jäivät
enimmäkseen kauas taivaanrantaan. Kotivuono oli muodostunut rannikkovuoristoon.
Kovin pitkälle sisämaahan se ei ulottunut.
Tytön päivämatka jäi väkisin lyhyeksi.
Yksinäinen kulkija varoi tapaamasta muita matkaajia. Hän kiipesi välillä puuhun
pitääkseen tietä silmällä. Yleensä matkaajat olivat sotureita yksin tai
pienissä ryhmissä. Heitä Lucrezia vältteli piiloutuen metsään näiden
ratsastaessa ohi. Viidentenä päivänä Lucrezia näki tähystyspaikastaan sen, mitä
oli halunnut. Perhe pienissä vankkureissa oli tulossa pohjoisesta etelää kohti.
Vankkurit olivat täynnä tavaraa. Muutama
tuoli ja maatyökaluja. Kauhtuneita kangaspinkkoja ja sekalainen kokoelma
tarvekaluja. Vaatimattomiin vaatteisiin pukeutunut mies talutti vankkureita
vetävää aasia. Takana tuli vanhaa lehmää perässään vetävä nainen, jota seurasi
kolme resupekoilta näyttävää lasta. Ei vaadittu neroa oivaltamaan, että siinä
oli matkalla köyhä maalaisperhe. Luultavasti muuttamassa pakon edessä.
Lucrezia lähestyi heitä nöyränä ojentaen
kuparipalaa kädessään. Matkalaiset pelästyivät. Yksinäinen tyttö saattoi
merkitä rosvojoukon ansaa, mutta kukapa heitä vastaan juonia olisi tarvinnut.
Mies kuunteli Lucrezian sepitystä. Hän oli matkalla Razaniin etsimään isäänsä
äitinsä kuoltua tienvarteen. Hän
maksaisi kyydistä viimeisen kuparipalansa. Samalla Lucrezia teki katseellaan
miehelle selväksi, että muutakin oli tarjolla, jos kiinnostaisi.
Kukaan ei olisi kieltäytynyt moisesta.
Tytöstä tuskin olisi vaaraa. Tarjolla oli vain voitettavaa. He matkasivat
kesäillan hämärtymiseen asti Ludrezian leikkiessä lasten kanssa. Heidän
tarinansa oli se tavallinen. Klaanikreivi oli irtisanonut vuokraviljelijöidensä
sopimuksen. Köyhän perheen viimeinen toivo oli miehen veli rannikolla. Jos apua
ei heruisi, lapset pitäisi myydä orjiksi.
Lasten nukahdettua mies kiersi iltanuotion
ja paneutui Lucrezian viereen saadakseen haluamansa. Perheen äiti ei uskaltanut
puhua mitään. Marauderessä miehellä oli oikeutensa. Lapsia oli turha herättää
katsomaan äidille varmuudeksi annettua selkäsaunaa. Sama jatkui monta päivää,
kunnes tuli tienristeys, josta perhe kääntyi länteen Lucrezian jatkaessa
taivallustaan etelään.
Jäähyväisiä ei jätetty. Kauppa oli tehty ja
pidetty. Lucrezia tunnusteli kukkaroaan. Se oli tyhjä. Mies oli viimeisenä yönä
varastanut hänen kuparipalansa. Raivostunut Lucrezia halusi juosta perheen
perään, mutta mitä hyötyä siitä olisi ollut. Ei hän yksin olisi pärjännyt.
Onneksi mies ei ollut löytänyt Lucrezian vaatteisiinsa piilottamaa
rehulihapussia. Sen voisi myydä, kunhan ruokaa olisi muuten saatavilla.
Tie oli jo parempi. Siihen oli yhtynyt
pitkään polkuja, hevosteitä ja kahdet vankkurien levyiset kulkuväylät.
Lucrezialle se oli jotain uutta. Hän muisti kuulleensa kivetyistä teistä, jotka
veivät kaupunkeihin. Ehkä hän saapuisi pian sellaiselle.
Lucrezia arvioi piilopaikastaan pensaikosta
ohitse hevosvankkureita ajavaa miestä. Hän näytti kiltiltä ja harmittomalta,
mutta ulkonäkö saattoi pettää. Ainakin sen tyttö oli aikuisista miehistä
oppinut. Kyydissä tällä oli häkkejä, jotka olivat täynnä kanoja. heikko
kotkotus kuulosti kotoisalta. Se sai Lucrezian ottamaan riskin. Hän astui esiin
ja lupasi tehdä kyytiä vastaan, mitä mies halusi.
Ajaja oli kauppias. Hän oli matkalla
Razaniin myymään lastinsa. Lempeästi hymyilevä kauppias ei toivonut Lucrezialta
muuta kuin lupauksen avusta kanatorilla, kunhan sinne asti päästäisiin. Hän oli
joka tapauksessa päättänyt paistaa iltanuotiolla kanan. Tyttö voisi halutessaan
jakaa sen.
Lucrezia havahtui kanojen kotkotukseen. Ne
huusivat kuin henkensä hädässä. Sitä ne olivatkin. He olivat sisällä. Kauppias
teurasti kanoja yksi kerrallaan. Lucrezian päässä pyöri. Hän oli alasti
lukittuna kanahäkkiin. Viimeinen muistikuva oli iltanuotiolta ja miehen
viinileilistä, jonka sisältö oli maistunut happamalta. Hänet oli huumattu.
Tyttö silmäili ympärilleen. Hän oli
jonkinlaisessa isossa varastossa, joka oli täynnä häkkejä ja laatikoita. Valo
pääsi sisään katonrajassa olevista isoista ikkunoista. Hän kokeili alapäätään.
Se oli kuiva. Kauppias seisoi hänen häkkinsä vieressä. Hän huomasi tytön olevan
hereillä ja hymyili ilkeästi.
”Tervetuloa Razaniin! Pääsit perille.”
”Mitä teit minulle?”
”Huumasin. Koskemattomana olisit painosi
arvoinen kultaa.”
”Minä olen…”
”Tiedän. Tutkin sinut. Pilluasi ei ole
pelkästään puhkaistu. Olet tiineenä.”
”Miksi et…”
”En ole kiinnostunut…lapsia odottavista.”,
mies sanoi liian nopeasti huitaisten vähätellen kädellään ilmaan.
Lucrezia tajusi. Kanakauppias piti enemmän
pojista. Sen takia hän ei ollut osannut lukea miestä ja mennyt lankaan.
Kauppias ei ollut koskenut häneen, koska Lucrezia oli tyttö. Se oli ensimmäinen
kerta näinpäin, hän tajusi huvittuneena ahdingostaan huolimatta.
Kotimökeillä ei ollut näkynyt poikarakkautta
kuin kerran. Naapurin herkkä nuorukainen oli jäänyt kiinni antaessaan
kulkumiehen kosketella itseään kuin naista. Miespari oli haudattu maahan
vyötäröä myöten ja kivitetty lihamössöksi vielä samana iltana. Marauderessä
keskenään rakastavat miehet olivat suurin tabu.
Lucrezia oli yllytetty heittelemään kiviä,
mutta tyttö oli tyytynyt vain muutamaan. Hän ei ollut pitänyt siitä, mitä ne
saivat aikaan lihassa, joka ei ollut tehnyt hänelle itselleen mitään pahaa. Nyt
Lucrezia käyttäisi havaintoaan hyväkseen.
”Sinä pidät pojista. Ellet päästä minua
vapaaksi, kerron kaikille.”
Se ei tehnyt toivottua vaikutusta. Kauppias
oli huvittunut.
”Tyttöjen satuja ei Razanissa uskota. Jäät
tänne porsimaan pentusi. Saan kahdesta enemmän kolikoita kuin yhdestä
tiineestä.”
Lucrezia suljettiin ikkunattomaan ja
ahtaaseen huoneeseen. Pian hän oppi kerran päivässä vettä ja homehtunutta
leipää tuovalta naispalvelijalta, että se oli vanha ruokakomero. Aitoa lihaa
annettiin kerran kämmenessä eli viidessä päivässä. Tiineen piti saada sitä,
jotta lapsi syntyisi terveenä, palvelija selitti. Lucrezia pyysi veistä
leikatakseen lihasta pienempiä palasia.
Nainen toi hänelle pitkän veitsen. Oven
sulkeuduttua Lucrezia työnsi sen jalkovälistä sisäänsä. Jos Razan oli
tällainen, olisi parempi, että sekä äiti että syntymätön lapsi kuolisivat heti.
Veri tulvi komeron lattialle Lucrezian tajunnan hämärtyessä. Hän olisi halunnut
ajatella kuollessaan jotain kaunista, mutta ei keksinyt mitään todellista.
Tyttö pakeni viimeisen kerran satuunsa kuvitellen olevansa mahtavan linnan
viehkeä prinsessa.
Lucrezian tajunta palasi, kun röhkivä sika
tökki häntä pienellä kärsällään. Kipu alavatsassa oli sokaiseva. Eläin näykkäsi
tyttöä hampaillaan. Lucrezia yritti huitaista sitä vähäisillä voimillaan.
Ympärillä röhki kokonainen lauma sikoja. Hän tajusi makaavansa sikolätissä
eläinten syötävänä. Ne olivat luulleet vankiaan kuolleeksi ja heittäneet
ruumiin sikojen ruoaksi.
Itsesuojeluvaisto voitti. Hän ei päättäisi
elämäänsä hautautuneena sianpaskaan. Lucrezia alkoi vetää käsillään itseään
eteenpäin ulosteen ja liejun muodostamassa mönjässä. Siat tökkivät häntä
kärsillään. Tyttö tunsi muutaman näykkäisyn lihassaan ja huusi.
Hän yritti lyödä lähimpiä röhkijöitä kärsiin
heikoilla voimillaan. Ne eivät pelästyneet, mutta arastelivat huutavaa
ruokaansa. Raatoja oli heitetty niille ennenkin, mutta ensi kertaa ateria huusi
ja yritti lyödä. Lucrezia onnistui ryömimään sikolättiä ympäröivän aidan ali ja
pyörtyi uudestaan.
Hän tuli tajuihinsa huomaten olevansa
navetassa. Sikojen lisäksi siellä oli vasikoita aitauksissa ja lehmiä
kytkettyinä kiinni pilttuihinsa. Lucrezia tajusi, että oli päästävä pakoon. He
eivät voineet tietää vankinsa olevan hengissä ja välttäneen joutumasta sikojen
rehuksi.
Alaston tyttö ryömi vähäisin voimineen
likaisella navetan lattialla, mutta uudesti sytyttyään halu elää oli voimakas.
Nuoreen lihaan ja henkeen syntynyt elämän kipinä vaati saada palaa ja roihuta
kirkkaana. Lucrezia ryömi lähimmän syöttökaukalon luokse. Sen pohjalla oli
vielä eläinten rehua. Tyttö lappoi sitä suuhunsa niellen karmean makuisen
töhnän väkisin alas. Hän pyörtyi taas.
Avattuaan silmänsä Lucrezia tajusi, että oli
aamu. Auringonvalo siivilöityi katonrajasta läpi. Korkealla oli ikkunoita.
Hänet oli yritetty syöttää sioille pimeyden turvin. Lähistöltä kuului kolinaa.
Täytyi olla aamulypsyn aika. Lucrezia kaapaisi mukaansa rehua ja ryömi
heinäkasaan piiloon.
Illalla olo oli jo parempi. Rehu oli
auttanut. Hän saattaisi pystyä kävelemään. Pimeyden tultua Lucrezia horjui
seinistä tukea ottaen ulos navetasta. Tyttö ei sitä tiennyt, mutta karjasuoja
olisi ollut turvallisempi paikka kuin öinen Razanin alarinne. Hän ei päässyt pitkälle, kun tunsi lämpimän
veren valuvan reittään pitkin.
Emäntä Grubana löysi Lucrezian aamulla
naistentalonsa portailta. Oli pieni ihme, että kulkukoirat eivät olleet
raadelleet häntä. Emäntä nyrpisti nenäänsä. Sikalan haju oli pistävä.
Ilmeisesti se oli suojellut alastonta tyttöä muilta yön kulkijoilta.
Gebra-suvun Grubana kutsui orjat komentaen
heitä heittämään hyödytön lihamöykky katuojaan, mutta huomasi tytön kasvot.
Emäntä oli nähnyt elämänsä aikana paljon kauneutta, mutta ei ikinä sellaista
täydellisyyttä. Orjat saivatkin kantaa pyörtyneen ja alastoman tytön sisään.
Parantajaa odotellessa Grubana silitteli huopiin kiedotun tytön hiuksia ja
laskeskeli mielessään uuden työntekijänsä tulevaa arvoa.
Lucrezia havahtui ensi kerran elämässään
villahuopien keskeltä. Hän oli niin tottunut olkiin ja säkkikankaaseen, että ei
ollut tiennyt sellaista pehmeyttä olevan olemassakaan. Gebra-suvun Grubana
alkoi kertoa hänelle saman tien ammatin saloista. Toipilasaikaa ei ollut syytä
pitkittää.
Oppiminen ei ollut vaikeaa. Pian kävi
selväksi, että Lucrezia oli jo tietämättään harjoittanut uutta ammattiaan lähes
koko lyhyen elämänsä ajan. Nyt hän oppi käyttämään kuolonjuurta, jolla
ehkäistiin raskaudet.
Lucrezian suosio oli ennennäkemätön. Grubana
ymmärsi nopeasti alkaa huutokaupata tyttöä joka ilta. Kuparia, hopeaa ja jopa
kultaa virtasi taloon. Kun Grubana osti viereisen talon laajentaakseen
toimintaansa, päätti Lucrezia vihdoin lähestyä häntä nöyrällä pyynnöllään.
”Rouva! Minä olen ollut mielestäni hyvä
tyttö. Saisinko pyytää jotain?”
”Onhan sinulla oma lämmin huone ja ilmainen
ruoka. Mitä muuta voisit tarvita tai haluta? Olen silti tänään hyvällä
tuulella, joten pyydä. Haluatko lisää makeita jälkiruokia? Monet haluavat.
Tästä on ollut puhetta. Ette te saa lihoa. Ne tytöt ovat erikseen.”
”Minä haluaisin oppia. Uusia asioita.
Lukemaan. Katsomaan karttoja. Oppimaan siitä, mitä on muualla ja mitä oli
ennen.”
Grubana tuijotti Lucreziaa hölmistyneenä ja
purskahti nauruun. Oliko moista kuultu.
”Älä höpötä, tyttö. Tarvitset sitä, mitä on
jalkojesi välissä. Et sitä, mitä on korviesi välissä. Ymmärrätkö edes, mitä
sellainen maksaisi?”
Lucrezia oli valmistautunut saamaansa
vastaukseen ja miettinyt etukäteen vastaväitteensä.
”Rouva! Olen huomannut, että miehet jäävät
usein mielellään jälkeenpäin makailemaan paikalleen ja olemaan hyväiltävinä.
Heidän mieskuntonsa ylistäminen riittää vähän aikaa, mutta sen jälkeen en osaa
puhua mitään. Luulen, että he jäisivät vielä ja jättäisivät suuremman palkkion,
jos pystyisin puhumaan muutakin. Sillä tavalla voisin saada tilaisuuden ylistää
heidän viisauttaan.”
Grubana lopetti naureskelun. Tytön puheissa
oli vinha perä. Kannattaisihan sitä yrittää. Osa asiakkaista voisi saada
alennusta opetustaan vastaan. Todellinen hinta pysyisi siedettävissä rajoissa.
Lucrezian suosiota vastaavaa hän ei ollut aiemmin nähnyt. Se sitä paitsi nousi
koko ajan.
Näin sai alkunsa sen naisen opintie, jonka
maailma oppisi myöhemmin tuntemaan Lucrezia Viisaana. Gebra-suvun Grubanan
uuden tytön suosio kantautui väistämättä myös Renatan korviin. Razanista oli
tullut Roman II, mutta se ei arkea Grubanan naistentalossa hetkauttanut. Kaikki
muuttui, kun Renatan miehet tulivat.
Grubana parkui ja valitti, mutta tiesi itsekin
sen olevan turhaa. Lucrezia vietäisiin pois.
Renata Zenin maine oli pelottava. Luodolle synnyttäjä oli ollut Geb
Mandan johtaman klaanin meritietäjä ja nyt itsensä Roman II:n sisäpiirissä
puuhaamassa ties mitä. Hänen tielleen ei kannattanut asettua. Olkoonkin vain
nainen. Lucrezia oli tyyni. Hän ei vaivautunut edes hyvästelemään Grubanaa.
Tämän saama korvaus oli muodollinen.