ENNEN ROMAN II
14
Lähes veretön vallankaappaus
Kaula oli vaikein. Kaikki muu onnistui
hyvin, mutta ei se. He yrittivät ensin kaulusta, mutta se vain korosti
irvokkuutta. Roman II:n pää oli kerta kaikkiaan aivan liian pieni valtavaan
ruhoon verrattuna. Kaulaa ei oikein voinut jättää peittämättäkään. Pään liitos
oli liian omituisen näköinen. Ikään kuin liha olisi ensin kiehunut ja sitten
jähmettynyt. Pelkoa se toki herätti kuten pitikin, mutta kokonaisuus oli
eittämättä myös koominen. Nauru taas tunnetusti on pelon pahin vihollinen.
Paras vaihtoehto huonoista oli
turkiskaulaliina. Kärppien talvinahoista ommeltiin pitkä ja leveä liina, jonka
Roman II kietoi kaulaansa. Valkoinen näytti hyvältä, kun Roman II pukeutui
mustaan nahkaan ja tummanpunaiseen samettiin. Ranteisiin kiedottiin vielä
valkoiset pitsiröyhelöt ja ulkoasu oli valmis. Mustat puolipitkät hiuksensa
Roman II halusi pitää vapaina.
Uuden vartalon saanut tynkäpoika oli tuotu
salaa klaanin palatsiin. Edes palvelijoita ei päästetty hänen lähelleen. Roman
II tulisi esiin vasta, kun aika olisi kypsä. He tiesivät, että kielloista huolimatta
Romanin rotilta tihkuisi tietoja. Se oli toisaalta hyvä. Huhut antaisivat
pelolle siivet jo etukäteen. Suunnitelman ensimmäinen vaihe oli toteutumassa,
mutta ensin olisi Dyer Morgarin vuoro tehdä osuutensa
Razanin kaartiin kutsuttu klaanin
sotapäällikkö seisoi keskuspalatsin kotiareenalla. Hallitsija hoveineen istui
katselemassa. Dyer hämmentyi, kun hänen eteensä tuotiin pelosta täriseviä
naisia ja lapsia. Hän oli odottanut rohkeutensa koettelua. Ehkä pari
metsäviikinkiä tai hurjaksi ärsytetty peto. Tämä oli muuta. Dyer vilkaisi
Razaniin kummeksuen.
”Todistit rohkeutesi valkoisen kanssa.
Varmasti ymmärrät, mitä nyt on vuorossa.”
Dyer Morgar oivalsi. Luonteenlujuus ja sokea
kuuliaisuus. Dyer meni hennoimman ipanan luokse ja väänsi lapsen niskat nurin.
Äiti alkoi kirkua. Muut naiset putosivat polvilleen armoa anoen. Lapset
puhkesivat itkuun. Dyer kuristi äidin hengiltä raiskatessaan uhriaan. Hän ei
yrittänytkään peittää soturipatsasta muistuttavaa vartaloaan yleisöltä.
Kaartiin kutsuttu asteli rehvakkaasti puolialastomana kumartamaan
hallitsijalleen.
”Montako?”
Razan nyökytteli tyytyväisenä.
”Tervetuloa palatsikaartiini. Illalla
juhlimme tulokasta.”
Razan oli elvyttänyt vanhan perinteen. Sima
juotiin vihollisen pääkalloista valmistetuista maljoista. Juhlintaa
terästettiin lekalla, jota siemailtiin niin pienistä ihmiskalloista kuin oli
mahdollista saada. Ne olivat nyrkin kokoisia. Hovi juopui nopeasti. Sekaan
tuotiin saalisnaiset. Nuoria miehiäkin tarvittiin, vaikka marauderen
ylhäisönaisten määrä oli melko pieni.
Dyer
nosteli lekaa vauvakalloista melkoisella vauhdilla. Hän tilitti huoliaan
Razanille humalaisten soturien syvällä veljeydellä. Geb Manda oli syrjäyttänyt
hänet, vaikka klaanipäällikön paikka olisi itseoikeutetusti kuulunut valkoisen
pyytäjälle. Gebin koehan oli ollut vain mato-ongintaa. Vammavauvasta oli tehty
neuvonantaja! Ragghun olisi pitänyt heittää tynkäjalka alas sillalta. Ukosta
oli tullut heikko vanhemmiten. Razan ei ollut. Razan olisi hoitanut homman.
Mitä Razan ajatteli pillusta meritietäjänä?
Oli aikoihin eletty. Kohtahan ne haluaisivat sotureiksi. Renatahuora oli imenyt
Aldonia jo kakarana. Eihän tämä näin voisi jatkua. Olkoon luodolle synnyttäjä.
Miksi niihin muka ei voisi koskea? Razan varmasti olisi vahva ja johtaja. Razan
voisi aloittaa uuden tavan näyttää voimaa röyhkeille huorille. Eikä kaikille
edes tarvitsisi kertoa. Hehän voisivat pitää kuulustelukellareissa Renatan
kanssa hauskaa. Zen, Zai tai Manda. Klaaneja oli hajotettu ennenkin.
Yleinen rellestäminen hukutti loput
keskustelusta. Seuraavana päivänä Dyer huomasi Razanin katselevan itseään
nyökkäillen hyväksyvästi. Hänestä tehtiin saman tien yksi alipäälliköistä.
Ketään ei yllättänyt, että tulokas sai poikkeuksellisesti tuoda omia miehiään
mukanaan kaartiin.
Dyer Morgarin kylvämä siemen iti nopeasti.
Uusi alipäällikkö oli kansansankari ja hänet kannatti pitää uskollisena
liittolaisena. Razan ei vihannut naisia, mutta kyllä näillä piti olla oma
paikkansa ja tehtävänsä. Ei niitä voinut päästää touhuamaan mitä tahansa. Se
tynkäjalka sen sijaan raivostutti Razania suunnattomasti. Hän ei ymmärtänyt,
miksi oli sallinut moisen tulla hoviinsa. Razan Hurja oli voiman mies. Hän
näyttäisi ja käyttäisi voimaa silloin, kun sitä tarvittiin.
Ei mennyt kuunkiertoakaan, kun Razan kutsui
Dyerin luokseen. Uudesta alipäälliköstä oli tullut reippaine otteineen
alaistenkin suosikki. Moni ennusti hänestä seuraavaa palatsikaartin
nokkamiestä. Myös Dyerin tuomat miehet olivat lupaavaa ainesta. Uudet tulijat
oli toivotettu muitta mutkitta tervetulleiksi.
Razanin suunnitelma oli suoraviivainen,
mutta Dyerin oli parempi. Hallitsija ymmärsi heti, että julkinen nöyryyttäminen
ja voimannäyttö palvelisivat häntä itseään parhaiten.
Klaani tuli, kun kutsuttiin. Tarkoitus oli
muka neuvotella uudesta yhteistyöstä ja Rodjakin perinnöstä. Razan katsoi
kummissaan Roman II:a. Vammavauva ei ollut enää järkäleen sylissä, vaan istui
jotenkin tämän päällä. No, kohta lentäisivät molemmat.
Dyer
Morgar seisoi valtaistuimen vieressä. Hän oli vastannut miesten sijoittelusta
vieraiden ympärille. Aina oli vaarana, että joku näistä yrittäisi jotain
epätoivoista tajuttuaan kuolevansa. Yhtä asiaa Razan ei ollut tullut
ajatelleeksi. Hän oli ainoastaan Dyerin sotureiden ympäröimä.
Geb Manda kumarsi nöyrästi muiden lailla.
Samalla hänen katseensa kiersi ympäröivän hovikatedraalin. Kaikki näytti olevan
kunnossa. Yksi Dyerin miehistä nyökkäsi kevyesti takaisin. Se oli sovittu
merkki. Palatsikaartin päälliköltä oli vedetty kurkku auki ja omat soturit
olivat valmiina. Geb Manda antoi Razanin höpöttää hetken, nyökkäsi sitten
Dyerille ja veti miekkansa. Sekin oli merkki. Dyer löi miekkansa kahvalla
Razanilta tajun kankaalle.
Morgarin mukanaan tuomat soturit olivat
parhaimmat Romanin rotista. He olivat levittäytyneet ympäri hovikatedraalia ja
teurastivat takaapäin etukäteen valitsemansa kaartilaiset. Roman II harppasi
ihmisnahalla päällystetylle luuvaltaistuimelle. Dyer oli riuhtaissut
tiedottoman Razanin lattialle.
Valtaosa hovivieraista ei aluksi edes
huomannut, mitä oli tapahtumassa. Pian kaikki tuijottivat pitkää Roman II:a,
joka oli kohottanut kätensä ilmaan. Razan makasi myttynä hänen jaloissaan. Dyer
ja Geb Manda olivat kadonneet. Hetki oli
kriittinen. Vallankaappaus saattoi vielä epäonnistua. Roman II latasi kaiken
henkisen voimansa puheeseensa ollakseen vakuuttava.
”Hyvät ihmiset! Maraudere on rappiolla.
Meidän täytyy palauttaa suuruutemme. Vladek saattoi meidät häpeään. Razanissa
ei ollut sitä suuruutta, jonka me tarvitsemme. Minä olen se, joka antaa teille
maailman. Minä olen se, joka kirjoittaa historian. Sen takia näytän tältä. Olen
marauderen henki ja liha. Yhdessä ja erikseen. Minä olen me puhtaassa
muodossaan. ”
Roman II jatkoi hypnoottista messuamistaan.
Hovivieraat lumoutuivat tahtomattaan. Puheessa oli monen unelma. Päämäärä, jota
he olivat halanneet. Roman II:n todellinen tarkoitus oli silti voittaa aikaa.
Samaan aikaan Geb Manda kävi päästämässä loput Romanin rotista keskuspalatsiin.
Dyer Morgar taasen piti tahollaan
palatsikaartia kurissa. Kansansankarina hän pani itsensä peliin samalla tavalla
kuin Razan aikanaan. Kaartilaiset olivat epävarmoja. Kukaan ei halunnut käydä
Dyerin kimppuun. Valkoisen pyytäjä oli heidän esikuvansa. Razania ei ollut
ihmeemmin rakastettu, jos ei vihattukaan. Hän oli ollut välttämätön paha, joka
oli sentään syrjäyttänyt halveksitun Vladekin.
Dyer maanitteli heitä Roman II:n sanoin. Oli
tullut aika tehdä historiaa ja urotekoja. Puhe ei ollut paras hänen
lahjoistaan, mutta nyt se toimi. Kaartin soturit tiesivät, ettei Dyer Morgar
ollut tyhjän puhuja, joita maailmassa riitti. Hän oli tekojen mies ja valkoisen
pyytäjä. Kukaan ei nostanut miekkaansa Dyeriä vastaan. Uskollisuuden valat
voisi vannoa myös uudestaan.
Geb Manda ilmestyi takaisin hovikatedraaliin
tavoittaen Roman II:n katseen. Samaan aikaan rotat juoksivat pitkin katedraalia
muodostaen aukottoman ympyrän Roman II:n ja hoviväen ympärille. Tämä ei jäänyt
enää huomaamatta. Sotureita oli paljon.
Dyer marssi Roman II:n viereen ristien
kätensä haastavasti rinnalleen. Uusi hallitsija alkoi hymyillä. Hän otti
puheensa lopuksi avukseen marauderen ronskin huumorin.
”Nyt teidän täytyy päättää, aloitetaanko
täällä suursiivous vai haluatteko pyyhkiä loppuelämänne lattioita vanhoilla
räteillä?”
Samalla Roman II potkaisi tajutonta Razania
niin lujaa, että tämä lensi muutaman askeleen lähimpänä seisovien jalkoihin.
Hoviväen halveksiva nauru antoi vastauksen lausumattomaan kysymykseen.
Vallankaappaus oli viimeistelyä vaille valmis.
Razan tuli tajuihinsa maatessaan selin
pisaratasanteella. Hänet oli sidottu siihen kiinni. Syrjäytetty hallitsija oli
alasti. Hän tajusi Kideportin edustan täyttyneen juhlivista ihmisistä ja
tajusi, mitä oli tapahtumassa. Pisaratasanteilta pääsi pois vain yhtä reittiä.
Sieltä tiputtiin kuin pisara. Razan oli kauhuissaan. Hän oli aina pelännyt
korkeita paikkoja.
Roman II ilmestyi Razanin yläpuolelle.
Uudella hallitsijalla oli käsissään valtava taistelukirves. Roman II hakkasi
vanhan hallitsijan muitta mutkitta palasiksi. Ne kerättiin koreihin ja jaettiin
karnevaaliväelle alas mereen heitettäviksi. Se oli uutta ja luovaa. Monet
antoivat lastensa viskoa pienimpiä palasia. Vallanvaihdosta Kidesillalla tuli
ikimuistoinen.
Meriviikinkien hallitsijan valta oli
ehdoton. Hän ei ollut kuningas, keisari tai mikään muukaan neuvostoineen. Hän
vain oli. Pelkkä nimi oli merkki ehdottomasta vallasta. Marauderen pääkaupunkia
kutsuttiin hallitsijan nimellä. Hänen kasvonsa oli aina ikuistettu
käsittämättömän kokoiseen kalliomosaiikkiin Kideportin vieressä. Razanin kesken
jääneiden kasvojen poistaminen oli jo alkanut.
Osa kartanpiirtäjäsuvuista varautui
säästämällä vanhat kartat. Ne oli piirretty siten, että pääkaupungin nimen
kykeni raaputtamaan pois ja korvaamaan uudella. Nyt helpoimmalla pääsivät
vanhojen Rodjak -karttojen omistajat. Koristeellinen ensimmäinen riimu oli jo
valmiina ja toinenkin täsmäsi.
Roman II oli palatsissa huomannut olevansa
taitava. Kun hän yhdisti puheeseensa henkensä voiman ja siirsi kaiken
kuulijoihin, niin lopputulos oli yllättävän tehokas. Uuden hallitsijan
hypnoottinen messuaminen ja ihmisiin vetoavat sanavalinnat saivat useimmat
kuuntelijat tottelemaan sen kummempia epäröimättä.
Tulevaisuudessa se olisi ehdottoman tärkeää,
joten oli hyvä aloittaa jo nyt. Razanin teloituksesta hurmokseen yltänyt
väkijoukko oli vastaanottavainen. Roman II nosti kätensä ja alkoi saarnata.
”Hyvät kanssaviikinkini! Te tiedätte, että
alussa oli pandere. Alussa oli soturikansa. Te tiedätte, mitä on tapahtunut.
Meidät petettiin. Meidät petettiin kahdesti ja monta kertaa sen jälkeen. Meidän
jalo kansamme on ajettu tänne pohjoiseen, läntisten valtakuntien rajoille. Se
ei ole meidän valintamme. Meidän kohtalomme on hallita. Sitä ennen meidän
täytyy valloittaa. Oletteko te valmiita seuraamaan minua ja ottamaan sen, minkä
historia on meille tarkoittanut?”
Väkijoukko huusi ja hurrasi. Tällaista
hurmiota kukaan ei ollut aiemmin kokenut. He olivat osa jotain itseään suurempaa.
Dyer Morgar ja Geb Manda katsoivat toisiaan. Roman II oli luvannut heille tämän
tapahtuvan. Silti he olivat hämmentyneitä väkijoukon reaktioiden rajuudesta.
Sinä iltana Roman II:ssa juhlittiin läpi
yön. Aamuvarhaisella hallitsija istui uudella valtaistuimellaan katsellen
lähipiiriään. Geb Manda, Dyer Morgar, Renata Zen ja Zerkon Ren pudottautuivat
toiselle polvelleen laskien katseensa nöyrästi lattiaan.
”Säästäkää eleet muiden nähtäviksi. Me emme
niitä keskenämme tarvitse. Nyt on aika aloittaa työt.”
Roman II kertasi suunnitelmansa seuraavat
vaiheet. Dyer saisi seistä aluksi näyttävästi hallitsijansa vierellä. Se
auttaisi vakiinnuttamaan vallanvaihdon. Kansansankarin mainetta ei mikään
horjuttaisi. Kansalta kestäisi aikansa totuttautua Roman II:n uuteen ilmiasuun.
Se ottaisi aikansa, eikä turhia riskejä kannattanut ottaa.
Roman II ja Geb Manda hioisivat
yksityiskohtia. Zoran Greb oli jo muualla. Uusi hallitsija oli vähäsanainen
hänen vastuistaan. Zerkon Ren sen sijaan lähetettäisiin tilaisuuden tullen Rex
Arcticalle huolehtimaan Rodjakin perinnöstä.
Renata oli varma, että hänet
syrjäytettäisiin meritietäjän arvostaan. Hän oli ollut houkka. Oliko hän
todella luullut saavansa pitää lähinnä runkkaamalla hankitun tehtävänsä, joka
oli ikiajat kuulunut miehille. Roman II käänsi pistävän tuijotuksensa häneen.
”Renata. Olet saanut paljon aikaan. Nyt saat
vallan saattaa työsi loppuun. Marauderen tiedustelun on oltava vakaampi kuin
Dux Malorin sotakehien. Se ei saa vuotaa. Kouluta vakoojistasi niin taitavia,
että he pääsevät purjehtimaan Araneaa ylös ja läpäisevät Malorin kehät. Valitse
parhaat ja lähetä taitavin etsimään zindaren Zania. Jossain hänen täytyy
rosvojensa kanssa piileskellä.”
Renata nielaisi tyhjää. Hänestä tulisi ylin
meritietäjä! Vain arkkitietäjä olisi hänen käskijänsä. Tehtävää Renata ei
pelännyt. Hän tekisi tarvittavan. Oli aina tehnyt, Renata hymähti itsekseen
muistaen Aldonin. Yllätykset eivät kuitenkaan olleet ohi. Roman II jatkoi.
”Saat tehtävääsi apurin. Tunnet hänet ennestään.
Minun on aika tavata Inex Theia.”
Inexin nimen lausuessaan Roman II hymähti
kylmästi. Samaan aikaan hän hieroi toista etusormeaan. Samaa, jonka Inex oli
purrut poikki pikku-Romanilta.
SEURAAVA LUKU VIIKON KULUTTUA.