Ikivoimien esikoinen, osa 1
Samaan maailmanaikaan syntynyt Pohjoismetsän Johan osallistuu Mustalammella kansansa, sylvaderen, miehuuskokeeseen. Sukupolvien tauon jälkeen nuoreen mieheen imeytyy täysin musta angele. Johan ajautuu parhaan ystävänsä Alexin kanssa pakomatkalle marauderen hyökättyä heidän rauhaisaan kyläänsä. Seurakseen he saavat kylän jäljestäjän, Saharin, joka on paljon muutakin kuin hänen hulivilimaineensa on antanut ymmärtää.
Naapurikylästä mukaan matkaan lähtee tietäjä Hronan ja kaunis soturineito Ingrid. Totuuden etsintä Johanin angelesta vie heidät aluksi myyttiseen naissotureiden maailmaan, Valereen. Siellä he kohtaavat Läntisten valtakuntien suurimman soturin, Feruksen. Elävä legenda ottaa heidät suojelukseensa ja kouluttaa sotataitojen saloihin.
Valeren laakso on kuitenkin vasta alku matkalle, joka johtaa heidät Feruksen johdolla läpi Läntisten valtakuntien. Peräänsä he saavat Morgarin, Romanin ykkösnyrkin, joka jahtaa Johania. Myös Roman haluaa käsiinsä pojan, joka kantaa mustaa angelea.
He ylittävät merilossilla Sisämeren, kohtaavat Morfian runosoturit saapuakseen Dux Malorin kehien läpi ritareiden vieraiksi. Suiston Imore herättää aluksi hämmennystä, mutta tämä monella tapaa poikkeuksellinen nainen sulautuu osaksi seuruetta voittaen kaikkien luottamuksen, mutta onko hän se, joka sanoo olevansa.
Läntiset valtakunnat ovat ajautumassa kohti suursotaa, kun Johan ystävineen lähtee totuuden etsintänsä viimeiselle osuudelle, merimatkalla maailman ääriin löytääkseen vastauksen salaperäiseltä Rex Arcticalta, lumen ja jään valtakunnasta.
Ikivoimien esikoinen on täynnä tarinoita tarinassa. Se yhdistää nykyisyytensä omaan menneisyyteensä. Kaikelle on syynsä ja selityksensä aiemmin tapahtuneessa. Aivan kuten oikeassa elämässä. Viikinkisotien saaga on tulvillaan vaikutteita tutuista fantasioista yhdistäen niitä oivaltavalla tavalla todelliseen historian kirjoitukseen luoden samalla jotain uutta ja ainutlaatuista. Lopputulosta ei ole turhaan sanottu kaikkien tarinoiden äidiksi. Parhaimpia dekkareita vastaava juoni pitää otteessaan, eikä hellitä ennen kuin sen loppu muuttuu uudeksi aluksi.